pikkukuva

Tyttöjen treffit kiinnostivat keskuspoikaa

Nyt hymyilyttää. Kaikki muistavat sen ajan, kun puhelimeen vastattiin koko nimellä eikä siinä jaariteltu turhia – kuten kuulumisia.  Urjalassa kokoontuva kansalaisopiston Päivän lehti -ryhmä on tarkastelemassa pöydälle koottua vanhojen puhelimien kasaa.

Hyvässä muistissa on se statusarvo, joka ensimmäisillä Suomeen rantautuneilla kännyköillä oli. Ne olivat harvojen herkkua, sillä hinta oli korkea ja tekniikka uuden uutta. Juppinalleksikin kutsutun kannettavan puhelimen sai ensimmäistä kertaa käyttöönsä useimmiten työnantajalta. Samalla alkoi vaivihkaa aika, jolloin työpuheluihin vastattiin myös vapaa-aikana.

– Tuo puhelin oli miehelläni joskus 1980-luvulla. Kun menimme ulos syömään, se asetettiin huolellisesti keskelle pöytää, että tulisi varmasti huomatuksi, Elli Paananen-Stenlund hymyilee ja osoittaa tukevarakenteista mustaa, lähes takkapuun kokoista puhelinta .

– Tämä nokialainen oli kestävä kuin mikä. Luovuin siitä kuitenkin vähitellen, kun sen käyttäminen alkoi herättää yleistä hilpeyttä vanhanaikaisuutensa vuoksi, Erkki Salo kertoo.

Laitekasassa oleva NMT-puhelin oli puolestaan melkoinen vekkuli, sillä siitä kuuli myös poliisien välistä virkakeskustelua.

Vielä muutaman vuosikymmen harppaus taaksepäin saa muistamaan ajat, jolloin monessa kodissa oli puhelinkeskus, josta välitettiin puheluita lähitaloihin. Välillä, tai ehkä useinkin, puhelunvälittäjä jäi uteliaana kuuntelemaan, millaista asiaa soittajalla oli. Käsitys yksityisyydestä oli nykypäivään verrattuna kovin toisenlainen, sitä voisi luonnehtia yhteisölliseksi yksityisyydeksi.  Asko Viholainen huomauttaa, että kyllä puhelimessa puhujat sen myös tiesivät, ja kertoo omasta kokemuksestaan.

– Olin jäänyt kuuntelemaan yhdistämääni puhelua, jossa tytöt sopivat treffejä. Sitten toinen sanoi, ettei sovitakaan tarkkaa aikaa tässä, koska keskuspoika kuuntelee kuitenkin. No, kuuntelinhan minä, mutta harmistuin vähän liikaa ja parahdin ”paskan marjat”. Paljastin tietenkin itseni.

Koko kylän yhteisestä puhelimesta on siirrytty vähitellen jokaisen henkilökohtaiseen puhelimeen. Ei ole tapana varta vasten kuunnella perheenjäsenten puheluja eikä tutkia keille soittavat ja ketkä soittavat heille. Käsitys puhelujen yksityisyydestä on liukunut vähitellen kohti kirjesalaisuuden luonnetta.

Puhelimeen vastaaminen oli sekä tekniikasta että käytöstavoista johtuen perin toisenlaista kuin tänään. Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten annoit epämääräisen, ylimielisen vaikutelman jos tokaisit puhelimeen vastatessasi pelkän etunimen tai ainoastaan ”haloo”.

– Minulle on kyllä jäänyt päälle vastata puheluun vieläkin etu- ja sukunimellä. Vaimo siitä välillä huomauttelee, Markku Koivula naurahtaa.

Koko nimen lateleminen oli tietenkin luontevaa ennen kuin puhelimiin tulivat numeronäytöt, joista saattoi päätellä soittajan.

Puhelin koettiin myös ennen kaikkea tiedonvälityksen välineenä. Seurustelu ja jutustelu saivat olla toissijaisia. Suoraan asiaan, niin ainakin koulussa opetettiin, kertoo Erkki Salo.

– Koulussa opetettiin, että puhutte asian ensin ja sitten vasta terveiset. Osittain tuo neuvo johtui varmaan siitä, että linjat olivat ainakin maaseudulla aika huonoja, eikä koskaan tiennyt, milloin puhelu katkeaisi. Tulisi sitten ainakin soiton asia selväksi.

Veivattavasta hiplattavaan. Urjalan Päivän lehti -ryhmä yhteisen puhelinhistoriansa ääressä.

Puhelimesta on kehkeytynyt tietojenkäsittelyväline, joka toisinaan lannistaa monimutkaisuudellaan, mutta on toisaalta avannut uusia mahdollisuuksia ja ilon aiheita. Päivän lehti -ryhmässä älypuhelinta käytetään muun muassa herätyskellona, turvapuhelimena metsäretkillä, uutisten lukemiseen, somettamiseen, kuvien ottamiseen – ja joskus vielä puhumiseenkin.

 

Marja-Leena Salo
Kirjoittaja on Valkeakoski-opiston Päivän lehti -ryhmän ohjaaja. Hän otti yhteyttä LähiVerkkoon käyttääkseen Netikäs-mediasivistysmateriaalia toiminnassaan. Netikäs-materiaalin ensimmäinen osa Media ennen ja nyt -kannustaa tarkastelemaan omaa teknologia- ja mediahistoriaa.

 

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Mukavaa olla Murunen!

Jäin eläkkeelle viime vuoden syksyllä ja tiesin jo silloin, että minulla olisi oltava jotain tekemistä, mielellään jotain vapaaehtoistyötä, jossa voin hyödyntää työssä hankkimaani kokemusta. Matkustelen paljon, vietän talvella kuukausia ulkomailla ja kesällä asuntovaunulla Suomessa, siitä etsin toimintaa, joka ei vaadi yhdellä paikalla olemista.  Etsin netistä tietoa eläkeläisten toiminnasta ja varmaankin Facebook linkin kautta löysin kutsun liittyä Murusiin. Murusten toiminta sopii minulle, Muruset toimivat nimenomaan netissä.  Sitten löysinkin itseni jo täyttämästä hakulomaketta, enkä ole asiaa tarvinnut katua. Olen toiminut työelämässä aiemmin nuorisotyöntekijänä ohjaten paljon lapsia ja nuoria. Vaikka maailma olisi miten mennyt eteenpäin, uskon etteivät lasten ja nuorten jutut ole paljoakaan muuttuneet vuosikymmeninä. Viimeisen työtehtäväni tein aikuisten ja maahanmuuttajien parissa etsien heidän kanssaan työtä ja valmentaen heitä onnistumaan työn – tai koulutuspaikan haussa. Tässä työssä netin käyttö oli minulle jokapäiväistä. Itse olen mummi, minulla on kaksi aivan syötävän ihanaa lasteni lasta, tänä kesänä viisi ja kuusi vuotta täyttävät pojat. Heidän kanssaan kyllä oppii yhtä sun toista. Näillä edellä mainitsemillani edellytyksillä uskoin selviäväni hankalistakin tilanteista Murusten toiminnassa.

