pikkukuva

Teknologian haaste: minä, sinä, me

Kuten kaikki hyvin tiedämme, Suomi-neito ikääntyy. Väestörakenteen muutos on meillä Euroopan nopeinta ja erityisesti yli 80-vuotiaiden osuus kasvaa. Tämän muutoksen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, eikä se myöskään ole pommi, kriisi tai haaste, joka kaipaa ratkaisua. Meitä kaikkia koskettava tosiasia on, että elämme ikääntyvässä maassa. Haaste ei ole se, että kansa ikääntyy vaan se, miten ikääntyminen ja ikäihminen huomioidaan kaikessa yhteiskunnan toiminnassa ja hyvinvoinnin rakentamisessa.

”Mitä kriteerejä tekniikan pitäisi täyttää eettiseltä ja esteettiseltä kannalta?”

Osallistuin taannoin tilaisuuteen, jossa koottiin suomalaista huippuasiantuntijuutta pohtimaan ikääntyvien tarvitsemaa teknologiaa. Edustettuna oli tutkimus professoreiden ja tutkijoiden kautta. Teknologian kehittäjiä oli paikalla erilaisista yrityksistä ja taisi mukana olla myös viranomaisia, sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntarjoajia. Työpajassa ideoitiin, miten ikääntyvän kotiin voitaisiin asentaa huomaamattomia antureita. Ne varoittaisivat kaatumisriskeistä, hälyttäisivät apua, kertoisivat omaiselle vanhuksen liikkeistä, keräisivät tietoa tutkijoille jne. Kuulostaako hyvältä? Kuulostaa toki, mutta mitä asukas tähän itse sanoisi? Miltä tällainen ”valvova” koti tuntuisi? Mitä kriteerejä tekniikan pitäisi täyttää eettiseltä ja esteettiseltä kannalta? Haluaisiko asukas tietoa kerättävän tutkimukselle? Tuntuisiko teknologia houkuttelevalta ja hyväksyttävältä? Näihin kysymyksiin ei ollut kukaan tilaisuudessa vastaamassa. Itsekin osasin vain kysyä.

Ikääntyvän näkökulman huomioimista teknologian suunnittelussa pidetään tärkeänä. Uskon, että sen huomioimista myös ansiokkaasti yritetään toteuttaa, jossain tapauksissa varmaan myös onnistuen. Mitä ikääntyvän huomioiminen sitten oikeastaan tarkoittaa? Lähteekö se aidosti liikkeelle ihmisten tarpeista ilman teknologiaa vai sittenkin teknologian ratkaisuista ja tarpeista? Lähteekö se elämänpiiristä, jossa ikääntyvä toimii? Lähteekö se kysymyksistä, miten ihmiset pyrkivät tyydyttämään tarpeitaan ja mitä me tavoittelemme?

”On vaikea kehittää teknologiaa ajatellen, että sitä luodaan homogeeniselle ryhmälle ikäihmiset”.

Yksi asia, joka tekee ikääntyvän näkökulman huomioimisesta haastavaa on varmaankin se tosiasia, että ikäihmiset ovat äärimmäisen erilaisia. Ajatella, siis todellakin aivan yksilöllisiä ihmisiä omine historioineen, taustoineen, luonteineen, kuntoineen jne. On vaikea kehittää teknologiaa ajatellen, että sitä luodaan homogeeniselle ryhmälle ”ikäihmiset”. Tiedetään, että yli 65-vuotiaat ovat jopa ryhmänä huomattavasti erilaisempia kuin parikymppisen nuoret. Joku 80-vuotias on samankaltainen kuin joku 21-vuotias. Joku kuusikymppinen kamppailee samojen fyysisten tai psyykkisten rajoitteiden kanssa kuin 90-vuotias. Toinen haaste ikääntyvän näkökulman huomioimiselle on mielestäni se, että lähes aina eri-ikäisten ihmisten kanssa jutellessa tai mediaa seuratessa ikäihmisistä puhutaan toisina. Kukaan ei oikeastaan ajattele olevansa kohderyhmää ”ikäihminen, ikääntyvä tai vanhus”, jolle ratkaisuja kehitetään.

Teknologian kehittämisessä lähdetään usein siitä, miten ikääntyvä pysyisi aktiivisesti mukana yhteiskunnassa, voisi hoitaa asioitaan, saisi turvallisuutta ja hoivaa kotiin tai terveydenhuollon palveluita edullisemmin ja joustavammin. Tämä hyötynäkökulma näyttää varsin itsestään selvältä ja hyväksyttävältä, mutta kenen lähtökohdista teknologiaa kehitetään. Onko riskinä välillä unohtaa ikääntyvä ihminen tarpeineen ja toiveineen? Kohderyhmän voi nimittäin löytää lähempää kuin uskotkaan: juuri sieltä ruudun toiselta puolelta. Ikäihminen olen minä ja sinä, jos ei nyt ihan vielä, niin viimeistään muutaman kymmenen vuoden kuluttua.

