pikkukuva

Putkiradiosta kelanauhurin kautta bluetooth-kaiuttimeen

Kyläämme tuli 1950-luvulla automaattinen puhelinkeskus. Se oli ensimmäisiä maalle perustettuja. Ei tarvittu enää sentraali-Santraa. Muutos tuntui uskomattomalta pienestä, juuri koulun aloittaneesta pojasta.  Seuraava vähintään yhtä suuri mullistus tapahtui, kun 10 vuotta myöhemmin vuonna 1966 hankin ensimmäisellä kesätyöpalkalla Hitachi-merkkisen kelanauhurin. Voi sitä juhlaa, kun voi nauhoittaa radiosta siihen musiikkia ja sai vielä asentaa sen isän auton kojelaudan alle. Virta auton akusta ja musiikin kuuntelu alkoi sujua autoillessakin. Autoradiot olivat silloin harvinaisia ja radioasemia ei montaakaan, eikä musiikin tarjonta ollut kummoistakaan.  Toki BBC:n suomenkielistä asemaa kuuntelin aktiivisesti ja varmaan niitä alkukielisiäkin lähetyksiä. Samoin jostain syystä, jota en muista, kuuntelin Tallinnan radion asemaa, suomea ja viroa. Luulin jopa ymmärtäväni viron kieltä. Kun 1990-luvulla ja 2010-luvulla kuljin vuosia Eestissä töissä, oli heidän kielensä aivan utopiaa. Kaikki yhteistyökumppanit osasivat hyvää suomea, joten sillä kaikki hoidettiin, harmi.

Ramin kelanauhuri 1960-luvulta.

Mietityttää ihan mihin johtaakaan nykyinen median ja tietotekniikan kehitys. Kun omistaa älypuhelimen ja tietokoneen/tabletin lähes kaikki jokapäiväiset asiat hoituvat vaikka kotisohvalta. Rapautuuko liikkuminen ja lähipalvelut, kun kaiken voi tehdä edellä kerrotulla tavalla. Toisaalta se myös helpottaa liikuntarajoitteisten varttuneiden elämää. Ennen, kun halusi matkustaa johonkin, piti soittaa tai mennä matkatoimistoon. Helposti kului aikaa jopa tunteja asuinpaikasta riippuen. Puhelimessa piti luottaa myyjän ammattitaitoon ja esitteiden tietojen laatuun. Nyt netistä löytyvät samat tiedot nopeasti ja helposti sekä paljon muuta lisätietoa. Matkan ja ajankohdan voi nyt itse helposti sovittaa omiin tarpeisiin. Samalla matkan maksaminen käy kädenkäänteessä ja taas kotisohvalta.

Pankkipalvelut, sähköiset reseptit, ajanvaraukset, Kela ja muut viranomaisasiat ovat helposti saatavilla asuinpaikasta riippumatta. Tämä aiheuttaa valtavan koulutustarpeen ikäihmisten yhteisöille. Entä miten sitten ne lukuisat ihmiset, jotka eivät työelämässä ole tulleet tutuksi tietokoneiden kanssa. Tai tietokoneet eivät heitä lainkaan kiinnosta. Heistä muodostuu suurehko väliinputoajien ryhmä.  Kustannusten ja henkilöstön alasajo kun varmasti vain kiihtyy. Vanhat tutut ja turvalliset palvelut karkaavat kauemmaksi tai loppuvat täysin. Kustannusten alentaminen ja palvelujen kehittäminen tietojärjestelmien avulla on osa suurempaa rakennemuutosta.

Suoratoistopalvelut pelastivat minun, paljon liikkuvan, urheiluseurannan. Nyt voi peilata chromecastilla* formula- ja golflähetykset puhelimesta/tabletista/läppäristä isolle tv-ruudulle. Kun työskentelen tietokoneella tai mökillä pihatöissä niin aina soi taustalla radio. En pysty keskittymään ilman ”taustamelua”. Tai toisinpäin radiota kuunnellessa on kiva lukea jotain. Radiot.fi on mahtava palvelu, kun kaikki radioasemat ovat kuunneltavissa. Erillisen bluetoothkaiuttimen avulla kohtuu rahalla saa hyvän kuuntelukokemuksen. Itse kuuntelen, varsinkin viikonloppu-iltoina, eri paikallisradioita. Paikalliset murteet ja erilaiset musiikin valinnat kiinnostavat. Jos haluan hifistellä, kuuntelen tai katselen youtube-videoita puhelimella ja siirrän ne chromecastilla televisioon, ja joka taas on yhdistetty kotiteatteriin. Se se vasta on varttuneen laatuaikaa.

