pikkukuva

LähiVerkon sisältötutorista nettiopastajaksi

Olin muutama vuosi sitten vapaaehtoiset verkossa-kurssilla Lehmirannassa. Järjestäjä  oli LähiVerkko. Kurssilla neuvottiin vapaaehtoistyöstä tietokoneen välityksellä.  Siellä oli mukana hyvin innostunut noin 15 hengen ryhmä. Näistä taisi suurin osa olla jo LähiVerkon tutoreita. Myös minä liityin Ida-Marian kehoituksesta tutoriksi, vaikka en todellakaan hallinnut tietotekniikkaa. Ikäni kuitenkin oli sellainen, että hyvällä syyllä voitiin sanoa ikäihmiseksi ja ehkä jonkin verran myös tiesin, mihin ikäihmiset tietotekniikassa pystyvät.

Sisältötutorien ensi tapaamisessa huomasin LähiVerkon vetäjien innostavan ja toverillisen otteen meitä kohtaan. Erikoisesti Ida-Marian eloisa olemus oli mukaansa tempaavaa ja Jouni on tietotekniikasta erikoisen hyvin perillä. Rauhallisesti hän aina jaksoi neuvoa ongelmatilanteissa. Myös koko LähiVerkon henkilökunta ansaitsee kiitoksen.

Sisätötutoreissa minulle oli ensikokemus tablettiin.  Näppäränä pienenä tietokoneena se soveltuu vallan hyvin ikäihmisille, jotka eivät voi paljoa sijoittaa tietotekniikkaan. Myös toisena koneena se on varsin käyttökelpoinen ja helposti opittava.

Aikaisemmin olin tietokonetta pitänyt työvälineenä, mutta tutoreissa vasta minulle valkeni tietotekniikan käyttö erittäin moneen muuhunkin tarkoitukseen. Nykypäivänä netin käyttö on nuoremmille itsestään selvyys, mutta monelle ikäihmiselle se on nyt tulossa kaikkien niiden toimenpiteiden johdosta, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Tutorit ovat vuosien aikana testanneet ja käyttäneet monenlaisia ohjelmia. Ne kaikki ovat sellaisia, jotka soveltuvat ikäihmisille aina sen mukaan, mikä kutakin kiinnostaa.

Yhteistoiminnassa on Ida-Maria  ollut toimittamassa NETIKÄS- ohjeistoa. Siinä on hyvin selkeästi selostettu mm. sosiaalinen media, pelit, tietoturva ja paljon muuta tärkeää netin käytöstä ikäihmisten ja muidenkin opittavaksi. NETIKÄS- sarja on luettavissa myös LähiVerkon nettisivuilta. Myös useissa kirjastoissa on koko sarja NETIKÄSTÄ.

Usein keskusteluaiheena on ollut myös nettiopastuksen järjestäminen.

Tapaamisissa on myös ollut huvia ja hauskuutta mukana. Varsinainen hauskuttaja meillä on Asko, esiintyjänä Eero ja paljon muita iloisia hetkiä olemme saaneet yhdessä viettää. Olemme kisailleet, etsineet aarteita, tehneet videoita ja monia tehtäviä, joita tietotekniikalla voidaan suorittaa.

 

Nettiopastajaksi

2014 syksyllä aloitettiin keskustelut nettiopastuksen järjestämisestä Varsinais-Suomessa kokeiluna. Keskustelujen ja yhteydenpitojen jälkeen LähiVerkko päätti kevätpuolella 2015 järjestää VTKL:n SENIORIT SURFFAA – NETTIOPASTAJA AUTTAA –pilotin alkavaksi syksyllä EL:n yhdistyksissä. Varsinais-Suomen piiristä löytyikin halukkaita nettiopastusyhdistyksiä yli 30. Alkukoulutus opastajille oli Lehmirannassa ja alueittain aluevastaavat järjestivät opastuksen tiedotusta kuhunkin yhdistykseen.

Halikon yhdistyksessä olin kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa  ilmoittelemassa opastuksen alkamista syksyllä kirjastossa. Sain myös opastajiksi Birgerin, jolla oli vankka opettajan tausta sekä Riston, joka oli ammattinsa puolesta perehtynyt erittäin hyvin tietotekniikkaan.

Itselläni ei ollut kuin vähäinen kokemus tietotekniikan käytöstä työvälineenä.

Ensimmäiseen opastustilaisuuteen saapui  12 henkilöä. Siitä se alkoi opastus osaksi kerhomuotoisena , mutta annettiin myös henkilökohtaista opastusta. Kerhomuotoista opastusta ei koulutuksissa  käsitelty, joten täytyi yrittää täällä käytännössä kehittää sellaista. Kun opastusta näin jatkettiin, oli siinä eteneminen hitaanpaa, mitä se olisi henkilökohtaisella opastuksella. Ryhmässä etenemisessä oli hyvänä puolena se, että ne jotka oppivat nopeammin, avustivat toveriaan oppimisessa. Tammikuussa kuitenkin oli jo kaikilla sähköposti ja voitiin opastettaville aina ennen seuraavaa opastustilaisuutta sen aihe. Myöhemmin pyydettiin vastausta sähköpostiin ja edellytettiin pyytämällä myös kuvallista vastausta. Siitä edettiin opettaen sovellusten lataamista ja muitakin kuten suojausta ym. Näin edettiin pilotin loppuun eli toukokuuhun saakka. Pilotissa oli opastuksia 204. Vähiten opastettavia opastuksessa  oli 12 ja eniten 17. Opastuskertoja oli 15.

Syksyllä 2016 aloitettiin kerhomuotoinen nettiopastus jälleen kirjastossa. Aika paljon keväisestä netinkäytöstä oli unohtunut. Sovellusten käyttöä ei muistettu. Siispä kertaamaan. Myös irroitettiin Risto ryhmässä opastamisessa ja hän ryhtyi opastamaan ongelmissa ja myös niitä jotka ensi kertaaa tulivat joko ryhmään tai vain hakemaan apua määrätyssä asiassa. Hänelle tuli myös paljon sellaisia, jotka olivat siirtyneet älypuhelimeen ja tarvitsivat joko alkuasennusta tai neuvoa käyttöön.

Kevätkauden alussa alettiin tekemään ohjeita sovellusten käytöstä. Näitä ohjeita olivat pankin, kanta, kortit joiden käyttöohjeista saatiin myös Jounin vahvistus. Lisäksi ohjeita tehtiin nyt mallin mukaisesti kelasta, veroista, Matkahuollosta, TV kanavista ja lehdistä. Lisäksi pyrittiin tekemään paikallisten nettisivujen käytöstä ohjeet kuten kaupunkista, seurakunnasta, kansalaisopistosta, kirjastosta, Ikäkeskuksesta ja yhdistyksistä. Lisäksi kehitetään luetteloa nettiosoitteista, joista saa ohjeita. Nämä käyttöohjeet ilmoitettiin vapaasti olevan käytettävissä, jos henkilö antaa jollekin nettiopastusta.