”Ja millainen oikeastaan on hyvä vanhuus ja hyvä elämä?”

Teknologiaa suunniteltaessa meidän tulisi toteuttaa ratkaisuja, joita haluaisimme itsellemme ikääntyneinä. Miten sinä käytät teknologiaa hyvinvointisi edistämiseen? Mitä arvostat teknologiassa, jota valitset käyttöösi? Miten tärkeää teknologiassa sinulle on viihtyminen ja viihdyttävyys, ilo, sosiaalisuus, kauneus, imago ja sosiaalinen hyväksyttävyys, turvallisuus, mielikuvat, esteettömyys? Miten itse toivoisit teknologian olevan läsnä omassa arjessasi? Nämä samat näkökulmat pätevät myös silloin, kun suunnitellaan ratkaisuja ikääntyvälle. Siis minulle, sinulle ja meille.

Jaana Leikas on todennut erinomaisesti: Kun kehitämme teknisiä tuotteita ja palveluita, otamme samalla kantaa siihen, millaista tulevaisuuden maailmaa rakennamme itsellemme ja muille. Mitä ajattelemme ihmisistä ja ihmisyydestä? Mitä ajattelemme vanhuudesta ja vanhenemisesta? Onko teknologia väline, joka tukee hyvää elämää ja hyvää vanhuutta? Ja millainen oikeastaan on hyvä vanhuus ja hyvä elämä? Sitä määrittelevät monet muutkin tekijät, kuin vain fyysinen toimintakyky.

Jotta voimme nähdä arvon ikääntyvässä Suomi-neidossa ja meissä harmaantuvissa kansalaisissa, meidän tulee nähdä itsemme arvostettuina vanhuksina. Kun teknologian suunnittelussa otetaan huomioon ikäihmiset, hyötyvät siitä todennäköisesti monet muutkin. Itse asiassa siitä hyödymme me kaikki, viimeistään jossain vaiheessa elämäämme.

 

Kirjoittaja on Marja Pakarinen, LähiVerkko-projektin projektipäällikkö
Innoitusta kirjoitukseen on antanut Jaana Leikas (2008). Ikääntyvät, teknologia ja etiikka. Näkökulmia ihmisen ja teknologian vuorovaikutustutkimukseen ja –suunnitteluun. VTT Working papers 110.

LähiVerkko-projekti on mukana Hyvinvointihackathon 21.-22.10.2016 -tapahtuman suunnittelussa. Hackathon-sana muodostuu sanoista hack ja marathon. Se tarkoittaa tiivistä, yleensä pari päivää kestävää tapahtumaa. Hackathoniin kokoontuvat eri taustoista tulevat ihmiset, jotka suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä erilaisia, aidosti hyödyllisiä teknologisia sovelluksia. Hackathoneissa työskennellään yhdessä, opitaan uutta ja tutustutaan muihin samasta asiasta kiinnostuneisiin ihmisiin. Tutustu tarkemmin www.hyvinvointihack.fi tai www.facebook.com/hyvinvointihack ja tule mukaan!

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Ostin, jotta pääsen tilanteesta pois

Jopa neljännes ikäihmisistä on tyytymätön asiointiin teleoperaattoreiden kanssa. Tämä selviää kyselystä, jossa ikäihmisiä pyydettiin arvioimaan asiointikokemuksiaan teleoperaattoreiden liikkeissä tai operaattoreiden netti- tai puhelinmyynnin kanssa.

Rauhallinen kohtaaminen myyntivaltti

Suurin osa vastaajista kertoi, että oli ollut tyytyväinen ostotilanteesta poistuessaan. Kyseessä oli useimmiten puhelimen, liittymän tai tabletin hankinta. Kuitenkin noin joka neljäs ilmoitti, että oli ollut tyytymätön, epätietoinen tai turhautunut. Tämä on suuri osuus ihmisiä, joiden asiakaspalvelukokemusta olisi mahdollisuus parantaa asiakaspalvelun kautta. Vastauksista voimakkaimmin esiin nousi se, että iäkäs asiakas toivoo hänelle puhuttavan kohdaten ja selkokielellä. Rauhallinen myyntitilanne helpottaa asian ymmärtämistä ja tuottaa asiakkaalle kokemuksen, että on tullut ymmärretyksi ja kohdatuksi.

Moni kertoi, että ahdistui ostotilanteessa kiireen tunteesta. Monissa liikkeissä ei ole mahdollista yksityiseen ostotilanteeseen, vaan asiointi tapahtuu muiden asiakkaiden läsnä ollessa. Tällöin asiakkaalle voi tulla kokemus, että on muiden tukkeena ja myynnin hidasteena. Ihmiset olivat tyytymättömiä silloin, kun kokivat, etteivät ymmärrä myyjän puhetta. Nolostumisen tunne tai tunne siitä, että on tyhmä ja ymmärtämätön johtavat tyytymättömyyden kokemukseen. Moni ei uskalla kysyä tai myöntää, ettei ole ymmärtänyt.