 

Raimo ”Rami” Välilä
Kirjoittaja on nettiaktivisti ja golfari Vantaalta

* Chromecast on laite, jolla voi siirtää puhelimen tai tabletlaitteen kuvaa televisioon.  Tällöin voit katsoa suuremmalta näytöltä mitä teet puhelimella tai tabletillasi. Laitteen hankkiminen maksaa, mutta siirtäminen ei.

 

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Veteraanin iltahuuto

Prrr…
– Moi Eeva! Antti täällä. Mitä sinulle kuuluu?
– Kiitos, hyvin menee. Olen terveenä ja muutenkin ihan ok. Entä sinulla?
– Hyvin kaikki. Kuule minulla on sellaista asiaa, että Veikolle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun 1 luokan mitali ja hän ei itse sitä vielä tiedä. Juhlatilaisuus on Vihdin kirkossa, ja koska sinä olet hänen puhelinystävänsä niin pääsetkö mukaan? Sekin tulisi olemaan Veikolle yllätyksenä.
– Mielelläni tulen. Laitatko kännyyn kaikki tiedot paikasta, ajasta jne.
– Jos sinulla on kamera, niin voisitko ottaa sen mukaan? Laitan tarkemmat tiedot pikapuoliin.
– Otan mukaan.
– Soitellaan ja nähdään!
– Nähdään.
On kylmä. Kuvaan kirkkoa ulkoapäin. Mietin mistä kaikista ottaisin kuvia ja videoita. Haluaisin saada kauniin ja samalla koskettavan kuva- ja videosarjan Veikon juhlatilaisuudesta.

Asepuvussa olevat miehet harjoittelivat tuloaan ja esiintymistä. Pyysin lupaa saada videoida. He antoivat luvan mielellään.

Jään seisomaan hieman syrjemmälle. Tiedän, että Veikko tuodaan taksilla, koska hän liikkuu pyörätuolilla. Odotan. Autoja tulee. Ihmiset menevät kirkkoon. Nyt tulee isompi taksi. Otan iPadin esille ja alan videoida. Veikko ei huomaa minua, tuttu saattaja heilauttaa kättään tunnistaessaan minut. Käden heilautus jää mukavana yksityiskohtana videoon. Kuljen Veikon ja saattajan perässä. Kirkossa tervehdin Veikkoa. Hän katsoo hämmästyneenä ennen kuin tunnistaa minut – olen ulkovaatteissa, hattu päässä – erinäköinen.
Veikko jää käytävälle pyörätuolin kanssa. Minäkin siirryn käytävälle siinä vaiheessa, kun huomaan kuorolaisten asettuvan paikoilleen. He alkavat laulaa ”Veteraanin iltahuutoa”. Katson ja kuuntelen kuoroa ja katson Veikkoa. Videoin.

 

 

Puheiden jälkeen kirkonmenot pikkuhiljaa loppuvat ja väki siirtyy sankarihaudoille. On juhlapuheiden vuoro. Veikko alkaa palella pyörätuolissa istuessaan. Yritän laittaa valahtaneen takin vähän paremmin häntä lämmittämään. Hän palelee yhä. Odotan
puheiden loppumista.
Ulkona eräs kuorolaisista tulee luokseni ja kysyy, voisinko laittaa heille kopion heidän kuorolaulusta. Haluaisivat nähdä ja kuulla, miltä heidän esityksensä kuulosti tuossa kirkossa. Lupasin ja suullisesti annoin sähköpostiosoitteeni, jonne hän voisi laittaa tarkemmin asiasta.
Juhlatilaisuus oli seurakuntasalissa. Syötiin lounas ja juotiin kakkukahvit. Pian alkoi kuulutus mitalien saajista. Veikko näytti yllättyneeltä kuultuaan nimensä mainittavan (epäilin hänen kuitenkin aavistaneet sen). Sain hämmästyksen videolle. Otin kuvia ja otin videoita.