Nettiopastusta jatkettanee nyt syksyllä 2017 samoilla ohjeilla. Kertaus on aina paikallaan, mutta uusina aiheina tulee ehkä kuvien käsittety ja järjestely, pilvipalvelu, valokuvakirjan teko sekä tietysti osallistujien toiveet eri  ohjelmista. Opastajana toivoo, että se innostus, joka osallistujilla on  jatkuisi ja saataisiin opastuksesta miellyttävä yhdessäolo, jossa kuitenkin pääpaino on omalla oppimisella sekä että jakaisi tietoja myös ystäville, naapureille ja kaikille, jotka ovat kiinnostuneet oppimaan tietotekniikkaa.

Unto Rauhala

Kirjoittaja on aktiivinen eläkeläinen, nettiopastaja sekä LähiVerkon sisältötutor

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Puolikkaita projektimuistoja

Kun kirjoitan tätä, LähiVerkko-projektia on vielä 4,5 kuukautta jäljellä. Haluaisin jakaa teille muutamia projektimuistoja. Ne ovat tosin hiukan vajavaisia, olenhan ollut projektissa mukana vain puolikkaana työntekijänä.

LähiVerkko-projekti on omassa työhistoriassani ensimmäinen, jota olen ollut alusta asti käynnistämässä. Projektityöskentelyä kuvastaa usein innovatiivisuus, kokeilunhalu ja epävarmuus. Kaikki nämä elementit olivat alusta asti läsnä myös LähiVerkossa. Ensimmäinen palaverimme kolmen työntekijän kesken Eläkeliiton toimiston keittiössä oli lähinnä ihmettelyä, mitäs me nyt sitten tehtäisiin. Ideoita oli paljon, oli vaikea päättää mistä aloittaa. Into oli suuri saada kaikki ideat valmiiksi heti! Jos jotakin, niin epävarmuuden sietoa tämä projekti on minulle opettanut. Lopulta päätettiin aloittaa nettisivuista ja projektin ilmeestä. Nimeäkin mietittiin, kertooko muka LähiVerkko kenellekään mitään? Muistan, että puheissa haaveilimme jostain senioriverkon kaltaisesta nimestä, mutta se oli harmiksemme jo varattu. Näin jälkikäteen ajateltuna, nimi LähiVerkko on ollut oikein hyvä. Ensimmäinen projektivuosi meni hyvin käytännönläheisissä merkeissä, saimme oman toimiston, nettisivut ja logon, teimme projektille ensimmäisen esitteen ja haimme paikkaamme muiden vastaavanlaista työtä tekevien projektien joukossa.

Toinen projektivuosi oli ehkä koko projektimme vaikein. Projektipäällikkömme Marja jäi äitiyslomalle ja kaksi muuta työntekijää vaihtoivat työpaikkaa. Olimme hetken aikaa kuin laiva myrskyssä, täysin ilman ohjausta. Pelastus tuli kahden uuden työntekijän muodossa. Ida-Maria ja Riikka toivat innokkuutensa ja osaamisensa projektin käyttöön ja siitä alkoikin kokonaan uusi luku. Yhtäkkiä suunnitelmat muuttuivat todeksi. Marjan palaaminen ruoriin äitiyslomansa jälkeen viimeisteli projektin oikean kurssin.

Kuvia matkan varrelta, tietotekniikka läsnä tavalla tai toisella

Muistan kun projekti oli vähän yli puolenvälin. Tuntui, että aikaa on vielä tehdä monenlaista, kokonaista kaksi vuotta. Kuitenkin monet tehtävistä asioista oli jo kirjattu toimintasuunnitelmaan, ja viimeisenä vuonna ei enää uusia asioita aloiteta. Se on jo juurruttamisen aikaa. Silloin tunsin haikeutta, olemmeko tehneet riittävästi?

Nyt kun projektimme on loppusuoralla, oloni on ylpeä. Uskon, että olemme muuttaneet maailmaa. Ainakin yksittäisten ihmisten! Viisi vuotta on lyhyt aika isoille projekteille, mutta henkilökohtaiselle elämälle pitkä. Projektin aikana olen ehtinyt muuttanut kaksi kertaa, saatellut tyttäreni eskarista koulutielle, opiskellut maisteriksi ja tavannut elämäni rakkauden. LähiVerkko antoi minulle aiheen graduuni, ja ymmärrykseni teemasta ikäihmiset ja tietotekniikka on täysin uudella tasolla verrattuna siihen, mitä se projektin alussa oli. Projekteissa saa usein tehdä monenlaista. LähiVerkon aikana olen saanut ohjata ja kouluttaa, toteuttaa ideoita aina kännykkäsovelluksesta mainosvideoihin, sisustaa messuosastoa ja jopa tanssia (kyllä! Flash Mob Kampissa syksyllä 2015 edellytti myös työntekijöiden osallistumista tanssitunneille).

Pian on kuitenkin jäähyväisten aika. Monet ihmiset ovat tulleet projektin aikana tutuiksi, osa läheisiksi. Toisten kanssa matka vielä jatkuu, osan kanssa tiet erkanevat. Kiitos parhaimmalle projektipäällikölle Marjalle lukuisten langanpätkien yhdessä pitämisestä, Jounille loputtomasta rauhallisuudesta ja kaikista neuvoista, Riikalle verkostoista ja sovellusvelhoilusta, Ida-Marialle älystä ja koulutustaidoista ja Hannalle tutkimuspohdinnoista. Kiitos Eläkeliiton työkavereille, oli ilo nähdä pala toisenkin järjestön arjesta. Kiitos kaikille keiden kanssa tiemme ovat kohdanneet projektin aikana. Jokainen kohtaaminen jättää jäljen.

Maarit Nyqvist

Kirjoittaja on Lähiverkko-projektin verkkopalvelusuunnittelija

Yhteystiedot: maarit.nyqvist(at)ehyt.fi

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Ihanaa kamalaa teknologiaa yhdessä kokeilemaan – nettiopastajien kokemuksia vertaisohjauksesta

”Joo mä olen kuitenkin sitä mieltä että mä olen saanut siitä enempi kun mä pystyn antamaan sitten. Ihan toisella tavalla suhtautuu näihin omiin koneisiinkin niin. Kotona sitä tulee katottua että ai emmä oo tienny että täältä löytyy tämmöstäkin täältä koneesta. Kun siihen joutuu oikein syventymään niin se niinkun avartaa aika paljon tätä koneitten käyttö juttua ittellekin. Ja tietysti sitten sitä pystyy toisellekin antamaan siitä. Ei niitten tartte kantapään kautta kaikkien lähteekään siihen että.”

Vapaaehtoisuutta ja vertaisuutta. Niihin nettiopastajana toimiminen perustuu. Mukavaa yhdessä tekemistä ja samalla pysyy teknologian maailmassa mukana itsekin.

Halusin syventyä pro gradu -tutkielmassani ajankohtaiseen aiheeseen: ikäihmiset ja teknologia. Ja mikäs sen antoisampaa kuin tarkastella aihetta nettiopastustoiminnan kautta. Kuten jo todettua, nettiopastajat ovat mukana toiminnassa vapaaehtoisesti ja he ovat opastettavien kanssa vertaisia muun muassa ikänsä puolesta.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen nettiopastajatoimintaa nettiopastajien omasta katsantokulmasta. Pro gradun aineisto on kerätty LähiVerkko-projektin nettiopastajatoiminnan pilottiin osallistuneilta opastajilta Varsinais-Suomen alueella. LähiVerkko haluaa yhdistää opastustoiminnan jo olemassa olevaan yhdistystoimintaan.