Miten syntyy tyytyväinen asiakas?

Kyselyn vastauksien perusteella voidaan tyytyväiseen asiakaskokemukseen liittää joitakin usein toistuvia seikkoja.

  • Tyytyväinen ikääntynyt asiakas kokee tulleensa kohdatuksi rauhallisessa ja paineettomassa myyntitilanteessa.
  • Kasvokkain kohtaamista arvostetaan.
  • Hyvä palvelutilanne tapahtuu selkeällä yleiskielellä, ilman ammattijargonia.
  • Ikäihmiset kertovat arvostavansa myös selkeitä, suomenkielisiä ohjeita ostetusta tuotteesta, joihin voi rauhassa palata myöhemmin.
  • Tyytyväinen asiakas kokee, että hän on saanut aidosti tarpeitaan vastaavia palveluita tai tuotteita niin hinnaltaan kuin toiminnaltaan. Tuotteiden hinnoittelun tulisi olla selkeää.
  • Tyytyväinen asiakas ymmärtää, mitä on ostanut, mihin tarpeeseen ja millä ehdoilla.
  • Kyselyssä mainittiin myös, että pienet asiat, kuten istumapaikat jonottaessa, voivat olla tärkeitä.

Rohkeutta puolin ja toisin

Teleoperaattorit kertovat, että myyjien koulutuksessa on yhä enemmän siirrytty kohtaamisen ja vuorovaikutuksen huomioimiseen. Se edistää myös myyntiä. Jo hyvillä käytöstavoilla, tervehtimisellä, kiittämisellä ja anteeksipyynnöllä on suuri merkitys. Tilaisuudessa haastettiin ikäihmisiä asiakkaina rohkeasti vaatimaan hyvää palvelua ja kysymään tarvittaessa useitakin kertoja, mikäli ei ymmärrä. Asiakkaalla on oikeus saada ymmärrys siitä, mitä on ostanut.

Ihmiset ovat erilaisia ja tarpeet laitteiden ja liittymien käyttöön ovat jokaisella yksilölliset. Tarpeiden ja elämäntilanteiden selvittäminen on hyvän myyntitilanteen edellytys. Suurimpia ongelmia syntyy kun oletetaan kysymättä, puolin ja toisin niin asiakkaan kuin myyjän näkökulmasta.

Tilaisuuden lopuksi syntyi ehdotuksia ja ideoita yhteistyön ja kehittämisen paikoiksi. Voisivatko operaattorit tehdä esimerkiksi yhteistyötä vertaisopastusta tekevien tahojen ja henkilöiden kanssa? Voisiko ihmisten tarpeiden selvittämiseen tehdä apuvälineitä ja tarkastuslistoja, jotka helpottavat palvelun valintaa? Voisivatko operaattorit tuottaa videomateriaalia palvelujen käytön tueksi? Voisiko sopimuksista, ohjeista ja käyttöehdoista tehdä tiivistelmiä, joista helposti selviää keskeiset sisällöt? Toivotaan, että näiden asioiden etenemisestä kuulemme vielä lähitulevaisuudessa lisää.

IMG_2474

Keskustelutilaisuus kyselyn tuloksista järjestettiin 23.5.

 

Ikäihmisten toiveita ja tarpeita teleoperaattoreiden palveluiden suhteen selvitettiin Valli ry:n Ikäteknologiakeskuksen tekemässä kyselyssä, joka toteutettiin yhteistyössä Enter ry:n, Seniorsurf, Verkosta Virtaa! ja LähiVerkko –projektien kanssa. Kyselyyn vastasi 298 henkilöä, joista suurin osa 65-74-vuotiaita. Kyselyn tuloksia käsiteltiin 23.5. järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jossa oli mukana operaattoreiden edustajia, ikäihmisiä ja järjestöjä.

Marja Pakarinen, projektipäällikkö LähiVerkko-projekti

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Minä ja teknologia

Minä olen Eero T. Tammentie, syntynyt Kymenlaaksossa, Elimäellä syrjäkylällä ja kylän syrjällä, kaukana pahasta maailmasta. Tämä 55 vuotinen matka tänne Koskelle (ilman korvaa) on ollut monen mielestä värikäs, harmaanakin päivänä. Mitä teknologiaan tulee niin se kiinnosti jo pikkupoikana lapsuudenkodissani. Rakensimme naapurin pojan kanssa oman yksityisen puhelimen, jossa saimme jutella rauhassa. Samoin teimme kidekoneen, jolla kuuntelimme radiota. Tein myös sähkömoottorin säilykepurkista ja puretusta auton puolan käämistä.

Eeron lapsena itse tekemä sähkömoottori.

Eeron lapsena itse tekemä sähkömoottori.

Voisin kirjoittaa monikymmentonnisista maansiirtokoneista ja puuntyöstökoneista ja niiden käsittelystä paljon enemmän, mutta tämä varmaan koskee lähinnä tietokoneita. Se alkoi noin 30 vuotta sitten, kun aloimme ystäväni kanssa suunnitella robottia puukauhan pesän kaivamiseen. Hän oli tehnyt sellaisen minimaalisen pienen, täysin automaattisen, metallisorvin ammattikoulussa oppilaiden kanssa, jossa hän oli opettajana.