Lopuksi saatoimme – kaihomielin – Veikon palvelutaloon. Hän oli onnellinen ja iloinen siitä, että olin tullut hänen juhlatilaisuuteensa ja hän myös näytti sen. Onnellisuus ja ilo täyttivät myös minut!


Kotona katsoin videoita ja kuvia. Ne olivat mielestäni onnistuneita, mutta videot turhan pitkiä. Pätkin niitä moneen kertaan. Ajattelin, että sitten kun menen Veikkoa tapaamaan seuraavan kerran, näyttäisin ne hänelle. Olin ylpeä niistä.
Kuitenkin, koska olimme harjoitelleet Veikon kanssa sähköpostiin tulleiden viestien avaamista ja lähettämistä, päätin yhtäkkiä lähettää kuvat ja videot hänelle hänen sähköpostiinsa. Tarkastin ne uudelleen, osaan tein pieniä viilauksia.
Halusin yllättää Veikon, tuon 97-vuotiaan puhelinystäväni! En kertonut hänelle ajatuksistani en laittanut tekstiviestiä, vaan ’napin’ painalluksella laitoin kuvat ja videot menemään hänelle.
Sitten tyytyväisen onnellisena jäin odottamaan, milloin Veikko soittaisi.

Olisin halunnut nähdä Veikon kasvot silloin, kun hän avasi sähköpostinsa ja näki ensimmäisen kerran nuo kuvat ja videot juhlapäivästään.

Nyt tiedän, että hän katseli niitä usein.

Veikko niin odotti syntymäpäiväänsä ja sitä, että pappi tulisi käymään. Hän odotti sitä siksi, että voisi näyttää papille ne kuvat ja videot Vihdin kirkosta, varsinkin sen videon, jossa kuoro lauloi hänelle ”Veteraanin iltahuudon”, kuten hän asian tulkitsi.

 

Suruvaipan tummat, lämpimät siivet kiedon nyt hellästi ympärillesi – ethän Veikko palele enää.

– – – –

Eeva Kanerva
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, joka on tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä ikäihmisten parissa esimerkiksi puhelinystävänä. Veikko oli Eevan puhelinystävä usean vuoden ajan. Blogi on osa LähiVerkon Suomi100-blogikirjoituksia.
Kuvat ja videot ovat kirjoittajan.

4 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Kirppari – Aarreaitta

Sataa. Mitä tekisin tänään? Kirppari? Se on tuossa aivan lähellä.
Kiertelen ympäriinsä. On kauniita laseja, mökille sopivia lautasia 0,80€ ja isoja kahvikuppeja 0,50€.

eevan-kupit-kirppari-blogi

 

Minusta on hauska kattaa mökkipöytä siten, että esim. jokaiselle parille tulee erilainen, kaunis lautanen. Samoin on kiva antaa jokaiselle erilainen iso kahvikuppi. Se on minun tyyliäni!

 

eevan-lautaset-kirppari-blogi

 

On ajatellut myös syksyä ja kerhopäiviä. Miten niitä voisi elävöittää? Siihenkin löysin kirpparilta ’työkaluja’; marakasseja ja kaikenlaisia helistimiä, joita voi käyttää niin liikunnassa kuin laulannassa. Miltähän tuo syksy tulee näyttämään?

eevan-marakasseja-kirppari-blogi

 

Onpa ihmeen näköistä lankaa! Se on kuin kanttinauhaa, jossa on aukkoja. Mitähän tuosta voisi tehdä? Ei se oikeastaan mitään maksa – muutaman euron. En paljon häviä, vaikka ostan nuo kaikki kerät. Pidän väristä. Siinä on ruskean eri vivahteita. Minulle ei sovi ruskea väri sanoi eräs väriasiantuntija, joka kävi työpaikallani tekemässä meille jotain värianalyysejä. Sen vain muistan tapahtumasta, kun hän sanoi, ettei minulle sovi ruskea väri. Ruskea on kuitenkin ollut yksi mieliväreistäni. Löysin myös ihmeen muhkuraista vaaleaa villalankaa. Nuo värit sopivat mielestäni hyvin yhteen..