Opastus käynnissä Halikon kirjastossa keväällä 2016.

Tutkielmani tulosten mukaan nettiopastajan oma suhde teknologiaan on usein ristiriitainen. Suurinta osaa nettiopastajista pystyy kuvailemaan valveutuneiksi tieto- ja viestintätekniikan käyttäjiksi, mutta suhtautumisessa omaa osaamista kohtaan on myös epävarmuutta. Tästä huolimatta nettiopastajatoimintaan on lähdetty ennakkoluulottomasti mukaan.

”Tässä opastuksessa sitä sitten on pakko pitää yllä ei sitä muuten kyllä sitä pelaa niillä vanhoilla mitä on tottunu tekemään mutta nyt joutuu uuden eteen kokonaan tässä nettiopastuksessa… Kyl se on haaste mutta kyllä se on samalla ainakin ainakin mun omakohtanen kokemus on se, että mä otan sen niinku tämmösenä että että mä saan aivoille töitä oikein tässä oikein reilusti että että pikkasen menee yli kapasiteetinkin välillä. Mutta onneks on meitä porukka mistä saa sitten apua kyllä että.”

Haastattelujeni perusteella vapaaehtoisuuteen perustuva vertaisohjaus on osoittautunut toimivaksi tietotekniikkaopastuksen käytännöksi ikääntyneiden parissa. Nettiopastajien mukaan apua on helpompi pyytää ikätoverilta. Vertaiset nettiopastajat auttavat sitoutuneella toiminnallaan ikätovereitaan pysymään mukana yhteiskunnan teknologisessa kehityksessä. Kyse ei kuitenkaan ole kestävästä ratkaisusta, sillä ikääntyneiden tietotekniikkaopastuksen tarve kasvaa jatkuvasti. Uusia opastajia on toisilla paikkakunnilla myös vaikea löytää. Tällä hetkellä nettiopastajien vertaisuuteen perustuva toiminta on kuitenkin arvossa arvaamattomassa, toimien monimuotoisena hyvinvoinnin lähteenä. Nettiopastajatoiminta antaa myös tekijöilleen paljon, esimerkiksi sisältöä omaan arkipäivään.

Mietitkö vapaaehtoiseksi ryhtymistä? Mietitkö voisiko nettiopastajatoiminta olla se oikea tapa sinulle hypätä mukaan vapaaehtoiseksi? Kuule, minä sanon sinulle, että mukaan vain! Niin sanovat Varsinais-Suomen alueella toimivat nettiopastajatkin.

”No mää nään ettei tässä oo enää mitään paluuta enää. Se on jatkettava tätä opastusta.”

”Ja siin sivussa tulee, kun ei olla liian ryppyotsasii niin tulee montaa muutakin kun ihan tätä tiukkaa asiaa et sitä ei saa unohtaa. Smile.”

”Ja sen ei tarvii olla kovin kummonen, kummonen probleemi saa johonkin, pikku juttu mistä ei pääse yli ja sitten kun se tuetaan niin voi sitä kiitollisuuden määrää mikä siit tulee. Se on se miks mä oon vapaaehtonen, se on aina hyvä mieli kun sieltä lähtee. Taas tuli niinku päivä pelastettuu monelta ihmiseltä. Kyl siitä saa itelleen aika paljon.”

 

Mikäli haluat tutustua koko tutkimukseen, löydät sen täältä!

Tuija Vidgren
Kirjoittaja valmistui gradun myötä Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta sosiaalityön pääaineesta. Nykyisin hän työskentelee sosiaalityöntekijänä Helsingin kaupungin vammaispalveluissa.

 

LähiVerkko järjestää kaikille avoimen Perehdytys nettiopastajaksi -verkkokoulutuksen lokakuussa. Kurssilla saat valmiuksia toimia tietotekniikan vertaisohjaajana sekä aloittaa nettiopastustoiminnan omalla paikkakunnalla. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan täällä!

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Tyttöjen treffit kiinnostivat keskuspoikaa

Nyt hymyilyttää. Kaikki muistavat sen ajan, kun puhelimeen vastattiin koko nimellä eikä siinä jaariteltu turhia – kuten kuulumisia.  Urjalassa kokoontuva kansalaisopiston Päivän lehti -ryhmä on tarkastelemassa pöydälle koottua vanhojen puhelimien kasaa.

Hyvässä muistissa on se statusarvo, joka ensimmäisillä Suomeen rantautuneilla kännyköillä oli. Ne olivat harvojen herkkua, sillä hinta oli korkea ja tekniikka uuden uutta. Juppinalleksikin kutsutun kannettavan puhelimen sai ensimmäistä kertaa käyttöönsä useimmiten työnantajalta. Samalla alkoi vaivihkaa aika, jolloin työpuheluihin vastattiin myös vapaa-aikana.

– Tuo puhelin oli miehelläni joskus 1980-luvulla. Kun menimme ulos syömään, se asetettiin huolellisesti keskelle pöytää, että tulisi varmasti huomatuksi, Elli Paananen-Stenlund hymyilee ja osoittaa tukevarakenteista mustaa, lähes takkapuun kokoista puhelinta .

– Tämä nokialainen oli kestävä kuin mikä. Luovuin siitä kuitenkin vähitellen, kun sen käyttäminen alkoi herättää yleistä hilpeyttä vanhanaikaisuutensa vuoksi, Erkki Salo kertoo.

Laitekasassa oleva NMT-puhelin oli puolestaan melkoinen vekkuli, sillä siitä kuuli myös poliisien välistä virkakeskustelua.

Vielä muutaman vuosikymmen harppaus taaksepäin saa muistamaan ajat, jolloin monessa kodissa oli puhelinkeskus, josta välitettiin puheluita lähitaloihin. Välillä, tai ehkä useinkin, puhelunvälittäjä jäi uteliaana kuuntelemaan, millaista asiaa soittajalla oli. Käsitys yksityisyydestä oli nykypäivään verrattuna kovin toisenlainen, sitä voisi luonnehtia yhteisölliseksi yksityisyydeksi.  Asko Viholainen huomauttaa, että kyllä puhelimessa puhujat sen myös tiesivät, ja kertoo omasta kokemuksestaan.

– Olin jäänyt kuuntelemaan yhdistämääni puhelua, jossa tytöt sopivat treffejä. Sitten toinen sanoi, ettei sovitakaan tarkkaa aikaa tässä, koska keskuspoika kuuntelee kuitenkin. No, kuuntelinhan minä, mutta harmistuin vähän liikaa ja parahdin ”paskan marjat”. Paljastin tietenkin itseni.

Koko kylän yhteisestä puhelimesta on siirrytty vähitellen jokaisen henkilökohtaiseen puhelimeen. Ei ole tapana varta vasten kuunnella perheenjäsenten puheluja eikä tutkia keille soittavat ja ketkä soittavat heille. Käsitys puhelujen yksityisyydestä on liukunut vähitellen kohti kirjesalaisuuden luonnetta.