Meitä verkkoisovanhempia on koulutettu lähipäivien muodossa tuleviin tehtäviimme jo muutaman kerran. Teimme viime syksynä myös pilotointia ja kokeilimme, että miten Murusten ja lasten jutut sujuu chatissa. Teknisesti työ on helppoa, meiltä mukana olevilta on tähän mennessä vaadittu ehkä kaikkien eniten kärsivällisyyttä. Meidät löytää kahdesta eri paikasta, Muruset-chatista ja Habbo-hotellin Nettimummolasta. Itse olen varautunut olemaan joka maanantai kaksi tuntia klo 15 jälkeen Habbohotellissa, jolloin meillä on siellä päivystys. Lisäksi varaan ajanvarauksesta jonkun toisen myöhäisiltapäivän, jolloin olen vähintään tunnin Muruset chatissa. Tämä verran aikaa ei ole ollenkaan paljon käytettäväksi Muruset toimintaan. Habbohotellissa meillä käy paljon nuoria vieraita. Siellä riittää koko kahdeksi tunniksi keskustelun aiheita. Usein loppuajasta jää joku nuori ihan kahdenkeskiseen keskusteluun. Muruset – chatissa taas alussa kävi kovin vähän, tuskin ollenkaan lapsia tai nuoria. Nyt huhtikuun lopussa on toiminta vilkastunut, kun siellä yksin päivystää, niin 4-5 keskustelijaa on kyllä riittävä määrä. Kärsivällisyyttä tämä toiminta on vaatinut siksi, että ensinnäkin nuoret haastavat kyllä joskus rumaakin kieltä käyttäen meitä mummoja, on hillittävä itsensä ja pyrittävä osoittamaan, että olen täällä sinua varten, mutta edellytys on se, että jätämme haistattelut ja sopimattomat keskustelunaiheet pois. Kahdenkeskisessä chat-keskustelussa ei kovin kummosiakaan aiheita vielä ole ollut, lähinnä puhumme koulusta, harrastuksista, ehkä vähän unelmista. Jotta voi keskustella, on eduksi kuunnella monenmoista musiikkia, seurata peliuutisia ja tutustua eri lajeihin.  Pelaan lastenlasteni kanssa Pokemon Go peliä, siitä on etua chatissa, lähes kaikkien kanssa voi keskustella pelaamisesta. Myöhemmin kun luottamus kasvaa ja lapset oppivat tuntemaan nettimummot, niin voimme varmasti olla heille avuksi ihan syvällisemmissäkin asioissa. Habbohotellin mummolassa tulee sitä vastoin usein esille pahoinvointi, masennus, epäonnistumiset ja yksinäisyys. Uskon, että me isovanhemmat voimme tuoda heille apua kuuntelemalla ja läsnä olemalla. Itse tykkään olla tässä toiminnassa mukana. Lisämausteena on nämä aivan ihanan kollegani ympäri Suomea, joihin olen saanut tutustua.

Nettimummola virtuaalihotelli Habbossa

Muruset Lapsimessuilla

Murusten toimintaa lähdettiin tekemään tunnetuksi Lapsimessuille Messukeskukseen. Koska meitä ei netistä ole aivan helppo löytää, Muruset.fi sivu on ollut vasta muutaman kuukauden netissä, oli päätetty lähteä esittäytymään Messukeskukseen omana osastona. Nettimummola siis siirrettiin eläväksi osastoksi Lapsimessuille ja meitä mummoja oli mahdollisuus nähdä ja kuulla elävinä tuolla osastollamme. Itse en ollut aiemmin edes kuullut koko Lapsimessuista, siksi valmistauduin vierailemalla Messukeskuksen sivuilla. Latasin sovelluksen puhelimeen, ajattelin että ainakin löydän oman asemapaikkani, onhan messukeskus tämmöselle maalaiskaupungin mummille iso paikka. Totuus on, että vaikka oli kartat ja opasteet, niin hyvän aikaa kesti, että Murusten ständi löytyi. Ja joka kerta sama juttu, kun hetkeksi poistui syömään tai tauolle – aina sai kierrellä ja etsiä, kun ei suunnistustaitoa ole pätkääkään. Eilen hukkasin autoni pikkukaupungin parkkihallissa, näin sivumennen sanoen. Minulla oli messuilla ensimmäinen työvuoro perjantaina klo 11 alkaen, yllätyin sitä lastenvaunujen ja rattaiden määrää, jota siellä messukeskuksessa liikuteltiin. Aivan kohderyhmäämme sen päivän messuvieraat eivät olleet, mutta vanhemmat kävivät kuulemassa toiminnastamme ja hyväksi jutuksi asiaamme nimittivät. Lauantaina osastollamme kävi enemmän niitä, joita kiinnosti ainakin osastomme ässäkeksien lisäksi leikkiteltta ja malttoi joku kuunnella satujakin. Piirrostehtäviä tehtiin ja ”autotallin” ovien avaaminen kiinnosti. Meitä mummoja oli paljon osastolla, ainakin minusta tuntui, etteivät omat vuorot olleet kovin rasittavia. Itsekin ehti hyvin tutustumaan muuhun tarjontaan. Katseeni kiinnittyi vaippavarikkoon, jossa kymmenkunta vanhempaa vaihtoi rivissä hoitopöydillä kakkavaippoja ja tuoksu oli kyllä sen mukainen, joten käänsin äkkiä nokkani toiseen suuntaan. Murusten toiminnasta vastaava taho, Eläkeliitto ja Ehyt pitivät meidän mummojen tankkauksesta ja hyvinvoinnista huolta, oli mukavaa mennä läheiseen hotelliin huilimaan työvuoron päättyessä.

Maria Raute

Kirjoittaja on Muruset –vapaaehtoinen. Haluatko sinä Muruseksi? Haku on nyt käynnissä ja auki kesäkuun puoliväliin asti. Katso lisätietoja täältä!