Lehmirannan takkahuoneessa on ollut joskus kylmä lattia, jospa neuloisin lämpimät tossukat. Aloitan työn. Minulla ei ole mitään mallia, joten neulon, purkaan, neulon ja purkaan, kunnes olen tyytyväinen aikaansaannokseen. Minua ei harmita yhtään, vaikka joutuisin purkamaan jo melkein valmiin työn kokonaan. Sittenpä siitä tulee minulle mieluisampi. Jätän vanhan kappaleen malliksi ja teen uuteen haluamani korjaukset. Olen jonkun työn purkanut kolmeen jopa neljäänkin kertaan ennen kuin olen ollut tyytyväinen.

Paksuhkoista langoista tulee valmista nopeasti. Työ tuntuu ihanan lämpöiseltä.

Laitan päälleni pitkävartiset tossukat, jakun ja otan iPadille neulotun laukun. Katson paikan valmiiksi. Asetan iPadin kameran ajastukseen, painan nappia ja kiiruhdan istumaan aurinkotuoliin.

neulottu-unelma-kirppari-blogi

 

Eeva Kanerva
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, joka kirjoittaa eläkeläisen arjesta ja löytämisen ilosta. 

3 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Mummot Hypeconissa

Mitä ihmettä nuo mummot täällä tekevät?  Nuoret ihmettelivät varmaan mielessään kun kaksi mummoihmistä oli tullut kesäkuun alkupuolella olleeseen Hypecon tapahtumaan Hyvinkäällä.

Mikä ihmeen Hypecon?

Mummuilla ei ollut asiasta minkäänlaista tietoa etukäteen. Tiesimme vain sen olevan nuorisotapahtuma joka jotenkin liittyy roolipeleihin. Paikalla meille selvisi, että Hypecon on Hyvinkään Nuorisopalvelun ja nuorten itsensä järjestämä jo vuosittainen tapahtuma, jossa  erilaisista japanilaisista animaatioista  ja sarjakuvista eli mangoista sekä roolipeleistä kiinnostuneet nuoret tapaavat toisiaan. Nuoret hoitivat itse tapahtuman järjestelyt.

img_9576

Hypeconissa oli monenlaista tekemistä lapsille ja nuorille. Osa osallistujista oli pukeutunut esim. sarjakuvahahmoksi. Cosplayna tunnettu ilmiö on ollut yleistä Suomessa kohta jo parinkymmenen vuoden ajan.

Tapahtumapaikka Takomo oli täynnä erilaisia tapahtumapisteitä, työpajoja, roolipelejä, myyntipisteitä jne. Mummot olivat EHYT:n mukana JOLOponin tuunauspisteessä. Siellä nuoret saattoivat tuunata JOLOponille uusia asusteita tai tehdä niitä paikalle tuoduille pehmoleluille, jotka he saivat halutessaan mukaansa.

 

img_9588

Poneja ja muita pehmoleluja tuli tuunaamaan eri ikäisiä Hypeconin kävijöitä. Kun pöydän ääreen ei mahduttu, istuttiin rohkeasti lattialle väkertämään mitä ihmeellisimpiä koristuksia JOLOponille.

 

Mummojen mietteitä tapahtumasta:

Mieleen jäi päällimmäisenä se, miten paljon nuoria, hyvin käyttäytyviä ihmisiä oudoissa vaatteissa  oli kokoontuneena askartelemaan, tanssimaan, näyttelemään ja tekemään monia asioita joihin emme ehtineet perehtyä. Roolipelien maailma ei ollut meille ollenkaan tuttua. Tilaisuudesta välittyi lämmin tunnelma, iloisia ilmeitä, mukavia tuttujen tapaamisia. Mutta me mummut? Aluksi en saanut yhtään kiinni, mitä siellä teemme. Oli kuitenkin mukava huomata, että omilla käsityötaidoilla olikin käyttöä. Keskustelu nuorten kanssa oli luontevaa,ajatuksia voitiin vaihtaa vaikka mummu olikin ihan pihalla itse asiasta. Tilaisuudesta muodostui mukava kokemus, vaikka olimme sukeltaneet mukaan täysin tuntemattomaan asiaan. Totta puhuen, ei meille vieläkään ole ihan selvää, mikä sai nuoret tulemaan opiskelupaikkakunnilta takaisin Hyvinkäälle tällaiseen tapahtumaan. Ehkä he olivat juurtuneet kotikaupunkiinsa, halusivat olla edelleen mukana rakkaassa Hypeconissa.