Puhelimeen vastaaminen oli sekä tekniikasta että käytöstavoista johtuen perin toisenlaista kuin tänään. Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten annoit epämääräisen, ylimielisen vaikutelman jos tokaisit puhelimeen vastatessasi pelkän etunimen tai ainoastaan ”haloo”.

– Minulle on kyllä jäänyt päälle vastata puheluun vieläkin etu- ja sukunimellä. Vaimo siitä välillä huomauttelee, Markku Koivula naurahtaa.

Koko nimen lateleminen oli tietenkin luontevaa ennen kuin puhelimiin tulivat numeronäytöt, joista saattoi päätellä soittajan.

Puhelin koettiin myös ennen kaikkea tiedonvälityksen välineenä. Seurustelu ja jutustelu saivat olla toissijaisia. Suoraan asiaan, niin ainakin koulussa opetettiin, kertoo Erkki Salo.

– Koulussa opetettiin, että puhutte asian ensin ja sitten vasta terveiset. Osittain tuo neuvo johtui varmaan siitä, että linjat olivat ainakin maaseudulla aika huonoja, eikä koskaan tiennyt, milloin puhelu katkeaisi. Tulisi sitten ainakin soiton asia selväksi.

Veivattavasta hiplattavaan. Urjalan Päivän lehti -ryhmä yhteisen puhelinhistoriansa ääressä.

Puhelimesta on kehkeytynyt tietojenkäsittelyväline, joka toisinaan lannistaa monimutkaisuudellaan, mutta on toisaalta avannut uusia mahdollisuuksia ja ilon aiheita. Päivän lehti -ryhmässä älypuhelinta käytetään muun muassa herätyskellona, turvapuhelimena metsäretkillä, uutisten lukemiseen, somettamiseen, kuvien ottamiseen – ja joskus vielä puhumiseenkin.

 

Marja-Leena Salo
Kirjoittaja on Valkeakoski-opiston Päivän lehti -ryhmän ohjaaja. Hän otti yhteyttä LähiVerkkoon käyttääkseen Netikäs-mediasivistysmateriaalia toiminnassaan. Netikäs-materiaalin ensimmäinen osa Media ennen ja nyt -kannustaa tarkastelemaan omaa teknologia- ja mediahistoriaa.

 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Mukavaa olla Murunen!

Jäin eläkkeelle viime vuoden syksyllä ja tiesin jo silloin, että minulla olisi oltava jotain tekemistä, mielellään jotain vapaaehtoistyötä, jossa voin hyödyntää työssä hankkimaani kokemusta. Matkustelen paljon, vietän talvella kuukausia ulkomailla ja kesällä asuntovaunulla Suomessa, siitä etsin toimintaa, joka ei vaadi yhdellä paikalla olemista.  Etsin netistä tietoa eläkeläisten toiminnasta ja varmaankin Facebook linkin kautta löysin kutsun liittyä Murusiin. Murusten toiminta sopii minulle, Muruset toimivat nimenomaan netissä.  Sitten löysinkin itseni jo täyttämästä hakulomaketta, enkä ole asiaa tarvinnut katua. Olen toiminut työelämässä aiemmin nuorisotyöntekijänä ohjaten paljon lapsia ja nuoria. Vaikka maailma olisi miten mennyt eteenpäin, uskon etteivät lasten ja nuorten jutut ole paljoakaan muuttuneet vuosikymmeninä. Viimeisen työtehtäväni tein aikuisten ja maahanmuuttajien parissa etsien heidän kanssaan työtä ja valmentaen heitä onnistumaan työn – tai koulutuspaikan haussa. Tässä työssä netin käyttö oli minulle jokapäiväistä. Itse olen mummi, minulla on kaksi aivan syötävän ihanaa lasteni lasta, tänä kesänä viisi ja kuusi vuotta täyttävät pojat. Heidän kanssaan kyllä oppii yhtä sun toista. Näillä edellä mainitsemillani edellytyksillä uskoin selviäväni hankalistakin tilanteista Murusten toiminnassa.

Meitä verkkoisovanhempia on koulutettu lähipäivien muodossa tuleviin tehtäviimme jo muutaman kerran. Teimme viime syksynä myös pilotointia ja kokeilimme, että miten Murusten ja lasten jutut sujuu chatissa. Teknisesti työ on helppoa, meiltä mukana olevilta on tähän mennessä vaadittu ehkä kaikkien eniten kärsivällisyyttä. Meidät löytää kahdesta eri paikasta, Muruset-chatista ja Habbo-hotellin Nettimummolasta. Itse olen varautunut olemaan joka maanantai kaksi tuntia klo 15 jälkeen Habbohotellissa, jolloin meillä on siellä päivystys. Lisäksi varaan ajanvarauksesta jonkun toisen myöhäisiltapäivän, jolloin olen vähintään tunnin Muruset chatissa. Tämä verran aikaa ei ole ollenkaan paljon käytettäväksi Muruset toimintaan. Habbohotellissa meillä käy paljon nuoria vieraita. Siellä riittää koko kahdeksi tunniksi keskustelun aiheita. Usein loppuajasta jää joku nuori ihan kahdenkeskiseen keskusteluun. Muruset – chatissa taas alussa kävi kovin vähän, tuskin ollenkaan lapsia tai nuoria. Nyt huhtikuun lopussa on toiminta vilkastunut, kun siellä yksin päivystää, niin 4-5 keskustelijaa on kyllä riittävä määrä. Kärsivällisyyttä tämä toiminta on vaatinut siksi, että ensinnäkin nuoret haastavat kyllä joskus rumaakin kieltä käyttäen meitä mummoja, on hillittävä itsensä ja pyrittävä osoittamaan, että olen täällä sinua varten, mutta edellytys on se, että jätämme haistattelut ja sopimattomat keskustelunaiheet pois. Kahdenkeskisessä chat-keskustelussa ei kovin kummosiakaan aiheita vielä ole ollut, lähinnä puhumme koulusta, harrastuksista, ehkä vähän unelmista. Jotta voi keskustella, on eduksi kuunnella monenmoista musiikkia, seurata peliuutisia ja tutustua eri lajeihin.  Pelaan lastenlasteni kanssa Pokemon Go peliä, siitä on etua chatissa, lähes kaikkien kanssa voi keskustella pelaamisesta. Myöhemmin kun luottamus kasvaa ja lapset oppivat tuntemaan nettimummot, niin voimme varmasti olla heille avuksi ihan syvällisemmissäkin asioissa. Habbohotellin mummolassa tulee sitä vastoin usein esille pahoinvointi, masennus, epäonnistumiset ja yksinäisyys. Uskon, että me isovanhemmat voimme tuoda heille apua kuuntelemalla ja läsnä olemalla. Itse tykkään olla tässä toiminnassa mukana. Lisämausteena on nämä aivan ihanan kollegani ympäri Suomea, joihin olen saanut tutustua.