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Muruset ihastuttivat Lapsimessuilla

Muruset, eli vapaaehtoiset nettimummomme, ihastuttivat Lapsimessuilla Helsingin Messukeskuksessa 21. – 23. huhtikuuta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Muruset astuivat julkisuuden valokeilaan. Odotus kannatti, sillä messuosastomme keräsi paljon ihastelua ja kannustavia kommentteja. Osastomme oli kuin nettimummolamme – paitsi että nyt sinne pääsi kävelemään sisään ja istahtamaan pehmeälle sohvalle. Lapsille oli tarjolla monenlaista tekemistä: oli leluja leikittäväksi ja kirjoja luettavaksi. Piirtämistä varten oli paperia ja värikyniä kaikissa sateenkaaren väreissä. Suut saatiin makeaksi mummolan Ässä-kekseillä. Silti parasta osastollamme olivat oikeat mummot, jotka jaksoivat jutella jokaisen lapsen kanssa.

Osastomme juuri kasattuna odottamassa messukävijöitä

 

Tuulikki Murusen kädestä on mukava pitää kiinni

Tuulikki Murusen kädestä on mukava pitää kiinni

Kaiken kaikkiaan osastollamme vieraili kolmepäiväisten messujen aikana reilut 700 henkilöä, joista yli puolet oli lapsia.

”Aina se virkistää ja avartaa, kun lähtee liikkeelle omista ympyröistään. Näki, että Suomessa lapsia riittää ja kiittää saadaan siitäkin, millaisissa oloissa Suomessa eletään.” – Elina Murunen

Muruset-toiminta käynnistyi yli vuoden kestäneen koulutus- ja harjoittelujakson jälkeen helmikuun alussa 2017. Muruset ovat vapaaehtoisia verkkoisovanhempia, joiden tehtävänä on jutella netissä lasten ja nuorten kanssa. Nettimummolatoiminta on suunnattu pääasiassa alakouluikäisille. Muruset toimivat tällä hetkellä kahdessa eri paikassa: virtuaalihotelli Habbon Nettimummola-huoneessa sekä Murusten omassa Muruset-chatissa osoitteessa www.muruset.fi. Muruset ovat saaneet nimensä siitä, että he toimivat monessa eri paikassa, murusina pitkin nettiä. Ja ovatpa he oikeastikin melkoisia murusia!

”Meidän roolimme on olla se kuunteleva ihminen ja tarjota seuraa, kuunnella ne päivän mukavat ja välillä vähemmän mukavat kuulumiset.” – Maria Murunen

Uusia Murusia koulutetaan mukaan toimintaan syksyllä. Haku käynnistyy toukokuun puolivälissä ja siitä tiedotetaan EL-Sanomissa sekä LähiVerkon verkkosivuilla ja Facebookissa. Murusissa mukanaolo ei vaadi ihmeellisiä erityistaitoja. Ei tarvitse olla tietotekniikkaguru. Riittää, että on kiinnostunut juttelemaan lasten ja nuorten kanssa ja on avoin verkossa tehtävälle työlle.

Yhteiskuva

Muruset vasemmalta oikealle: Anna-Maija, Tuulikki, Elina, Anne, Anna-Liisa, Maria ja Marjatta

Maarit Nyqvist

Kirjoittaja on Lähiverkko-projektin verkkopalvelusuunnittelija

Yhteystiedot: maarit.nyqvist(at)ehyt.fi

 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Ylistysvirsi Facebookille

Pistäydyin ensivisiitillä presidentti Donald J. Trumpin ja eräiden omien poliitikkojemme, piispojen sekä julkkisten twitter-tileillä. Vierailut olivat pettymys. En tullut hullua hurskaammaksi. Tuli vähän sama tunne kuin tyydyttäisi uutisnälkänsä lukemalla vain uutisotsikoita. Twitterissä varsinainen teksti voi sääntöjen mukaan olla vain muutaman lauseen mittainen. Se ei anna tilaa mielipiteiden vaihdolle. Kiinnostavinta olivatkin päivitysten linkit muille sivuille sekä valokuvat.

Olin ajatellut, että avaan oman twittersivuston. Sehän on kovin yksinkertaista. Luovuin ajatuksesta. En halua vain muutamalla sanalla sanoa töksäyttää, mitä kuuluu tai mitä mieltä olen jostakin asiasta. Haluan kirjoittaa vähän pitempiä päivityksiä. Niinpä käytän sosiaalisessa mediassa edelleen vain Facebookin mahdollisuuksia. Tutkimusten mukaan se onkin jäänyt lähinnä vanhemman väen foorumiksi.

Talvisodan päättymispäivänä tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun liityin Facebookiin. Samana päivänä päätin myös, että seuraavana vuonna jään eläkkeelle. Päätökset nivoutuivat toisiinsa. Työ tarjosi minulle runsaasti hyviä ja mielenkiintoisia yhteyksiä erilaisiin ihmisiin. Pelkäsin tämän rikkauden katoamista. Kuvittelin, että Facebook voisi tarjota edes pientä korviketta. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki voi tai halua toimia sosiaalisessa mediassa. Se ei vain sovi kaikille eikä kaikilla ole edes tietokonetta. Minulle se sopii. Olen kiitollinen, että saan yhdellä päivityksellä kertoa kuulumisistani yli 400 kaverilleni, asuivatpa he missä päin tahansa. Vastaavasti voin lukea myös heidän tarinoitaan.

Erityisen kiitollinen olen siitä, että Facebookissa voin osallistua useisiin kiinnostaviin keskusteluryhmiin. Tällaisia julkisia ryhmiä ovat esimerkiksi Suomen historian harrastajat, Harrastuksena sukututkimus tai Rautalampi voorumi. Olen liittynyt myös joihinkin suljettuihin keskusteluryhmiin, kuten Pastorit tai Kuopion postimerkkikerho. Yhden omankin ryhmän olen perustanut. Monilla yhdistyksillä ja jopa seurakunnilla on myös omat Facebook-sivunsa.

Vaarana on, että Facebookiin kuluu liikaa aikaa. Itsekuri on tarpeen. Suosittelen kuitenkin kaikille eläkeläisille – ja muillekin: Lähde rohkeasti mukaan! Löydät uuden maailman. Silti on syytä muistaa, että henkilökohtainen tapaaminen, puhelinsoitto, kirje tai kortti on paljon merkittävämpi.

Raimo Jalkanen
eläkevaari, Rautalampi
Teksti on alunperin julkaistu Sisä-Savo -lehdessä 16.2.2017.

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Vapaaehtoisena pelitapahtumassa

Eläkeläisen vapaaehtoisen näkökulma Kaikki Pelaa! -seminaariin.   

Seminaaria edeltävänä iltana.