 

img_9618

JOLOponi sai päivän aikana itselleen esimerkiksi uuden hupullisen viitan. Norsulle tehtiin uudet hiukset ja lettikampaus. Hauva-pehmolelun fleda muuttui siniseksi. Pehmolelujen tuunaus oli hauskaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa.

 

Mummuja nuorison taidokkaat, itse tehdyt asusteet, innokas osallistuminen ja luonteva kanssakäyminen viihdytti sekä myöskin antoi uskoa turvalliseen tulevaisuuteen: kyllä nuoret osaavat.

Anna-Maija Muromaa ja Marja-Leena Mahlamäki
Kirjoittajat ovat kaksi rohkeaa mummoa, jotka lähtivät JOLOponin kanssa Hypeconiin

Kuvat: LähiVerkko/Riikka Marttinen

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta

Sosiaalisesta mediasta voi löytää itselleen monenlaista tekemistä, millä ei itse asiassa ole tietotekniikan kanssa kuin vähän tekemistä. Facebookissa on esimerkiksi erilaisia ryhmiä ja tapahtumia, joissa voi vaikka neuloa hyväntekeväisyyteen. Yksi tällainen ryhmä liittyy tulevaan juhlavuoteen. Suomi täyttää ensi vuonna täydet 100 vuotta. Tämän innoittamana on käynnistynyt Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta -hanke toimimalla Facebook-ryhmänä, johon kuuluu tätä kirjoittaessani lähes 3000 jäsentä ja lisää väkeä liittyy mukaan kaiken aikaa.

Tarkoituksena on neuloa sotien veteraaneille yhdenmukaiset villasukat, joiden luovutus aloitetaan alueittain ensi vuoden alusta. Yhteistyötä tehdään veteraanijärjestöjen kanssa ja lisäksi tarkoitus on muistaa kaikkia henkilöitä, joille veteraanitunnus on myönnetty. Iäkkäitten veteraanien määrä on vielä noin 20.000, joten puikkojen heiluttamista riittää. Ryhmään on sitoutunut niin kokeneita sukantekijöitä kuin vasta-alkajiakin. Ennätys lienee tällä hetkellä lähes 50 paria yhdeltä kutojalta. Jokaisen työpanos on kuitenkin yhtä tärkeä määrästä riippumatta.

Sukantekijät haluavat muistaa pienellä huomaavaisuudella ja villasukkien lämmöllä kaikkia heitä, jotka ovat osallistuneet Suomen puolustamiseen sotien aikana ja turvanneet meille jälkipolville itsenäisen isänmaan.

Ryhmässä on mahtavaa olla mukana ja ainoa asia mikä hieman harmittaa on se, että liikkeellä olisi pitänyt olla jo pari vuosikymmentä aikaisemmin. Sosiaalista mediaa nykymuodossaan ja laajuudessaan ei kuitenkaan ollut käytettävissä. Teknisen kehityksen hienous näkyy siinä, että nyt on mahdollista koota lyhyessä ajassa valtakunnallinen ryhmä, joka voidaan ohjeistaa ja keskustelut käydä sähköisesti.

Kiinnostuitko asiasta tai tunnetko innokkaan neulomisen harrastajan? Lisätietoja löytyy facebookista ryhmän nimellä  ”Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta”. Uusia toimijoita otetaan ilolla mukaan mittavaan hankkeeseen.

villasukat

Kuva: Sirpa Rautio

 

Sirpa Rautio
Kirjoittaja on vaasalainen maailmanmenon tarkkailija. 

 

Alkuperäistä blogitekstiä on editoitu 14.9.2016 kirjoittajan pyynnöstä. Otsikkoon ja tekstiin on korjattu Facebook-ryhmän nimi.

7 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Eviva Espanja (2/2)

On kaunis aamu. Matkalla eläinpuistoon tutkailen avautuvaa maisemaa, ruskeita mäkiä, ruskeita kukkuloita ei vihreitä niittyjä ei kukikkaita pensaita. Mitä maisemat siis kertoo minulle – täällä sataa harvoin ja aurinko paistaa usein ja sehän sopii lomalla minulle.