Nettimummola virtuaalihotelli Habbossa

Muruset Lapsimessuilla

Murusten toimintaa lähdettiin tekemään tunnetuksi Lapsimessuille Messukeskukseen. Koska meitä ei netistä ole aivan helppo löytää, Muruset.fi sivu on ollut vasta muutaman kuukauden netissä, oli päätetty lähteä esittäytymään Messukeskukseen omana osastona. Nettimummola siis siirrettiin eläväksi osastoksi Lapsimessuille ja meitä mummoja oli mahdollisuus nähdä ja kuulla elävinä tuolla osastollamme. Itse en ollut aiemmin edes kuullut koko Lapsimessuista, siksi valmistauduin vierailemalla Messukeskuksen sivuilla. Latasin sovelluksen puhelimeen, ajattelin että ainakin löydän oman asemapaikkani, onhan messukeskus tämmöselle maalaiskaupungin mummille iso paikka. Totuus on, että vaikka oli kartat ja opasteet, niin hyvän aikaa kesti, että Murusten ständi löytyi. Ja joka kerta sama juttu, kun hetkeksi poistui syömään tai tauolle – aina sai kierrellä ja etsiä, kun ei suunnistustaitoa ole pätkääkään. Eilen hukkasin autoni pikkukaupungin parkkihallissa, näin sivumennen sanoen. Minulla oli messuilla ensimmäinen työvuoro perjantaina klo 11 alkaen, yllätyin sitä lastenvaunujen ja rattaiden määrää, jota siellä messukeskuksessa liikuteltiin. Aivan kohderyhmäämme sen päivän messuvieraat eivät olleet, mutta vanhemmat kävivät kuulemassa toiminnastamme ja hyväksi jutuksi asiaamme nimittivät. Lauantaina osastollamme kävi enemmän niitä, joita kiinnosti ainakin osastomme ässäkeksien lisäksi leikkiteltta ja malttoi joku kuunnella satujakin. Piirrostehtäviä tehtiin ja ”autotallin” ovien avaaminen kiinnosti. Meitä mummoja oli paljon osastolla, ainakin minusta tuntui, etteivät omat vuorot olleet kovin rasittavia. Itsekin ehti hyvin tutustumaan muuhun tarjontaan. Katseeni kiinnittyi vaippavarikkoon, jossa kymmenkunta vanhempaa vaihtoi rivissä hoitopöydillä kakkavaippoja ja tuoksu oli kyllä sen mukainen, joten käänsin äkkiä nokkani toiseen suuntaan. Murusten toiminnasta vastaava taho, Eläkeliitto ja Ehyt pitivät meidän mummojen tankkauksesta ja hyvinvoinnista huolta, oli mukavaa mennä läheiseen hotelliin huilimaan työvuoron päättyessä.

Maria Raute

Kirjoittaja on Muruset –vapaaehtoinen. Haluatko sinä Muruseksi? Haku on nyt käynnissä ja auki kesäkuun puoliväliin asti. Katso lisätietoja täältä!

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Muruset ihastuttivat Lapsimessuilla

Muruset, eli vapaaehtoiset nettimummomme, ihastuttivat Lapsimessuilla Helsingin Messukeskuksessa 21. – 23. huhtikuuta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Muruset astuivat julkisuuden valokeilaan. Odotus kannatti, sillä messuosastomme keräsi paljon ihastelua ja kannustavia kommentteja. Osastomme oli kuin nettimummolamme – paitsi että nyt sinne pääsi kävelemään sisään ja istahtamaan pehmeälle sohvalle. Lapsille oli tarjolla monenlaista tekemistä: oli leluja leikittäväksi ja kirjoja luettavaksi. Piirtämistä varten oli paperia ja värikyniä kaikissa sateenkaaren väreissä. Suut saatiin makeaksi mummolan Ässä-kekseillä. Silti parasta osastollamme olivat oikeat mummot, jotka jaksoivat jutella jokaisen lapsen kanssa.

Osastomme juuri kasattuna odottamassa messukävijöitä

 

Tuulikki Murusen kädestä on mukava pitää kiinni

Tuulikki Murusen kädestä on mukava pitää kiinni

Kaiken kaikkiaan osastollamme vieraili kolmepäiväisten messujen aikana reilut 700 henkilöä, joista yli puolet oli lapsia.

”Aina se virkistää ja avartaa, kun lähtee liikkeelle omista ympyröistään. Näki, että Suomessa lapsia riittää ja kiittää saadaan siitäkin, millaisissa oloissa Suomessa eletään.” – Elina Murunen

Muruset-toiminta käynnistyi yli vuoden kestäneen koulutus- ja harjoittelujakson jälkeen helmikuun alussa 2017. Muruset ovat vapaaehtoisia verkkoisovanhempia, joiden tehtävänä on jutella netissä lasten ja nuorten kanssa. Nettimummolatoiminta on suunnattu pääasiassa alakouluikäisille. Muruset toimivat tällä hetkellä kahdessa eri paikassa: virtuaalihotelli Habbon Nettimummola-huoneessa sekä Murusten omassa Muruset-chatissa osoitteessa www.muruset.fi. Muruset ovat saaneet nimensä siitä, että he toimivat monessa eri paikassa, murusina pitkin nettiä. Ja ovatpa he oikeastikin melkoisia murusia!

”Meidän roolimme on olla se kuunteleva ihminen ja tarjota seuraa, kuunnella ne päivän mukavat ja välillä vähemmän mukavat kuulumiset.” – Maria Murunen

Uusia Murusia koulutetaan mukaan toimintaan syksyllä. Haku käynnistyy toukokuun puolivälissä ja siitä tiedotetaan EL-Sanomissa sekä LähiVerkon verkkosivuilla ja Facebookissa. Murusissa mukanaolo ei vaadi ihmeellisiä erityistaitoja. Ei tarvitse olla tietotekniikkaguru. Riittää, että on kiinnostunut juttelemaan lasten ja nuorten kanssa ja on avoin verkossa tehtävälle työlle.

Yhteiskuva

Muruset vasemmalta oikealle: Anna-Maija, Tuulikki, Elina, Anne, Anna-Liisa, Maria ja Marjatta

Maarit Nyqvist

Kirjoittaja on Lähiverkko-projektin verkkopalvelusuunnittelija

Yhteystiedot: maarit.nyqvist(at)ehyt.fi

 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Ylistysvirsi Facebookille

Pistäydyin ensivisiitillä presidentti Donald J. Trumpin ja eräiden omien poliitikkojemme, piispojen sekä julkkisten twitter-tileillä. Vierailut olivat pettymys. En tullut hullua hurskaammaksi. Tuli vähän sama tunne kuin tyydyttäisi uutisnälkänsä lukemalla vain uutisotsikoita. Twitterissä varsinainen teksti voi sääntöjen mukaan olla vain muutaman lauseen mittainen. Se ei anna tilaa mielipiteiden vaihdolle. Kiinnostavinta olivatkin päivitysten linkit muille sivuille sekä valokuvat.

Olin ajatellut, että avaan oman twittersivuston. Sehän on kovin yksinkertaista. Luovuin ajatuksesta. En halua vain muutamalla sanalla sanoa töksäyttää, mitä kuuluu tai mitä mieltä olen jostakin asiasta. Haluan kirjoittaa vähän pitempiä päivityksiä. Niinpä käytän sosiaalisessa mediassa edelleen vain Facebookin mahdollisuuksia. Tutkimusten mukaan se onkin jäänyt lähinnä vanhemman väen foorumiksi.