Innostunut joukko sisältötutoreita [LähiVerkon ikäihmisistä koostuva tsemppaus- ja testausryhmä] kokoontui  jo ennen  Kaikki Pelaa-seminaaria eli edellisenä iltana Helsingissä. Ohjelmassa oli tutustuminen  tulevaan tapahtumapaikkaan ja yhteinen illallinen. Lähdimme joukolla tutustumaan Kuntataloon. Matka sinne ei ollut pitkä, mutta alkaneen runsaan lumisateen vuoksi kävely oli  hieman normaalia  hitaampaa. Olimme paikalla kuitenkin hyvissä ajoin.

Kuntatalolla meidät otti vastaan erittäin ystävällinen  ja avulias vahtimestari/aulaisäntä. Mikä virkanimike hänellä mahtoikaan olla, se jäi minulle arvoitukseksi. Hän kertoi joidenkin varaamiemme huoneiden olevan vielä  muussa käytössä, mutta hän laittaisi ne illan aikana kuntoon. Kiersimme paikat aloittaen ensimmäisestä kerroksesta, jossa olisi ilmoittautuminen, aamukahvi ja kaikki aamupäivän luennot. Paikat näyttivät hyvin sopivan tarkoitukseemme. Toisessa kerroksessa oli  sisääntuloaula, neuvonta  sekä ravintola, jossa olisi lounas ja iltapäiväkahvit. Kolmas kerros oli iltapäivän  tietoiskujen ja erilaisten pelien tapahtumapaikka. Järjestelimme yhdessä huoneessa pöytiä valmiiksi aamua varten ja sitten pääsimmekin jo itse asiaan eli kokeilemaan erilaisia pelejä tableteilla sekä asentamaan muutamia uusia pelejä niihin.  Me vapaaehtoiset eli sisältötutorit vapauduimme vähitellen viettämään yhteistä iltaa, mutta Lähiverkon työntekijät jäivät vielä järjestelemään tiloja ja pelejä.

Tämä  Kuntatalon kierros osoitti, että paikka oli erittäin hyvä valinta Kaikki Pelaa -seminaaria varten.

Seminaarin vapaaehtoisen saivat t-paidat, joista heidät pystyi tunnistamaan. Paitoja piti tietenkin sovittaa etukäteen.

 

Nälkäisinä siirryimme pikaisen hotellilla käynnin jälkeen ruokailemaan läheiseen pieneen ravintolaan. Olemme jo vanhoja tuttuja keskenämme, joten jutut luistivat ja nauru raikui. Ruoka maistui hyvin ja jälkiruoka aiheutti melkeinpä ähkyn usealle meistä, koska se oli niin hyvää ja annoskoko melkoinen.

Emme voineet viettää valitettavasti iltaa yhdessä pidempään, koska seuraavana aamuna meidän oli oltava jo  klo 8.00 Kuntatalolla  täydessä touhussa.  Poistuimme siis hotelliin hyvissä ajoin  kunnon yöunia varten.

Se miten kukin meistä sai jännitykseltä ja innostukselta nukuttua onkin sitten eri juttu.

 

SEMINAARIPÄIVÄ

Aikaisen aamuherätyksen ja aamiaisen  jälkeen sisältötutoreiden  reipas joukko suuntasi Kuntatalolle vastaanottamaan ja ohjaamaan seminaariin tulijoita.

Edellisenä  päivänä Etelä-Suomeen  ja etenkin Helsingin seudulle osunut sankka lumipyry  ilmeisesti teki sen, että osa ilmoittautuneista jäi tulematta paikalle epävarmojen ja viivästyneiden liikenneyhteyksien vuoksi.  Se ei vaikuttanut kuitenkaan mitenkään seminaarin hyvään, innostuneeseen tunnelmaan. Aamupäivän ohjelma oli mielenkiintoinen ja kysymyksiä sekä keskustelua oli runsaasti. Aamupäivän ohjelma oli myös suorana netissä  ja muutama sisältötutori, joka ei päässyt paikalle, ainakin katsoi aamun seminaariohjelman suorana ja pitivät sitä hyvänä. Nykypäivän teknologia oli siis verkon kautta hyvin käytössä. En kerro varsinaisesta ohjelmasta enempää koska siitä kiinnostuneet voivat katsoa tallenteen osoitteesta www.lahiverkko.fi/peliseminaari.

Lounaan jälkeen siirryimme varsinaiseen pelimaailmaan eli kolmanteen kerrokseen. Seminaarin käytössä oli useita huoneita, mutta ne olivat ehkä hieman liian pieniä, koska väki ei tahtonut sopia sisään haluamaansa huoneeseen vaan  he joutuivat kiertelemään ja palaamaan sitten uudestaan paikalle.  Monessa pisteessä olisi voinut viipyä pitempäänkin, mutta täytyi antaa myös  toisillekin mahdollisuus  pelien kokeiluihin ja mielipiteiden ja kysymysten vaihtoon.  Jos kaikki ilmoittautuneet olisivat tulleet paikalle, niin tungos olisi ollut melkoinen ja tutustuminen eri kohteisiin olisi ollut vaikeampaa.

Vapaaehtoiset opastivat esimerkiksi tabletpelien saloihin.

Pelipisteissä oli mielenkiintoista tarjottavaa tutustumista varten. Oli jättitabletti, Karin peliluola, Hilda-musiikkimatka omaan nuoruuteen ja monta muuta. Konsolipelejä  saattoi kokeilla  ja Lähiverkon Peliluolassa sai tutustua  tabletti-laitteisiin ja niiden hyödyllisiin ja hauskoihin sovelluksiin. OppilasAgentit olivat myös paikalla  ja heillä oli myös oma tietoisku: ”Sukupolvet kohtaavat pelien parissa”. Seminaariin osallistujat tuntuivat viihtyvän hyvin ja kyselivät innokkaasti kaikista peleistä. Itse en ollut aikaisemmin kokeillut muuta pelikonsolia kuin Wii, mutta nyt kokeilin Xboxia ja päädyin kokeilemaan ralliautoilua maastossa. Se oli yllättävän vaikeaa; mutkat menivät suoriksi, aidat kaatuivat ja mainoskyltit lähtivät auton mukaan ja vauhti oli hurja. Kokeiluni jäi hyvin lyhyeksi. Varmasti  tällainen peli kasvattaa  reaktionopeutta ja kiinnostaa ainakin miespuolista väkeä.