Emme tienneet onneksi mihin nokkamme lykkäsimme. Lyhyesti sanottuna olimme auttamattomasti aikaamme edellä, kun kaverini oli minisorviinsa asentanut muutaman 10 watin askelmoottorit olisimme tarvinneet kauhasorviin muutaman 100 watin askelmoottorit niin niitä ei yksinkertaisesti vaan ollut olemassakaan. Hankimme tietokoneen ohjaamaan robottia, mutta kun robotti ei valmistunut niin ohjelmoin, sillä kaikenlaisia muita juttuja.   No, siinä meni ilta aamuun asti kun englanninkielisillä MS-Dos tekstikomennoilla yritti konetta ohjata ja kaiken lisäksi englannin opiskeluni oli jäänyt yhteen vuoteen kansalaisopistossa 10 vuotta aiemmin.

Robotti ei koskaan valmistunut, minä jouduin sairaseläkkeelle, mutta kaveri teki muutamaa vuotta myöhemmin robotin toiselle puusepälle samojen ideoiden pohjalta.

Missä nykyisin mennään?

Nykyisin tietokoneet lähes täyttää elämäni. Aamutoimien jälkeen avaan koneen ja katson kalenterini mitä siellä on, siellä voi olla vaikka tuutorointia, tai lukemattomia vapaaehtoistyön toimia, niihin nyt enempää puuttumatta. Joskus, liian harvoin, vapaapäiväkin. Sen jälkeen luen s-postit sekä 3-4 lehden + Ylen uutiset. Riippuen ajasta teenkö jotakin neljästä yhdistyksen tai piirin kirjanpidosta sisältäen budjetit tai tilinpäätökset vuodenajasta riippuen.

Tuutoroinnissa pidän tärkeimpänä asettua ”asiakkaan” asemaan tietotekniikan moninaisessa maailmassa. Ei sillä ole mitään merkitystä, jos osaan hienoja monimutkaisia kommervenkkeja, joilla voisin snoppailla ja sekoitta ”asiakkaan” täysin. Kuningas ajatukseni on ”asiakas” löytää uusia oivalluksia ja leventää maailman kuvaansa edes hiukan, tapauksesta riippuen hiukan enemmänkin.

Se onnistuu parhaiden kun asetun ”asiakkaan” tilanteeseen mahdollisimman hyvin, se ehkä onnistuu runoilijan sanoin: ”Älä tule juhlapuvussa, älä tule arkivaatteissa vaan tule sellaisena kuin olet”. Tällä elämänkokemuksella selviää alta aika yksikön, jos ”asiakas” esittää jotakin muuta kuin on, sama toimii varmaan myös toisinpäin tuutorin suhteen.

Joskus onnistuneen tuutoroinnin jälkeen tulee mieleen, että kumpi meistä oppi enemmän, mutta vastaus, oli se mikä tahansa, ei ole tärkeä, vaan se, että olemme oppineet toinen toisiltamme tietotekniikan vuorovaikutusta ja tästä on hyvä jatkaa. Oppimisen ilo on ilmeisesti se pointti joka saa asian parissa jatkamaan, vaikka sanonta ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana unohtaa” pitää liiankin hyvin paikkansa.

 

Minä ja 60 vuotta sitten itse rakennettu sähkömoottori.

Minä ja 60 vuotta sitten itse rakennettu sähkömoottori.

 

Kun joulu on tulossa, niin parhaan lahjan voit antaa sydämestäsi, silmiin katsoen ja sanoen Merkitset minulle paljon.

Hyvää joulua!


Eero Tammentie
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, nettiopastaja Varsinais-Suomessa sekä keksijä.

2 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Vääryys ja ajattelemattomuus

Kela ja virastot ilmoittavat katsokaa netistä. Vielä 1900-luvun alussa kirkko opetti kansaa lukemaan. Kun sanomalehtiä ilmestyi vähän, kirkkokuulutuksissa lukutaidottomille kerrottiin elämää koskevat tärkeät asiat. Tänään iäkkäille tietotekniikkaa osaamattomille ei kuulutuksia lueta, heidät vaietaan heitteille.

Mediatieto printataan laitteille, joiden lukutaito iäkkäiltä puuttuu. Olemme valinneet koulutushallintoon ehkä liikaa nuoria, jolloin ikäihmisten koulutusjatkuvuus ja asennemuokkaus teknologian hyväksymiseksi jää hoitamatta.

Vuosituhannen alku sisältää niin merkittävän tiedonkulun teknologiauudistuksen, että iäkkäiden mukaan saamiseksi kaikki tahot on haastettava asennemuokkaukseen.