Talvisodan päättymispäivänä tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun liityin Facebookiin. Samana päivänä päätin myös, että seuraavana vuonna jään eläkkeelle. Päätökset nivoutuivat toisiinsa. Työ tarjosi minulle runsaasti hyviä ja mielenkiintoisia yhteyksiä erilaisiin ihmisiin. Pelkäsin tämän rikkauden katoamista. Kuvittelin, että Facebook voisi tarjota edes pientä korviketta. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki voi tai halua toimia sosiaalisessa mediassa. Se ei vain sovi kaikille eikä kaikilla ole edes tietokonetta. Minulle se sopii. Olen kiitollinen, että saan yhdellä päivityksellä kertoa kuulumisistani yli 400 kaverilleni, asuivatpa he missä päin tahansa. Vastaavasti voin lukea myös heidän tarinoitaan.

Erityisen kiitollinen olen siitä, että Facebookissa voin osallistua useisiin kiinnostaviin keskusteluryhmiin. Tällaisia julkisia ryhmiä ovat esimerkiksi Suomen historian harrastajat, Harrastuksena sukututkimus tai Rautalampi voorumi. Olen liittynyt myös joihinkin suljettuihin keskusteluryhmiin, kuten Pastorit tai Kuopion postimerkkikerho. Yhden omankin ryhmän olen perustanut. Monilla yhdistyksillä ja jopa seurakunnilla on myös omat Facebook-sivunsa.

Vaarana on, että Facebookiin kuluu liikaa aikaa. Itsekuri on tarpeen. Suosittelen kuitenkin kaikille eläkeläisille – ja muillekin: Lähde rohkeasti mukaan! Löydät uuden maailman. Silti on syytä muistaa, että henkilökohtainen tapaaminen, puhelinsoitto, kirje tai kortti on paljon merkittävämpi.

Raimo Jalkanen
eläkevaari, Rautalampi
Teksti on alunperin julkaistu Sisä-Savo -lehdessä 16.2.2017.

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Vapaaehtoisena pelitapahtumassa

Eläkeläisen vapaaehtoisen näkökulma Kaikki Pelaa! -seminaariin.   

Seminaaria edeltävänä iltana.

Innostunut joukko sisältötutoreita [LähiVerkon ikäihmisistä koostuva tsemppaus- ja testausryhmä] kokoontui  jo ennen  Kaikki Pelaa-seminaaria eli edellisenä iltana Helsingissä. Ohjelmassa oli tutustuminen  tulevaan tapahtumapaikkaan ja yhteinen illallinen. Lähdimme joukolla tutustumaan Kuntataloon. Matka sinne ei ollut pitkä, mutta alkaneen runsaan lumisateen vuoksi kävely oli  hieman normaalia  hitaampaa. Olimme paikalla kuitenkin hyvissä ajoin.

Kuntatalolla meidät otti vastaan erittäin ystävällinen  ja avulias vahtimestari/aulaisäntä. Mikä virkanimike hänellä mahtoikaan olla, se jäi minulle arvoitukseksi. Hän kertoi joidenkin varaamiemme huoneiden olevan vielä  muussa käytössä, mutta hän laittaisi ne illan aikana kuntoon. Kiersimme paikat aloittaen ensimmäisestä kerroksesta, jossa olisi ilmoittautuminen, aamukahvi ja kaikki aamupäivän luennot. Paikat näyttivät hyvin sopivan tarkoitukseemme. Toisessa kerroksessa oli  sisääntuloaula, neuvonta  sekä ravintola, jossa olisi lounas ja iltapäiväkahvit. Kolmas kerros oli iltapäivän  tietoiskujen ja erilaisten pelien tapahtumapaikka. Järjestelimme yhdessä huoneessa pöytiä valmiiksi aamua varten ja sitten pääsimmekin jo itse asiaan eli kokeilemaan erilaisia pelejä tableteilla sekä asentamaan muutamia uusia pelejä niihin.  Me vapaaehtoiset eli sisältötutorit vapauduimme vähitellen viettämään yhteistä iltaa, mutta Lähiverkon työntekijät jäivät vielä järjestelemään tiloja ja pelejä.

Tämä  Kuntatalon kierros osoitti, että paikka oli erittäin hyvä valinta Kaikki Pelaa -seminaaria varten.

Seminaarin vapaaehtoisen saivat t-paidat, joista heidät pystyi tunnistamaan. Paitoja piti tietenkin sovittaa etukäteen.

 

Nälkäisinä siirryimme pikaisen hotellilla käynnin jälkeen ruokailemaan läheiseen pieneen ravintolaan. Olemme jo vanhoja tuttuja keskenämme, joten jutut luistivat ja nauru raikui. Ruoka maistui hyvin ja jälkiruoka aiheutti melkeinpä ähkyn usealle meistä, koska se oli niin hyvää ja annoskoko melkoinen.

Emme voineet viettää valitettavasti iltaa yhdessä pidempään, koska seuraavana aamuna meidän oli oltava jo  klo 8.00 Kuntatalolla  täydessä touhussa.  Poistuimme siis hotelliin hyvissä ajoin  kunnon yöunia varten.

Se miten kukin meistä sai jännitykseltä ja innostukselta nukuttua onkin sitten eri juttu.

 

SEMINAARIPÄIVÄ

Aikaisen aamuherätyksen ja aamiaisen  jälkeen sisältötutoreiden  reipas joukko suuntasi Kuntatalolle vastaanottamaan ja ohjaamaan seminaariin tulijoita.

Edellisenä  päivänä Etelä-Suomeen  ja etenkin Helsingin seudulle osunut sankka lumipyry  ilmeisesti teki sen, että osa ilmoittautuneista jäi tulematta paikalle epävarmojen ja viivästyneiden liikenneyhteyksien vuoksi.  Se ei vaikuttanut kuitenkaan mitenkään seminaarin hyvään, innostuneeseen tunnelmaan. Aamupäivän ohjelma oli mielenkiintoinen ja kysymyksiä sekä keskustelua oli runsaasti. Aamupäivän ohjelma oli myös suorana netissä  ja muutama sisältötutori, joka ei päässyt paikalle, ainakin katsoi aamun seminaariohjelman suorana ja pitivät sitä hyvänä. Nykypäivän teknologia oli siis verkon kautta hyvin käytössä. En kerro varsinaisesta ohjelmasta enempää koska siitä kiinnostuneet voivat katsoa tallenteen osoitteesta www.lahiverkko.fi/peliseminaari.

Lounaan jälkeen siirryimme varsinaiseen pelimaailmaan eli kolmanteen kerrokseen. Seminaarin käytössä oli useita huoneita, mutta ne olivat ehkä hieman liian pieniä, koska väki ei tahtonut sopia sisään haluamaansa huoneeseen vaan  he joutuivat kiertelemään ja palaamaan sitten uudestaan paikalle.  Monessa pisteessä olisi voinut viipyä pitempäänkin, mutta täytyi antaa myös  toisillekin mahdollisuus  pelien kokeiluihin ja mielipiteiden ja kysymysten vaihtoon.  Jos kaikki ilmoittautuneet olisivat tulleet paikalle, niin tungos olisi ollut melkoinen ja tutustuminen eri kohteisiin olisi ollut vaikeampaa.