Tietoiskut jäivät minulta valitettavasti kuulematta. Niissä olisi ollut paljon mielenkiintoista ja hyödyllistä asiaa, mutta aika ei riittänyt kaikkeen. Peleihin tutustuminen ja kokeileminen olivat niin mielenkiintoista, että iltapäiväni kului niissä. Kysyin muutamilta osallistujilta  heidän vaikutelmistaan tapahtumasta ja kaikki olivat tyytyväisiä ja kokivat saaneensa  uutta tietoa pelaamisesta ja peleistä. Päivän antina voi todeta siis, että pelien ja pelaamisen kokeilu kannattaa, suhtautuminen niihin voi muuttua.

Seminaari oli kokonaisuutena mielenkiintoinen ja ohjelma hyvin suunniteltu ja toimiva. Järjestelyt olivat parasta mahdollista luokkaa sekä järjestäjien että Kuntatalon puolelta. Sisältötutorina  oli mukava päästä osallistumaan näin hyvin organisoituun tapahtumaan.

 

Anna-Maija Muromaa
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor. Hän oli mukana toteuttamassa Kaikki Pelaa! -peliseminaaria marraskuussa Kuntatalolla. 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Pokémon villitsee ja yhdistää!

Pokémon Go villitsi Suomen kesällä. Ensimmäistä kertaa Suomessa digitaalinen peli sai kaikki ikäryhmät liikkeelle. Millaista lisätyn todellisuuden pelin pelaaminen oli eläkeläisen näkökulmasta?

Pokémon Go sai eri ikäiset kesällä metsiin, puistoihin, nähtävyyksille, toreille ja ties minne. Minäkin kokeilin, mutta jäin kyllä kauas niistä, jotka innostuivat asiasta. Ilmiö ei kuitenkaan jäänyt arjessa huomaamatta, vaikka itse en alkanutkaan aktiivisesti pelata. Katukuvassa se nimittäin näkyi nopeasti ja näkyy edelleen. Ihmiset lähtivät liikkeelle etsimään Pokémoneja, valtaamaan saleja (gymejä) ja pelaamaan yhdessä oman tiimin kanssa.

”Hämmästyin todella, kun joka puolella oli vähän eksyneen oloisia pariskuntia kännykät kourassa, iloisia nuorten ryhmiä ja yksittäin pyöriviä lapsia, nuoria, aikuisia ja kaikki iloisessa hyörinässä. Sellaisia en ole ikinä nähnyt Rantapuistossa enkä katujen kulmissakaan täällä Heinolassa. Tuntui kuin koko kaupungin ”sisäeläjät” olisivat yht’äkkiä lähteneet ulos.” kertoo Pirkko Marjavaara (73 vuotta), kun häneltä tiedustelin hänen kokemuksiaan Pokémon Go:n pelaamisesta. Tämä on varmasti monelle muullekin tuttu tilanne tältä kesältä.

Moni eläkeläinen innostui kesällä Pokémon Go:n pelaamisesta. Pirkko pelasi itse ensimmäisen kerran jo pelin Suomen virallisena ilmestymispäivänä. ­”Latasin sen ja rupesin ihmettelemään. Pokémonit ovat olleet noitten lastenlasteni suosikkeja kauan, joten kysäisin heiltä. Tytön nauroivat ja kehottivat lataamaan. Siitä se alkoi, samana päivänä ja jatkuu edelleen.”

Pokémon Go:ssa on kysymys lisätystä todellisuudesta. Se kuulostaa monimutkaisemmalta kuin se onkaan. Kun katselet pihanäkymääsi näet puut, pensaat ja nurmikon. Pokémon Go -peli näkee todellisen maailman puhelimen kameralla. Peli sijoittaa kameralla kuvattuun ympäristöön Pokémon-hahmoja. Jos katsot pihaasi Pokémon Go:n läpi, voi pihapuusi juurella istuskella Pokémon.  Pelissä ei ole kysymys vain Pokémonien pyydystämisestä. Pokémoneja haudotaan munista, niitä kehitetään uusille tasoille ja niillä kisataan muita pelaajia vastaan saleilla (gym). Poké-stopeilta voi saada erilaisia tarvikkeita pelaamista varten. Pelissä on yhtenä ulottuvuutena joukkueet, jolloin voi ryhmänä tavoitella esimerkiksi salien valtiutta tai harvinaisia pokémoneja.

”Pelaaminen on saanut liikkeelle kaikki ikäryhmät. Ehkä ikäihmisiä vähemmän. Ihmiset hymyilevät vastaan tullessaan, heittävät usein jonkin vinkin. On kuin tunne samaan yhteisöön kuulumisesta olisi tunnistettavissa, erottelematta ketään. Nyt jo tunnistaa muutamat ryhmät ja melkein arvaa, minne he ovat seuraavaksi menossa.” kuvailee Pirkko pelaamiskokemustaan ja jatkaa ” Enimmäkseen liikuskelen yhdessä noitten tyttöjen (lastenlasten) kanssa. Joissakin stopeilla on isoja joukkoja etsimässä harvinaisia ja voimakkaita Pokemoneja. Yhteinen riemu nousee, jos joku sellaisen saa, sillä todennäköisestä myös toisetkin saavat.”

Pirkko pelaa Pokémon Go:ta omalla älypuhelimellaan. Kuvan on ottanut Netta Marjavaara.

Pirkko pelaa Pokémon Go:ta omalla älypuhelimellaan yhdessä lastanlastensa kanssa. Kuvan on ottanut Netta Marjavaara.

Olen kuullut muiltakin, että he lähtevät omien lastensa tai lastenlastensa kanssa etsimään Pokémoneja tai valtaamaan saleja. Aina ei onnistuta, mutta yhdessä liikkuminen ja yrittäminen on ollut hauskaa. Mutta minua mietityttää mitä Pokémonin pelaaminen on antanut eläkeläiselle. Oli pakko kysyä sitä Pirkolta.

”Se on avannut näköalan toisenlaisiin yhteisöihin, missä olen normaalisti elänyt. Se on aivan uusi tapa viestiä. Se on samaan yhteisöön kuulumista, läpi sukupuoli-, sukupolvi-, ikä- ja sosiaalisen aseman. Tämän päivän yhteiskuntaan kuuluva aggressiivinen, tuomitseva ja räyhäävä asenne ovat siitä kaukana. Luottamus, iloisuus, yhteisyys ja pikkukisailu positiivisessa hengessä näyttävät ainakin vielä olevan mukana.” kertoo Pirkko Marjavaara ja lopuksi vielä kuittaa ”Aikaa menee, mutta mistä se on pois! Tiijä häntä. Toistaiseksi näin on kivaa.”