Me ikääntyvät tarvitsemme asennemuutosta. Kisälliopinperinne on hyvä, sen suunta on vain käännettävä päinvastaiseksi. Nuoremme osaavat monia asioita, mutta asenne estää iäkkäitä asettumasta nuorten kisälleiksi. Kun ja jos, kannustamme nuoria ja otamme heiltä älylaitteiden oppia, muuttuu kanssakäyminenkin yhteisöllisemmäksi ja ikäpolvienvälinen edunvalvontakuilu kapenee.

Kisälliperinne voisi tietotekniikassa kääntyä toisin päin. Mestari on lähipiirin nuori ja kisälli olen minä, ikäihminen.

Kisälliperinne voisi tietotekniikassa kääntyä toisin päin. Mestari on lähipiirin nuori ja kisälli olen minä, ikäihminen.

 

Eero Peltoniemi
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor.

9 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Kaksi kauppareissua

Helsingin Vallilassa äiti lähettää 7-vuotiaan tyttärensä kauppa-asioille.

Viiden litran maitokannu kädessään tyttö, kepeästi hyppien, kiiruhtaa maitokauppaan. Mummut juttelevat toistensa ja myyjän kanssa – ei ole kiirettä. Kun tulee tytön vuoro, hänelle mitataan viisi litraa irtomaitoa maitokannuun ja myyjä leikkaa valtavasta voikimpaleesta tytön pyytämän määrän voita ja käärii sen voipaperiin. Lisäksi hän ostaa kananmunia. Ne laitetaan paperipussiin. Pitää kantaa pussia varoen, etteivät munat kotimatkalla rikkoontuisi. Niiaten tyttö kiittää, maksaa ja lähtee viemään ostoksia kotiin. Enää ei hypitä, maito painaa ja munia täytyy varoa.

Sitten äiti lähettää hänet sekataravakauppaan ostamaan sokeria ja jauhoja. Taas jonotetaan – ei kenelläkään tunnu olevan kiirettä. Sokerit ja jauhot mitataan paperipusseihin suurista kaukaloista. Saatuaan ostokset hän maksaa ne ruokakupongeilla ja jälleen kotiin.

Enää kaksi kauppaa käymättä. Kaupat ovat aivan kävelymatkan päässä. Ensin hän menee Lihaa & Kött –kauppaan, pitää ostaa jauhelihaa. Ei nytkään ole kiirettä, mummut kertoilevat toisilleen kuulumisensa. Kun tulee tytön vuoro, myyjä leikkaa lihasta palasia ja laittaa ne lihamyllyyn, ajaa ne läpi kahteen kertaan. Hän on joskus nähnyt, että lihamylly puhdistetaan seuraavaa asiakasta varten jauhamalla myllyn läpi leipäpalasia. Nyt kun on näin vähäiset ostokset, niin voikin samalla kertaa mennä leipäkauppaan. On saatavilla ranskanleipää – voi sitä ihanaa tuoksua. Tyttö ei uskalla pitää puoliaan leipäjonossa, vaan kaksi mummua, kuin häntä huomaamatta, siirtyvät hänen edelleen. Molemmissa kaupoissa ostokset merkittiin kaupan muistivihkoon.

Nyt on kaikki kauppaostokset tehty – siihen kului aikaa, mutta aikaa jäi myös kivitalon pihalla kivojen kavereitten kanssa leikkimiseen.

Aika kului.

Nyt menen suureen markettiin, otan kärryn, luen kännykästä kauppalistaa ja vilkaisen vielä  ohjetta ruoasta, jonka olen aikonut valmistaa. Kerään kylmäkaapista maitotölkit. Otan voirasian, kanamunakennon ja jauhelihapaketin. Toisesta paikasta löydän kilon sokeria, kaksi kiloa erikoisvehnäjauhoja ja sitten kierrän keräämässä muutkin ruokaan tarvitsemat tarvikkeet. Sitten leipäosastolle – voi sitä erilaista leipämäärää – kymmeniä erilaatuisia leipiä.

Kassoille mennessä käsi nappaa mukaan vielä huulirasvan.

Mieheni soittaa ja lisäksi lähettää kuvan siitä partavedestä, joka häneltä juuri loppui ja pyytää tuomaan uuden sellaisen. Samalla kysäisen, voisiko hän tarkistaa jääkaapista, jäikö sitä kermaa vielä jäljelle. Pysähdyn samalla tutkimaan ihonhoitoaineita. En saa selvää tekstistä, joten otan kuvan, suurennan sen niin, että pystyn sen lukemaan. Hyvä juttu! Tämä sopii iholleni.

Kassoilla on jonoja. Katselen missä olisi pienin jono, kenellä vähiten ostoja. Miksi minun valitsemani jono kulkee tuskastuttavan hitaasti eteenpäin? Maksan pankkikortilla, kiitän kassaa, kun hän laittaa pikkutavarat omaan muovipussiin, eivät eksy kassin pohjalle.

Piip, piip – muistutustekstiviesti hammashoitolasta: ”Huomenna sinulla on aika varattuna…”

 

Eeva Kanerva
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor. Tämä blogipostaus on jatkoa LähiVerkon Marjan Olipa kerran palvelu -kirjoitukselle viime kuusta. 