Vapaaehtoiset opastivat esimerkiksi tabletpelien saloihin.

Pelipisteissä oli mielenkiintoista tarjottavaa tutustumista varten. Oli jättitabletti, Karin peliluola, Hilda-musiikkimatka omaan nuoruuteen ja monta muuta. Konsolipelejä  saattoi kokeilla  ja Lähiverkon Peliluolassa sai tutustua  tabletti-laitteisiin ja niiden hyödyllisiin ja hauskoihin sovelluksiin. OppilasAgentit olivat myös paikalla  ja heillä oli myös oma tietoisku: ”Sukupolvet kohtaavat pelien parissa”. Seminaariin osallistujat tuntuivat viihtyvän hyvin ja kyselivät innokkaasti kaikista peleistä. Itse en ollut aikaisemmin kokeillut muuta pelikonsolia kuin Wii, mutta nyt kokeilin Xboxia ja päädyin kokeilemaan ralliautoilua maastossa. Se oli yllättävän vaikeaa; mutkat menivät suoriksi, aidat kaatuivat ja mainoskyltit lähtivät auton mukaan ja vauhti oli hurja. Kokeiluni jäi hyvin lyhyeksi. Varmasti  tällainen peli kasvattaa  reaktionopeutta ja kiinnostaa ainakin miespuolista väkeä.

Tietoiskut jäivät minulta valitettavasti kuulematta. Niissä olisi ollut paljon mielenkiintoista ja hyödyllistä asiaa, mutta aika ei riittänyt kaikkeen. Peleihin tutustuminen ja kokeileminen olivat niin mielenkiintoista, että iltapäiväni kului niissä. Kysyin muutamilta osallistujilta  heidän vaikutelmistaan tapahtumasta ja kaikki olivat tyytyväisiä ja kokivat saaneensa  uutta tietoa pelaamisesta ja peleistä. Päivän antina voi todeta siis, että pelien ja pelaamisen kokeilu kannattaa, suhtautuminen niihin voi muuttua.

Seminaari oli kokonaisuutena mielenkiintoinen ja ohjelma hyvin suunniteltu ja toimiva. Järjestelyt olivat parasta mahdollista luokkaa sekä järjestäjien että Kuntatalon puolelta. Sisältötutorina  oli mukava päästä osallistumaan näin hyvin organisoituun tapahtumaan.

 

Anna-Maija Muromaa
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor. Hän oli mukana toteuttamassa Kaikki Pelaa! -peliseminaaria marraskuussa Kuntatalolla. 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Pokémon villitsee ja yhdistää!

Pokémon Go villitsi Suomen kesällä. Ensimmäistä kertaa Suomessa digitaalinen peli sai kaikki ikäryhmät liikkeelle. Millaista lisätyn todellisuuden pelin pelaaminen oli eläkeläisen näkökulmasta?

Pokémon Go sai eri ikäiset kesällä metsiin, puistoihin, nähtävyyksille, toreille ja ties minne. Minäkin kokeilin, mutta jäin kyllä kauas niistä, jotka innostuivat asiasta. Ilmiö ei kuitenkaan jäänyt arjessa huomaamatta, vaikka itse en alkanutkaan aktiivisesti pelata. Katukuvassa se nimittäin näkyi nopeasti ja näkyy edelleen. Ihmiset lähtivät liikkeelle etsimään Pokémoneja, valtaamaan saleja (gymejä) ja pelaamaan yhdessä oman tiimin kanssa.

”Hämmästyin todella, kun joka puolella oli vähän eksyneen oloisia pariskuntia kännykät kourassa, iloisia nuorten ryhmiä ja yksittäin pyöriviä lapsia, nuoria, aikuisia ja kaikki iloisessa hyörinässä. Sellaisia en ole ikinä nähnyt Rantapuistossa enkä katujen kulmissakaan täällä Heinolassa. Tuntui kuin koko kaupungin ”sisäeläjät” olisivat yht’äkkiä lähteneet ulos.” kertoo Pirkko Marjavaara (73 vuotta), kun häneltä tiedustelin hänen kokemuksiaan Pokémon Go:n pelaamisesta. Tämä on varmasti monelle muullekin tuttu tilanne tältä kesältä.

Moni eläkeläinen innostui kesällä Pokémon Go:n pelaamisesta. Pirkko pelasi itse ensimmäisen kerran jo pelin Suomen virallisena ilmestymispäivänä. ­”Latasin sen ja rupesin ihmettelemään. Pokémonit ovat olleet noitten lastenlasteni suosikkeja kauan, joten kysäisin heiltä. Tytön nauroivat ja kehottivat lataamaan. Siitä se alkoi, samana päivänä ja jatkuu edelleen.”

Pokémon Go:ssa on kysymys lisätystä todellisuudesta. Se kuulostaa monimutkaisemmalta kuin se onkaan. Kun katselet pihanäkymääsi näet puut, pensaat ja nurmikon. Pokémon Go -peli näkee todellisen maailman puhelimen kameralla. Peli sijoittaa kameralla kuvattuun ympäristöön Pokémon-hahmoja. Jos katsot pihaasi Pokémon Go:n läpi, voi pihapuusi juurella istuskella Pokémon.  Pelissä ei ole kysymys vain Pokémonien pyydystämisestä. Pokémoneja haudotaan munista, niitä kehitetään uusille tasoille ja niillä kisataan muita pelaajia vastaan saleilla (gym). Poké-stopeilta voi saada erilaisia tarvikkeita pelaamista varten. Pelissä on yhtenä ulottuvuutena joukkueet, jolloin voi ryhmänä tavoitella esimerkiksi salien valtiutta tai harvinaisia pokémoneja.

”Pelaaminen on saanut liikkeelle kaikki ikäryhmät. Ehkä ikäihmisiä vähemmän. Ihmiset hymyilevät vastaan tullessaan, heittävät usein jonkin vinkin. On kuin tunne samaan yhteisöön kuulumisesta olisi tunnistettavissa, erottelematta ketään. Nyt jo tunnistaa muutamat ryhmät ja melkein arvaa, minne he ovat seuraavaksi menossa.” kuvailee Pirkko pelaamiskokemustaan ja jatkaa ” Enimmäkseen liikuskelen yhdessä noitten tyttöjen (lastenlasten) kanssa. Joissakin stopeilla on isoja joukkoja etsimässä harvinaisia ja voimakkaita Pokemoneja. Yhteinen riemu nousee, jos joku sellaisen saa, sillä todennäköisestä myös toisetkin saavat.”

Pirkko pelaa Pokémon Go:ta omalla älypuhelimellaan. Kuvan on ottanut Netta Marjavaara.

Pirkko pelaa Pokémon Go:ta omalla älypuhelimellaan yhdessä lastanlastensa kanssa. Kuvan on ottanut Netta Marjavaara.