Oasis Park oli täynnään eläimiä, oli elefantit, kirahvit, linnut, virtahevot ja tietysti alligaattorit ym. Minua kiehtoi nuo alligaattorit. Voi miten ne osasivat nauttia auringosta kiviniemekkeellä. Osalla oli suu auki. Niitä piti vahtia kauan ennen kuin huomasi, että ne olivat eläviä! Minulla iPad kädessäni odotti tilaisuutta videoida niitä. Kesti tovin. Nyt se tapahtui, yksi vedessä olleista lähti nousemaan muiden sekaan kivelle ja kaksi sukelsi sieltä veteen. Sain tosi onnistuneen videopätkän.

Olin löytänyt baarin, jossa oli WiFi. Sinne oli mukava piipahtaa silloin tällöin iltapäivisin teelle tai oluelle. Laitoin siellä tyttärilleni spostiin alligaattorivideon, mutta voi, molemmilta tuli vastauksena, etteivät saa sitä auki. Pitää kysyä apua LähiVerkon Jounilta. No onneksi se video on iPadin hallussa.

”Nään merta silmänkantamattomiin, kun katson maininkeihin hohtaviin..”

Tässä yhtenä päivänä sokea lapsi tuotiin taluttaen, kahden aikuisen välissä, meren rannalle. Hän sai tuntea auringon lämmittävän toista poskea ja toiseen poskeen puhalsi jo näin alkuillasta viileähkö merituuli. Hän kuuli meren vaahtopäisten laineiden paukahtelut niiden törmätessä rantahiekkaan, tunsi viileän kostean hienorakeisen hiekan jalkapohjissaan. Hän aisti varmasti meren suolaisen tuoksun. Lieneekö ollut ensimmäistä kertaa meren rannalla? Katsoin nauttivaa lasta – olin onnellinen!

Joku voi olla sitä mieltä, että on tyhmää kuljettaa iPadiä mukanaan kulkiessaan. Minusta se on ihanaa! Saan kaikista mieluisista tapahtumista otettua tosi hyviä kuvia kuin myös lyhyitä videoitakin ja voin kirjoittaa muistiin minulle tärkeitä tietoja heti paikan päällä. Sitten kotona saan elää tapahtumat uudelleen ja uudelleen. On minulla myös ’äly’ aina mukana, mutta vain sitä varten, jos jotain sattuisi tapahtumaan, kännyssä kun on tuo oppaan numero.

Jo kaukaa kuuluu meren kohina. Tänään on ensimmäinen pilvinen päivä. Pärskeet kostuttavat lähellä rantaa kulkevan hiukset. Minun ei kannata tällaisena päivänä laittaa hiuksiani, sillä meren kosteus ja tuuli muovaavat ne omalla tavallaan.

Tuulee, merellä vaahtopäiset aallot paukahtelevat, rannalla punaiset liput liehuvat ja aalloissa lainelautailijat nauttivat. Onneksi iPad oli mukanani. Sain hienoja videoita onnistuneista ja epäonnistuneista kiitämisistä vaahtopäisten laineiden harjoilla.

Loma on loppumassa. Vaatekaapit ja laatikot tyhjiksi. Kaikki mahtui mukaan! Vielä lounaalle ja sitten matkaan.

Iso kasa puolilikaisia vaatteita odottaa vuoroaan pesukoneeseen.

Ripustan hellevaatteita narulle kuivumaan…

”Kun täältä kerran sinne matkustaa ei kotimaassa enää rauhaa saa.
Kuin varkain sydämeni vei   – Eviva Espanja
Nyt kaipuu rauhaa anna ei    – Eviva Espanja
Tuon kaiken silmissäni nään – Eviva Espanja..”
(Eviva España, suom. Vexi Salmi)

 

Eeva Kanerva
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, joka karkasi talvella etelän lämpöön. Ensimmäinen osa blogista on luettavissa täällä

P.S. Palattuani kotiin luin Pratsam-ohjeet uudelleen, kirjoja voi myös kuunnella offline-tilassa, mutta se tapahtuu vähän eri tavalla.