Nii’in, mistä se on pois? Peli on mahdollisuus nähdä ja kokea arjessa uutta. Ehkä minun pitää sittenkin kokeilla peliä uudestaan.

 

Ida-Maria Pankka
Kirjoittaja on LähiVerkon projektisuunnittelija, joka pelaa tabletilla mieluiten Menolippu-peliä.
Blogia varten haastateltu Pirkko Marjavaara on ollut mukana LähiVerkon pilotissa 2014-2015. 

 

Lisätietoa Pokémon Go -pelistä saa Ikinörtti-blogista.
LähiVerkon Kaikki pelaa! -seminaarissa käsitellään myös Pokémon Gp -peliä. Seminaariin voi ilmoittautua vielä mukaan!
Netikäs VI: Digitaalinen pelaaminen -vihkossa löytyy perustietoa älylaitteilla pelaamisesta.

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Säpinää ja sähköä yhdistykseen

– Nettiprojektin anti Raision yhdistykselle

Raision yhdistyksessä Eläkeliiton LähiVerkon ”Seniorit surffaa – nettiopastaja auttaa” pilottikokeilu on tuottanut tulosta. Asenteet tietotekniikkaan ovat muuttumassa. Kiinnostus, tiedot ja taidot ATK:ssa kasvavat uskomattoman nopeaa vauhtia.

Liityin viisi vuotta sitten Eläkeliiton Raision yhdistykseen. Toimin siihen aikaan vapaaehtoisena seurakunnan nettikahvilassa. Puhuin asioista, joiden parissa päivittäin työskentelin. Koin suorastaan vihamielisyyttä aihetta kohtaan. Kuulin kitkeriä lausuntoja: ”toisen luokan kansalaiseksi tuntee itsensä, kun sinua kuuntelee.”

Tulin hallitukseen neljä vuotta sitten. Hallituksessa oli reilusti yli puolet ilman sähköpostia. Sihteerillä ei ollut tietokonetta. Jäsenet kieltäytyivät keskustelemasta toimenpiteistä asian korjaamiseksi. Vajaa kolme vuotta sitten jouduin yhdistyksen puheenjohtajaksi. Työlästä oli tiedottaminen.

Piiristä ilmoitettiin, että Varsinais-Suomen piiri on valittu pilottikokeilualueeksi nettiprojektiin.  Toivolan Markku oli nähnyt projekti-ilmoituksen ja koki itsellään olevan  projektissa annettavaa, koska se tuli hänen omalle osaamisalueelleen. Markku liittyi yhdistyksen jäseneksi ja aloitti nettiopastajana.

Markku antaa nettiopastusta aina perjantaisin samassa paikassa ja samaan aikaan.

Markku antaa nettiopastusta aina perjantaisin samassa paikassa ja samaan aikaan.

Saimme seurakunnalta tilat ja Markku pääsi aloittamaan syyskuun alussa 2015. Tiedotettiin alkavasta nettiopastuksesta, pidettiin SeniorSurf- päivä, tilaisuus uusille jäsenille yms. Nettikahvila alkoi heti toimia hyvin luontevasti. Markku kävi hallituksen kokouksissa ja kuukausitapaamisissa  jakamassa informaatiota ja sai koko asian hiljalleen muuttumaan luontevaksi. Ihmiset oppivat tuntemaan Markun tavallisena miehenä, jota on turha pelätä. Toiminta on näyttänyt, että opastajan ollessa tavallinen, alkaa tietokonekin näyttää ja tuntua yhä enemmän tavalliselta.

Tällä hetkellä meillä on ilmapiiri ATK:n suhteen täysin muuttunut. ATK on luonnollinen asia, joka kuuluu yhdistyksen tiedottamiseen ja toimintaan oleellisena osana. Hallituksen jäsenillä on kaikilla sähköpostit. Uusi sihteeri on taitava ATK:ssa monella tavalla. Edellinen sihteeri on siirtynyt leipomaan herkullisia pullia. Hän tykkää työstään ja on onnellinen siinä tehtävässä, jonka hän osaa. ATK- asioista voidaan puhua vapaasti ja kenenkään ei tarvitse osaamattomuutensa takia tuntea itseään huonommaksi. Jokainen työ yhdistyksen hyväksi on yhtä arvokasta.

Nettiopastuksessa kävi huhtikuun viimeisenä perjantaina ikäihmisiä erilaisten kysymysten kanssa. Mukana oli omia läppäreitä tabletlaitteita ja älypuhelimia.

Nettiopastuksessa kävi huhtikuun viimeisenä perjantaina ikäihmisiä erilaisten kysymysten kanssa. Mukana oli omia läppäreitä, tabletlaitteita ja älypuhelimia.

Nettiprojekti on tuonut meille uusia, nuorempia jäseniä. Jäsenmäärän kasvusta johtuen olemme saaneet lisää henkilöitä aktiiviseen toimintaan. Yhä useammat kertovat seuraavansa toimintaamme kotisivuiltamme ja Facebook-sivuiltamme. Yhä tärkeämmäksi käy netin kautta tiedottaminen.

Mielestäni meidän yhdistyksen kannalta nettiprojekti on ollut parasta, mitä Eläkeliitto voi jäsenilleen tarjota.  Nettikahvila on mukava kokoontumispaikka ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Projekti on tuonut kehitystä monella tavalla. Toiminta on paljon mielekkäämpää, kun koetaan edistymistä. Yhdessä iloitaan jokaisesta uudesta jäsenestä, jokaisesta kiitoksesta ja tunnustuksesta. Meillä on yhdistyksessä nykyisin tekemisen meininki ja siinä projektilla ja Markulla on suuri osuus.

 

Helinä Aaltonen
Kirjoittaja on Eläkeliiton Raision yhdistyksen puheenjohtaja. Kirjoitus on julkaistu alunperin Helinän omassa blogissa ja uudelleen otsikoituna LähiVerkon blogissa.

Nettiopastaja-pilottissa on tehty yhteistyötä Vanhustyön keskusliiton Seniorit surffaa – nettiopastaja auttaa -projektin kanssa.

 

 

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Amor ei kysy ikää

Amorikaan ei kysy kuinka ryppyinen ja minkä ikäinen olet.
Amorin nuoli on mahdollista tänä päivänä ampua kotisohvalta kohteeseen.

Seniorirakkaudesta on kirjoitettu Suomessakin kirjoja ja paljon artikkeleita. Niin sanottu netti-rakkaus voi iskeä ikäihmiseen. Siitä on jo Suomessakin useita esimerkkejä. Vaikka lähisukulaiset ja etenkin lapset joissain tapauksissa eivät ole AMORIN kanssa samaa mieltä, niin totuushan kuitenkin on, että läheiset ovat usein erittäin tyytyväisiä, kun ikäihmisen ei tarvitse olla yksin.