7 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Olipa kerran palvelu

Olipa kerran pikkuinen kylä. Kylän sydämessä oli sinisenä kimmeltävä suuri järvi, jonka rannoilla kohosivat punamullalla maalatut talot. Tiistaisin ja lauantaisin kylän soraisia katuja ajeli kauppa-auto. Sen saapumista tyttö odotti nenä ikkunassa.

Keltaisen auton kaartaessa kohti postilaatikkoa tyttö hyppäsi kumppareihinsa ja loikki pihakoivikon poikki tienvarteen. Lauantaipussi sylissään hän istui isolle kivelle tien reunaan kuuntelemaan töyhtöhyyppien naukuvaa kieppumista keväälle tuoksuvan pellon päällä tai katselemaan, kun muuttolinnut aurasivat taivasta syksyn tieltä.

Arkisin tyttö ajoi polkupyörällään kuoppaista hiekkatietä kolmen kilometrin päässä sijaitsevalle kyläkoululle. Koulun kyljessä nökötti pieni posti ja kyläkauppa. Muille asioille ajettiin kirkonkylälle, joka oli rakentunut suuren keltaisen puukirkon ympärille. Kirkolta löytyivät kaikki palvelut, mitä tyttö osasi kuvitella tarvitsevansa.

Vuodet kuluivat. Kirkonkylän uusi virastotalo tyhjeni. Pitäjän raitilta katosivat posti, terveysasema, kela, poliisi, paloasema, pankkikonttorit ja ambulanssit. Kyläkaupat ja koulut autioituivat ja kauppa-auto ruostui entisen linja-autoaseman pihaan. Tyttökin oli muuttanut Helsinkiin töiden perässä ja joidenkin vaiheiden jälkeen päätyi Eläkeliittoon projektitöihin.

Palvelut ovat pikkuhiljaa, mutta kiihtyvällä vauhdilla, siirtyneet suuriin kaupunkeihin ja ennen kaikkea verkkoon. Tätä kehitystä voidaan kutsua myös palvelutalouden digitalisaatioksi. Ihmisen kannalta se tarkoittaa sitä, että kylänraitilta on astuttava tiedon valtatielle internettiin.

Tänä päivänä ihminen voisi halutessaan hoitaa lähes kaikki asiansa omalta tietokoneeltaan poistumatta koskaan kotoaan: tilata kauppakassin, täyttää veroilmoituksen, keskustella lääkärin kanssa, maksaa laskut, hankkia tavaroita ja vaatteita jne. Pankit ja monet muut toimijat ovat ottaneet käyttöönsä myös asiakaspalvelun videoyhteyttä käyttäen.

Palveluiden siirtymisessä internettiin on paljon hyvää. Erityisesti hyvä näyttäytyy Suomen hyvinvoinnin näkökulmasta mahdollisuuksina kasvavaan tuottavuuteen ja kilpailukykyyn. Verkkojen, bittien ja digitaalien keskellä maailmaa ihmettelee kuitenkin ihminen. Ihan tavallinen sellainen. Tavallisine tietoineen, taitoineen ja tarpeineen ja riippuvaisena yhteiskunnasta sekä sen palveluista. Muistetaanko ihminen?

Miten huolehditaan siitä, että ihmiset ovat tasa-arvoisia keskeisten palvelujen saamisessa? Otetaanko aidosti huomioon palveluiden esteettömyys ja saavutettavuus eli se, että kaikilla meistä on mahdollisuus käyttää verkkopalveluita? Entä ne, joilla ei ole näppäriä sormia ja tarkkoja silmiä?

Palvelujen tarjoajat pyrkivät ehkä vastaamaan näihin kysymyksiin palveluita kehittäessään, mutta miltä tilanne näyttää käytännön elämässä. Miten tieto käytännön elämästä kulkeutuu takaisin palvelujen tarjoajille? Ja kuka katsoo kokonaisuutta, kuten esimerkiksi internet-yhteyksien toimimista, ihmisten tietojen ja taitojen riittävyyttä, mediasivistystä, pääsyä koneille ja palveluiden helppokäyttöisyyttä?

Haluaisinkin haastaa myös meitä käyttäjiä antamaan palautetta ja ottamaan osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Mitkä ovat sähköisten palveluiden suurimmat haasteet ja miten ne voitaisiin voittaa, erityisesti ikääntyvän kansalaisen näkökulmasta? Parhaimmillaan palvelujen sähköistyminen tuottaa yhteiskunnalle ja sen kansalaisille paljon hyvää. Esteettömistä palveluista hyötyvät aivan kaikki.

LähiVerkko-projektissa kehitämme parhaillaan verkossa kasvokkain tapahtuvaa palvelua. Tulemme testaamaan erilaisia videoyhteyksiä palvelun toteuttamiseksi neuvontapalvelussamme. Tätäkin kautta voi kokeilla, miltä asiointi internetissä tuntuu.