 

2 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Postcrossingista uusi harrastus

Eläkeläisenä on aikaa aloitella uusia mielenkiintoisia harrastuksia. Viime syksynä tyttäreni  perehdytti minut Postcrossingiin. Siinä lähetetään ja vastaanotetaan postikortteja ympäri maailman. Ryhdyin crossajaaksi lähinnä sen vuoksi, että voin sen avulla kartuttaa kielitaitoani. Englannin kielen sanavarastoni ei ole kovin laaja, niinpä Google kääntäjänkin käyttö on tullut tutuksi. On mukavaa saada silloin tällöin kortti eripuolilta maailmaa. Postcrossing on myös halpa harrastus, kortit ja postimerkit ovat ainoa menoerä.

Saatuja postikortteja

Kortteja on tullut Venäjältä, Italiasta, Itävallasta ja Tsekistä.

 

Puolen vuoden aikana olen vastaanottanut ja lähettänyt neljä korttia. Kun haluan lähettää kortin, pyydän osoitetta postrossing -sovelluksesta. Vastaanottaja korttini saatuaan rekisteröi sen postcrossing-palvelussa, sen jälkeen sovellus arpoo osoitteeni jollekin ja voin odotella itselleni korttia. Saan yhtä monta korttia kuin olen lähettänyt. Minun osoitettani ei näe kukaan muu kuin postikortin lähettäjä, ei myöskään kortin vastaanottaja, jos en sitä ilmoita.

Natalialle Novgorodiin on lähdössä Kimmo Pälikon piirtämä kortti Söderskärin majakasta.

Natalialle Novgorodiin on lähdössä Kimmo Pälikon piirtämä kortti Söderskärin majakasta.

 

Kortteihin ei mahdu paljon tekstiä, vaikka joskus olisi asiaa pidempiinkin kirjoituksiin. Itsestäni kerron hyvin lyhyesti. Yleensä kerron jotain kotiseudustani ja Suomesta, ajankohtaisista asioista tai kysyn jotain tietoa vastaanottajan kotiseudusta. Kortin vastaanottaja voi korttini rekisteröidessään vastailla kysymyksiini.

Lisää tietoa ja rekisteröityminen netissä www.postcrossing.com. Suomeen on perustettu suomenkielinen postcrossingyhdistys.  Siihen voi tutustua osoitteessa http://www.postcrossingyhdistys.fi/.

 

Airi
Kirjoittaja on uuden harrastuksen löytänyt eläkeläinen. Hän vastasi LähiVerkon ”Etsimme ikäihmisiä bloggaamaan” -ilmoitukseen EL-Sanomissa. Kuvat ovat bloggaajan ottamat. 

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Koulutuksen hyötyjä

Oppilas kysyi kerran Mestarilta: ”Minulla ei ole juurikaan uskallusta ja rohkeutta. Mitä minun pitäisi tehdä?” Mestari vastasi: ”Rohkaise muita”. (Tuntematon)

Näimpä se todella menee. Sen olen saanut kokea: Elämän rikkauden. Taas sydämeni laulaa ilosta, että sain osallistua testauspilottiin ja koulutukseen. Sain oppia tietotekniikan ihmeitä, helppoutta. Asiointi ja yhteydenpito on mukavaa ja vaivatonta. Kun tulee pulmia iPadin kanssa, saa Lähiverkosta Jounilta ohjeita  miten toimia. Ja taas posti kulkee. Näin jää aikaa muuhun kivaan, voi värkätä yhtä sun toista. Niin kuin esimerkiksi silkkikukkien tekemiseen. Värkkäsin 30 kukkaa ”Sinisiä punasia ruusunkukkia, kannan kädessäni” -laulun kera.

Päätimme järjestää kerhossamme Miestenpäivän. Ajatellen tätä tasa-arvoisuuden aikaa. Onhan Naistenpäivä, äitienpäivä ja kun Eläkeliitto on satsannut äijäkerho toimintaan ja Elämää käsillä ynnä muihin juttuihin.