 

sydän kupissa

Rakkaus voi löytyä verkosta yhtä lailla kuin kahvikupillisen äärestä.

On useita kahvikeskusteluja olemassa siitä, että rakastunut ikäihminen on sekaisin niin kuin rippikouluikäinenkin. Käydään vaateostoksilla, heitetään suurin osa lääkkeistä roskiin ja aloitetaan ankara joogaaminen ja petäjien halailu, ostetaan jopa uusi auto, remontoidaan kaupunki- ja kesäasuntoa. Hymy leviää kasvoille ja hyväntuulisuus kuuluu joka päivään. Väitetään, että rakastuneet ikäihmiset, yleensä jopa miehetkin alkavat käydä parturissa useasti ja pestä hampaat joka päivä monta kertaa. Naiset alkavat rampata kampaajalla tiheään tahtiin, käydään jopa vesijumpassa uusilla uikkareilla ja ostetaan uudet farkut ja farkkupusero näyttääkseen että vielä riittää virtaa!

Ikäihmisellä on oikeus eläkkeellä tuntea olonsa iloiseksi, turvalliseksi ja onnelliseksi. Ja tietysti rakastuneeksi.

 

Asko Alppi
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, joka pohtii mihin kaikkeen verkosta ja tietotekniikasta on hyötyä ikäihmisille. 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Kuulumisia täältä uuden ääreltä

Ehtoota Lehmirannasta. Tulin sunnuntai-iltana ennen pimeää ja maanantaiaamuna alkoi ankara opiskelu sisältötutorien tapaamisessa. Maanantaina rakennettiin ankarasti Wikipedia-sivuja yhdistyksille. Pikkuisen jäi vajaaksi, kun Wikipedia vaatii ennen julkaisua erittäin kattavan toiminnan kuvauksen yhdistyksestä. Kyllä ne vielä tässä julkaistaan, meinaan meidän yhdistyksen Wikipedia-sivut.

Wikipediaan eli verkosta löytyvään tietosanakirjaan, opeteltiin tekemään uusia sivuja ja täydentämään vanhoja. Askolla seurasi tarkkaan mitä Ida-Maria kertoi.

Wikipediaan eli verkosta löytyvään tietosanakirjaan, opeteltiin tekemään uusia sivuja ja täydentämään vanhoja. Minä seurasi tarkkaan mitä Ida-Maria kertoi.

Tiistaina olikin sitten videoelokuvien teon vuoro. Kouluttaja Artun vahvalla esityksellä opiskelimme ihan oikeasti videoiden tekoa oikeaoppisesti elokuvamalliin ja voin vilpittömästi sanoa, että itsekin osaan tehdä ja jopa hieman leikata elokuvaa tai oikeastaan videota. Kiitos Idalle, että oli järkännyt Artun elokuva asioiden opettamiseen. Sana elokuvan teko tuntui maallikosta vieraalta ennen tiistaina, mutta ei enää.

Kaikki kuvaa -projektista Arttu Haglund oli kouluttamassa sisältötutoreita. Päivän aikana puhuttiin elokuvan teosta neljästä eri näkökulmasta. Jokaisen aiheen kohdalla päästiin myös itse kuvaamaan. Ulos lähdettiin, kun jokaisella oli tehtävänä kuvata 30 sekunttia liikettä ilman että kamera liikkuu. Arttu ja sisältötutoreista Touko keskustelivat kameran käyttöön liittyvistä asioista Lehmirannan pihalla.

Kaikki kuvaa -projektista Arttu Haglund oli kouluttamassa sisältötutoreita. Päivän aikana puhuttiin elokuvan teosta neljästä eri näkökulmasta. Jokaisen aiheen kohdalla päästiin myös itse kuvaamaan. Ulos lähdettiin, kun jokaisella oli tehtävänä kuvata 30 sekunttia liikettä ilman että kamera liikkuu. Arttu ja sisältötutoreista Touko keskustelivat kameran käyttöön liittyvistä asioista Lehmirannan pihalla.

 

Kaikki kuvaa -koulutuksessa tehtiin itse videoita, joita katsottiin yhdessä omilta laitteilta. Eeva näyttää Ritalle omaa videotaan ja Asko juttelee Eero P:n kanssa omasta videoistaan.

Itse tehtyjä videoita  katsottiin yhdessä omilta laitteilta. Eeva näyttää Ritalle omaa videotaan ja minä juttelin Eero P:n kanssa omasta videoistaan.

 

Päivän aikana sisältötutoreista kuvia ottanut Riikka tuli itsekin kuvatuksi. Eero T nappasi tabletillaan hänestä kuvan. Taustalla Matti, Rita, Anelma ja Touko katsovat toistensa tekemiä videoita.

Päivän aikana sisältötutoreista kuvia ottanut Riikka tuli itsekin kuvatuksi. Eero T. nappasi tabletillaan hänestä kuvan.
Taustalla Matti, Rita, Anelma ja Touko katsovat toistensa tekemiä videoita.

 

Syöty on, että vaaka näyttää täydet 125 kg, kun tullessa 121 kg. Aika saavutus vajaalle kolmelle päivälle. On saunottu, naurettu ja oltu oppivaisia ja ennen kaikkea harvinaisen positiivisesti ajattelevia oppilaita huumorilla höystettynä. Hienot vajaa kolme päivää. Vielä keskiviikko aamupäivällä opetellaan uusia tuulia tabletin käytössä Riikan ja Elinan opastuksella ja Ida-Maria vetää some työpajaa ajatuksella ”kysy, kokeile ja käytä”.

Jäi vielä kertomatta, että tiistai iltana oli ankara pelisessio. jossa opettelimme ainakin minulle aivan uusia ihmeellisiä digitaalisia pelejä ja alan jopa vähän lämmitä tähän ikäihmisten pelaamisen tarpeellisuuteen (yksinäisyyden torjuntaan oiva konsti).

Riikka oli tuonut Xbox kinectin kokeiltavaksi. Rita päätti kokeilla miten kiipeily sujuu digitaalisessa pelissä.

LähiVerkon Riikka oli tuonut Xbox kinectin kokeiltavaksi. Rita päätti kokeilla miten kiipeily sujuu digitaalisessa pelissä.

 

Tablet- ja älypuhelimien peleihin pääsi myös tutustumaan. LähiVerkon harjoittelija Elina neuvoi pelien kanssa alkuun Eeroa ja Marja-Leenaa.