 

Marja Pakarinen
Kirjoittaja on LähiVerkko-projektin projektipäällikkö 

5 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Ikäihminen ja nykyteknologia – mikä uskomaton pari

Nykyteknologian avulla ikäihminen voi osallistua lottoon tai ylioppilaskirjoituksiin tai mennä pankkiin asioille kotisohvalta.  Myös verkkokauppaostokset ovat yleistyneet vuosi vuodelta.  Tänä päivänä voi tehdä myös ruokaostoksensa netissä, mikä on suuri helpotus monelle ikäihmiselle – varsinkin, jos on liikuntarajoitteinen. Myös ikäihmisten loma syntyy usein kotisohvalla ulko- ja kotimaisia matkoja vertailemalla ja matkavarauksia tehden.  Mikä parasta, internetti on auki ympäri vuorokauden 365 päivää vuodessa.

Palvelut siirtyvät kovaa vauhtia perinteisistä menetelmistä verkkoon.  Ikäihmiset meinaavat jäädä ilman palveluita, jos ei ole nettiä käytössä tai ei osaa käyttää sitä.  Se tarkoittaa sitä, että noin n. 20 prosenttia suomalaista ei saa nettiin siirtyviä palveluita ja ovat siten kansanomaisesti sanottuna purjeissa. Tietotekniikan opettelu ei Suomessa ole ikäihmisellekään tänä päivänä mahdotonta.  On kymmeniä, jos ei satoja eri tietotekniikan oppimiskanavia. Ne tarjoavat mahdollisuuden tutustua siihen, mitä tietotekniikka tuo arkeen ja samalla auttavat ikäihmistä pysymään aktiivisena ja hyvinvoivana ihmisenä. (Jos itsellä ei ole konetta, sellainen löytyy esim. joka kirjastosta – niissä netin käyttökin on yleensä ilmaista.)

Yli 65-vuotiaat käyttäjät – jopa 100-vuotiaat – kertoivat huomanneensa kuinka tabletin käyttö oli helppoa ja kuinka sitä voi hyödyntää muuhunkin kuin verkkopankin käyttöön. Tilastokeskuksen mukaan jo vuonna 2011 älypuhelin oli käytössä peräti 42 prosentilla 16-74 -vuotiaista suomalai­sista. Vuonna 2014 yli 60 prosenttia 16-89 -vuotiaista suomalaisista käytti älypuhelinta.  Tänä päivänä prosentti on luullakseni vielä suurempi.  Muutosta on tapahtunut myös perinteisten pöytäkoneiden kohdalla.  Kannettavat tietokoneet ovat korvanneet useimmin pöytätietokoneet, mutta tänä päivänä kotitaloudet ovat siirtyneet entistä enemmän kannettavista tablettitietokoneisiin.  Ikäihmiset olivat iloisia huomatessaan, että tabletin käyttö osoittautui sähköisten terveyspalveluiden käytössä merkittäväksi avuksi.  Henkilökohtainen opastus tietokoneen käyttöön madaltaa kynnystä kokeilla uutta tekniikkaa.  Kun laitteet tulevat tutuiksi, kasvaa kiinnostus oppia lisää.  Monet ikäihmiset sopivat lastensa tai lastenlastensa kanssa, että nämä opettavat tabletin käytön heille.  Sitä mukaan vaikkapa Skypen ihmeellinen maailma kuvapuheluineen avautuu ikäihmiselle – ja mikä tärkeintä kuvapuhelut ovat ilmaisia, puhumattakaan siitä kuinka yhteydenpito kuvallisena läheisiin takaa ikäihmiselle henkistä hyvinvointia ja yksinäisyyden torjuntaa. Ikäihmiset, joilla ei ole lähiomaisia, sopivat useasti tabletin käytön opetuksesta naapurien nuorten tai muitten vaikkapa saman ikäisen nettiopastajan kanssa. Palkkioksi nuorille pieni korvaus ja tutorille kahvit ilman pullaa ja hyvä mieli molemmille.

Useat ikäihmiset huomasivat kokeiltuaan tietotekniikkaa, ettei se olekaan niin pelottavaa kuin alkuun ajattelivat.  Parhaita kuulemiani kommentteja tietotekniikan opettelemisesta oli: ”Jos oppii ajamaan rollaattorilla, niin oppii käyttämään tablettia tai muuta tietokonetta, kunhan ottaa oppimiseen aikaa”.

 

Jos liikkuminen sujuu rollaattorilla, opit myös tablettietokoneen käytön.

Jos rollaattori on kulkupelisi, myös tablettietokoneen käyttö onnistuu sinulta.

Tänä päivänä on ikäihmisille tehtyjä tietokoneohjelmia, jotka auttavat ja ohjaavat melkein kaikessa mitä ihminen tarvitsee. Joidenkin toimintojen heiketessä ikäihminen voi silti tietotekniikan avulla jatkaa elämäänsä laaduk­kaana ja turvata mahdollisimman terveen ja toiminta­kykyi­sen ikääntymisen.  Tietotekniikka mah­dol­lis­taa oikea-aikaisen palvelun saamisen oikeaan paikkaan.