Olen kuullut muiltakin, että he lähtevät omien lastensa tai lastenlastensa kanssa etsimään Pokémoneja tai valtaamaan saleja. Aina ei onnistuta, mutta yhdessä liikkuminen ja yrittäminen on ollut hauskaa. Mutta minua mietityttää mitä Pokémonin pelaaminen on antanut eläkeläiselle. Oli pakko kysyä sitä Pirkolta.

”Se on avannut näköalan toisenlaisiin yhteisöihin, missä olen normaalisti elänyt. Se on aivan uusi tapa viestiä. Se on samaan yhteisöön kuulumista, läpi sukupuoli-, sukupolvi-, ikä- ja sosiaalisen aseman. Tämän päivän yhteiskuntaan kuuluva aggressiivinen, tuomitseva ja räyhäävä asenne ovat siitä kaukana. Luottamus, iloisuus, yhteisyys ja pikkukisailu positiivisessa hengessä näyttävät ainakin vielä olevan mukana.” kertoo Pirkko Marjavaara ja lopuksi vielä kuittaa ”Aikaa menee, mutta mistä se on pois! Tiijä häntä. Toistaiseksi näin on kivaa.”

Nii’in, mistä se on pois? Peli on mahdollisuus nähdä ja kokea arjessa uutta. Ehkä minun pitää sittenkin kokeilla peliä uudestaan.

 

Ida-Maria Pankka
Kirjoittaja on LähiVerkon projektisuunnittelija, joka pelaa tabletilla mieluiten Menolippu-peliä.
Blogia varten haastateltu Pirkko Marjavaara on ollut mukana LähiVerkon pilotissa 2014-2015. 

 

Lisätietoa Pokémon Go -pelistä saa Ikinörtti-blogista.
LähiVerkon Kaikki pelaa! -seminaarissa käsitellään myös Pokémon Gp -peliä. Seminaariin voi ilmoittautua vielä mukaan!
Netikäs VI: Digitaalinen pelaaminen -vihkossa löytyy perustietoa älylaitteilla pelaamisesta.

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Säpinää ja sähköä yhdistykseen

– Nettiprojektin anti Raision yhdistykselle

Raision yhdistyksessä Eläkeliiton LähiVerkon ”Seniorit surffaa – nettiopastaja auttaa” pilottikokeilu on tuottanut tulosta. Asenteet tietotekniikkaan ovat muuttumassa. Kiinnostus, tiedot ja taidot ATK:ssa kasvavat uskomattoman nopeaa vauhtia.

Liityin viisi vuotta sitten Eläkeliiton Raision yhdistykseen. Toimin siihen aikaan vapaaehtoisena seurakunnan nettikahvilassa. Puhuin asioista, joiden parissa päivittäin työskentelin. Koin suorastaan vihamielisyyttä aihetta kohtaan. Kuulin kitkeriä lausuntoja: ”toisen luokan kansalaiseksi tuntee itsensä, kun sinua kuuntelee.”

Tulin hallitukseen neljä vuotta sitten. Hallituksessa oli reilusti yli puolet ilman sähköpostia. Sihteerillä ei ollut tietokonetta. Jäsenet kieltäytyivät keskustelemasta toimenpiteistä asian korjaamiseksi. Vajaa kolme vuotta sitten jouduin yhdistyksen puheenjohtajaksi. Työlästä oli tiedottaminen.

Piiristä ilmoitettiin, että Varsinais-Suomen piiri on valittu pilottikokeilualueeksi nettiprojektiin.  Toivolan Markku oli nähnyt projekti-ilmoituksen ja koki itsellään olevan  projektissa annettavaa, koska se tuli hänen omalle osaamisalueelleen. Markku liittyi yhdistyksen jäseneksi ja aloitti nettiopastajana.

Markku antaa nettiopastusta aina perjantaisin samassa paikassa ja samaan aikaan.

Markku antaa nettiopastusta aina perjantaisin samassa paikassa ja samaan aikaan.

Saimme seurakunnalta tilat ja Markku pääsi aloittamaan syyskuun alussa 2015. Tiedotettiin alkavasta nettiopastuksesta, pidettiin SeniorSurf- päivä, tilaisuus uusille jäsenille yms. Nettikahvila alkoi heti toimia hyvin luontevasti. Markku kävi hallituksen kokouksissa ja kuukausitapaamisissa  jakamassa informaatiota ja sai koko asian hiljalleen muuttumaan luontevaksi. Ihmiset oppivat tuntemaan Markun tavallisena miehenä, jota on turha pelätä. Toiminta on näyttänyt, että opastajan ollessa tavallinen, alkaa tietokonekin näyttää ja tuntua yhä enemmän tavalliselta.

Tällä hetkellä meillä on ilmapiiri ATK:n suhteen täysin muuttunut. ATK on luonnollinen asia, joka kuuluu yhdistyksen tiedottamiseen ja toimintaan oleellisena osana. Hallituksen jäsenillä on kaikilla sähköpostit. Uusi sihteeri on taitava ATK:ssa monella tavalla. Edellinen sihteeri on siirtynyt leipomaan herkullisia pullia. Hän tykkää työstään ja on onnellinen siinä tehtävässä, jonka hän osaa. ATK- asioista voidaan puhua vapaasti ja kenenkään ei tarvitse osaamattomuutensa takia tuntea itseään huonommaksi. Jokainen työ yhdistyksen hyväksi on yhtä arvokasta.

Nettiopastuksessa kävi huhtikuun viimeisenä perjantaina ikäihmisiä erilaisten kysymysten kanssa. Mukana oli omia läppäreitä tabletlaitteita ja älypuhelimia.

Nettiopastuksessa kävi huhtikuun viimeisenä perjantaina ikäihmisiä erilaisten kysymysten kanssa. Mukana oli omia läppäreitä, tabletlaitteita ja älypuhelimia.

Nettiprojekti on tuonut meille uusia, nuorempia jäseniä. Jäsenmäärän kasvusta johtuen olemme saaneet lisää henkilöitä aktiiviseen toimintaan. Yhä useammat kertovat seuraavansa toimintaamme kotisivuiltamme ja Facebook-sivuiltamme. Yhä tärkeämmäksi käy netin kautta tiedottaminen.

Mielestäni meidän yhdistyksen kannalta nettiprojekti on ollut parasta, mitä Eläkeliitto voi jäsenilleen tarjota.  Nettikahvila on mukava kokoontumispaikka ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Projekti on tuonut kehitystä monella tavalla. Toiminta on paljon mielekkäämpää, kun koetaan edistymistä. Yhdessä iloitaan jokaisesta uudesta jäsenestä, jokaisesta kiitoksesta ja tunnustuksesta. Meillä on yhdistyksessä nykyisin tekemisen meininki ja siinä projektilla ja Markulla on suuri osuus.

 

Helinä Aaltonen
Kirjoittaja on Eläkeliiton Raision yhdistyksen puheenjohtaja. Kirjoitus on julkaistu alunperin Helinän omassa blogissa ja uudelleen otsikoituna LähiVerkon blogissa.

Nettiopastaja-pilottissa on tehty yhteistyötä Vanhustyön keskusliiton Seniorit surffaa – nettiopastaja auttaa -projektin kanssa.

 

 

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

Lataa lisää