Tablet- ja älypuhelimien peleihin pääsi myös tutustumaan. LähiVerkon harjoittelija Elina neuvoi pelien kanssa alkuun Eeroa ja Marja-Leenaa.

 

Eeva ja Rita ottivat Xboxilla keilailumatsin aulassa....

Eeva ja Rita ottivat Xboxilla keilailumatsin aulassa….

 

... ja takkatuvan puolella PlayStationilla keilasivat Anelma ja Unto. Kisa oli kova.

… ja takkatuvan puolella PlayStationilla keilasivat Anelma ja Unto. Kisa oli totista puuhaa, mutta hauskaa oli.

 

PlayStationilla otettiinb myös golfturnaus. Touko antoi Ritvalle hyvän vastuksen.

PlayStationilla otettiin myös golfturnaus. Touko antoi Ritvalle hyvän vastuksen, vaikka lopulta Ritva kokeneena golfaajana päihitti kaikki. Onnea Ritva!

 

Loppukommentiksi meidän (sisältötutorien tapaamisen tämän kerran) iskulauseemme, että ”eikun sitten arpoja myyymään”.

 

Asko Alppi
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor. Sisältötutorien tapaaminen oli Lehmirannassa 1.-3.2.2016. Asko kiteytti päivän tapahtumat Yammer-ryhmään Muruset-pilotissa mukana oleville pilottilaisille. Hän antoi luvan jakaa kokemuksensa myös näin LähiVerkon blogissa. 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Minä ja teknologia

Minä olen Eero T. Tammentie, syntynyt Kymenlaaksossa, Elimäellä syrjäkylällä ja kylän syrjällä, kaukana pahasta maailmasta. Tämä 55 vuotinen matka tänne Koskelle (ilman korvaa) on ollut monen mielestä värikäs, harmaanakin päivänä. Mitä teknologiaan tulee niin se kiinnosti jo pikkupoikana lapsuudenkodissani. Rakensimme naapurin pojan kanssa oman yksityisen puhelimen, jossa saimme jutella rauhassa. Samoin teimme kidekoneen, jolla kuuntelimme radiota. Tein myös sähkömoottorin säilykepurkista ja puretusta auton puolan käämistä.

Eeron lapsena itse tekemä sähkömoottori.

Eeron lapsena itse tekemä sähkömoottori.

Voisin kirjoittaa monikymmentonnisista maansiirtokoneista ja puuntyöstökoneista ja niiden käsittelystä paljon enemmän, mutta tämä varmaan koskee lähinnä tietokoneita. Se alkoi noin 30 vuotta sitten, kun aloimme ystäväni kanssa suunnitella robottia puukauhan pesän kaivamiseen. Hän oli tehnyt sellaisen minimaalisen pienen, täysin automaattisen, metallisorvin ammattikoulussa oppilaiden kanssa, jossa hän oli opettajana.

Emme tienneet onneksi mihin nokkamme lykkäsimme. Lyhyesti sanottuna olimme auttamattomasti aikaamme edellä, kun kaverini oli minisorviinsa asentanut muutaman 10 watin askelmoottorit olisimme tarvinneet kauhasorviin muutaman 100 watin askelmoottorit niin niitä ei yksinkertaisesti vaan ollut olemassakaan. Hankimme tietokoneen ohjaamaan robottia, mutta kun robotti ei valmistunut niin ohjelmoin, sillä kaikenlaisia muita juttuja.   No, siinä meni ilta aamuun asti kun englanninkielisillä MS-Dos tekstikomennoilla yritti konetta ohjata ja kaiken lisäksi englannin opiskeluni oli jäänyt yhteen vuoteen kansalaisopistossa 10 vuotta aiemmin.

Robotti ei koskaan valmistunut, minä jouduin sairaseläkkeelle, mutta kaveri teki muutamaa vuotta myöhemmin robotin toiselle puusepälle samojen ideoiden pohjalta.

Missä nykyisin mennään?

Nykyisin tietokoneet lähes täyttää elämäni. Aamutoimien jälkeen avaan koneen ja katson kalenterini mitä siellä on, siellä voi olla vaikka tuutorointia, tai lukemattomia vapaaehtoistyön toimia, niihin nyt enempää puuttumatta. Joskus, liian harvoin, vapaapäiväkin. Sen jälkeen luen s-postit sekä 3-4 lehden + Ylen uutiset. Riippuen ajasta teenkö jotakin neljästä yhdistyksen tai piirin kirjanpidosta sisältäen budjetit tai tilinpäätökset vuodenajasta riippuen.

Tuutoroinnissa pidän tärkeimpänä asettua ”asiakkaan” asemaan tietotekniikan moninaisessa maailmassa. Ei sillä ole mitään merkitystä, jos osaan hienoja monimutkaisia kommervenkkeja, joilla voisin snoppailla ja sekoitta ”asiakkaan” täysin. Kuningas ajatukseni on ”asiakas” löytää uusia oivalluksia ja leventää maailman kuvaansa edes hiukan, tapauksesta riippuen hiukan enemmänkin.

Se onnistuu parhaiden kun asetun ”asiakkaan” tilanteeseen mahdollisimman hyvin, se ehkä onnistuu runoilijan sanoin: ”Älä tule juhlapuvussa, älä tule arkivaatteissa vaan tule sellaisena kuin olet”. Tällä elämänkokemuksella selviää alta aika yksikön, jos ”asiakas” esittää jotakin muuta kuin on, sama toimii varmaan myös toisinpäin tuutorin suhteen.

Joskus onnistuneen tuutoroinnin jälkeen tulee mieleen, että kumpi meistä oppi enemmän, mutta vastaus, oli se mikä tahansa, ei ole tärkeä, vaan se, että olemme oppineet toinen toisiltamme tietotekniikan vuorovaikutusta ja tästä on hyvä jatkaa. Oppimisen ilo on ilmeisesti se pointti joka saa asian parissa jatkamaan, vaikka sanonta ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana unohtaa” pitää liiankin hyvin paikkansa.

 

Minä ja 60 vuotta sitten itse rakennettu sähkömoottori.

Minä ja 60 vuotta sitten itse rakennettu sähkömoottori.

 

Kun joulu on tulossa, niin parhaan lahjan voit antaa sydämestäsi, silmiin katsoen ja sanoen Merkitset minulle paljon.

Hyvää joulua!


Eero Tammentie
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, nettiopastaja Varsinais-Suomessa sekä keksijä.

2 kommenttia - Keskustele aiheesta

Lataa lisää