Muistetaan vielä, että osallisuus on tärkeä asia vanhuspalvelulaissa.  Samoin kuntalaisten osallisuutta korostetaan tulevassa uudessa kuntalaissa.  Nykyteknologia antaa loistavat mahdollisuudet ikäihmiselle osallistua hoidon, hoivan ja koko elinympäristönsä suunnitteluun. Tietotekniikan avulla kaupungin tiedotukset tulee aina kotiin reaaliajassa, jossa ne voi lukea vaikkapa tabletilta keittiössä, sohvalla tai muualla sopivassa paikassa sopivaan aikaan.

 

Asko Alppi

Kirjoittaja on EL-Ikaalisen hallituksen jäsen ja vanhusneuvoston puheenjohtaja.

3 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Netti suomalaisten ikäihmisten vapaa-ajan osana

Suomalaiset ovat tunnetusti internetin käytön suhteen eräänlaisia edelläkävijöitä, onhan enemmistö meistä käyttänyt nettiä päivittäin jo ihan 2000-luvun alkupuolelta asti. Huomioitavaa kuitenkin on, että mitä vanhempiin ikäryhmiin mennään, sitä enemmän suomalaistenkin joukosta löytyy niin sanottuja ei-käyttäjiä, ihmisiä jotka eivät käytä tietokonetta tai internetiä lainkaan. Esimerkiksi yli 60-vuotiaiden suomalaisten osalta miltei kolmasosa kuuluukin tähän ei-käyttäjien kategoriaan ja monessa muussa maassa vastaavat luvut ovat vieläkin suuremmat. Tämä onkin herättänyt usean tutkijan pohtimaan syitä sille, miksi vanhemmista ikäryhmistä löytyy niin paljon ei-aktiivisia netin käyttäjiä. Tutkimusten pohjalta voidaan nostaa parikin keskeistä syytä ei-käytön osalta, näitä ovat useimmiten joko kiinnostuksen, tai vastaavasti käyttömahdollisuuksien puute uuden teknologian osalta. Osalle tietokoneen ja Internetin suhteen liittyy varmastikin jonkin verran epävarmuutta, jopa pelkoa, mikä osaltaan edesauttaa sitä että näiden teknologioiden käyttöönottoa ei koeta erityisen mielekkäänä.

Omat tutkimusintressini painottuvat pitkälti netin käytön vaikutusten tutkimiseen. Siis siihen, minkälaisia mahdollisia vaikutuksia netin käyttöönotolla ihmisten elämään on. Tästä kulmasta katsottuna ikäihmiset tarjoavat varsin mielenkiintoisen tutkimuskohteen, sillä runsas ei-käyttäjien määrä mahdollistaa sen, että saamme tietoa siitä miten netin aktiivikäyttäjät mahdollisesti eroavat niistä jotka eivät nettiä käytä lainkaan.

Vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa tarkastelimme juurikin näitä eroja. Tutkimuksen keskeisenä teemana oli tarkastella netin käytön ja vapaa-ajan aktiivisuuden yhteyttä. Toisin sanoen, olivatko aktiiviset netinkäyttäjät myös muutoin vapaa-ajallaan aktiivisempia kuin ne ihmiset jotka käyttivät nettiä joko vähän tai eivät lainkaan. Osaltaan mielenkiintoiseksi tarkastelun teki se, että aikaisemmissa tutkimuksessa on havaittu, että vapaa-ajallaan aktiivisemmat ihmiset ovat yleisesti ottaen terveempiä kuin vähemmän aktiivit. Voiko siis olla, että aktiiviset netin käyttäjät ovat mahdollisesti terveempiä kuin ei-aktiivit?

Tutkimuksen tulosten perusteella kävi ilmi, että aktiiviset netinkäyttäjät olivat myös yleisesti ottaen aktiivisempia erilaisten vapaa-ajan harrastusten osalta. Lisäksi havaitsimme että hieman nuoremmat, paremmin koulutetut sekä terveytensä paremmaksi kokevat ovat muita todennäköisemmin aktiivisia netinkäyttäjiä.

Vaikka emme voi tehdä liian suoria päätelmiä vaikkapa siitä, että internetin käyttäminen automaattisesti parantaisi käyttäjiensä terveydentilaa, on ”investointi” ikäihmisten netinkäytön tukemiseen kuitenkin varsin kannatettavaa. Ei ainoastaan erilaisten verkon tarjoamien palveluiden, kuten esimerkiksi pankkiasioimisen vuoksi, mutta myös siksi että netin käyttö itsessään voi toimia yhtenä mielekkäänä vapaa-ajan aktiviteettina, sekä samalla tarjoamalla kattavasti tietoa myös muista mahdollisista aktiviteeteista.

Matti Näsi

Tutkijatohtori, Turun yliopisto

1 kommentti - Keskustele aiheesta