Saimme kerhoomme urologin kertomaan miesten juttuja ja tuntuu hyvältä, että on nyt avoimmuutta tässäkin asiassa. Piristystä ja vaihtelua saimme luotua pikku ohjelmalla. Me kuusi rohkeaa ja vallatonta naista, otimme ruusun, joka sormen väliin.  Laulaen ”Sinisiä punasia ruusunkukkia, kannan kädessäni. Niitä minä annan tämä kerhon äijille merkiksi ystävyyden.”  Jaoimme ruusun, joka miehelle. Sitten vielä lauloimme:

Aseman kello löi kolme kertaa ja silloin se juna vislas, 

Ja silloin se hulivili hummeri poika tämän torpan tytön kihlas.

 Ja hevonen oli musta kuin tiikerinkissa ja aisat oli katajasta.

Ei mistään saa niin armasta heilaa kuin majasta matalasta.
(Laulusta ”Suomessa minä olen syntynyt”)

Kevään ensimmäiset ruusut.

Kevään ensimmäiset ruusut.

Lisukkeeksi  lauloin/-runoilin Enosta ja pikku Ullasta. Vanha laulu. Mikä ihana palkkio olikaan aurinkoiset miesten naamat. Kahvitarjoilukin oli muhkeampi, iloinen ilmapiiri vallaton. On joskus piristävää antaa ilon pulputa ja toimia niin kuin sydän sanoo. ”Tahtoisin tehdä enemmän kuin teen, taikoa tahtia pimeyteen.” (Yrjö Jylhä ”Enemmän”)

Tuli mielheni, että kerron tämän siksi että tiedätten, ettei Eläkeliitto turhaan meitä kouluta. Kyllä me toimithan täälä ”ruohonjuuri tasolla myös ”.

Että kiitos kovasti.

 

Helvi
Kirjoittaja on oman määritelmänsä mukaan monitoimija ilopilleri.  Hän vastasi LähiVerkon ”Etsimme ikäihmisiä bloggaamaan” -ilmoitukseen EL-Sanomissa. 

 

 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Eviva Espanja (1/2)

 

Linnut

”Talven tullen mielen

valtaa jälleen kaipuu,

Kuin muuttolinnut

mä tahdon lämpimään..”

 

Yo no hablo bien español, pero quisiera reservar la cena para el día 25 para dos desde las siete de la tarde.
Wau, mä osasin ajatella noin pitkän lauseen. Mielenkiintoista nähdä, miten pärjään oikeissa tilanteissa.

Kone laskeutui. Talvivaatteet ovat edelleen päällä. Ei ole liian kuuma, kun ottaa takin pois, ja sitä paitsi nythän on jo ilta. Respan nainen kehottaa menemään suoraan syömään, ennen huoneiden saamista, ruoka-aika kun loppuu pian.

Hotelli on vaatimattomampi kuin aiemmat all-inclusive hotellit, mutta ruoka on hyvää ja nälkä lähtee. Onneksi ei ole niin paljon niitä ylettömän herkullisia jälkiruokia! Vähän pitää ajatella joka tapauksessa ylimääräistä painonnousua – lomallakin. Minä kun lihoan helposti!

Voi mikä harmi! Voi mikä itku! Tässä hotellissa ei ole maksutonta WiFiä! 8€ päivä tai 25€ viikko. Kokeilen tuota päivän osalta. Otan innoissani iPadin esille. Ei toimi makuuhuoneessa, ei olohuoneessa. Sain sen toimimaan parvekkeella ja allasalueella. Ei muuten toiminut kohta myöskään parvekkeella! Olen tosi harmistunut. Olen ottanut kuvia ja videoita, joita haluaisin lähettää. Olin lisäksi asentanut Pratsam Readerin, varta vasten matkaa varten, lukeakseni sinne lainatut uutuus äänikirjat, Sofi Oksasen ”Kun kyyhkyset katosivat” ja Laura Lindstedtin ”Oneiron-Fantasia kuoleman jälkeisistä sekunneista”, mutta niiden lukemiseen tarvitaan internet-yhteyttä. Onneksi lukuoikeuteen voi hakea jatkoaikaa. Onni oli myös, että olin ostanut äänikirjoja ja niitähän kyllä pystyin kuuntelemaan. Kerroin internet-asiasta respassa – sain rahat takaisin.

Viikko on kulunut, ja aurinko paistaa edelleen pilvettömältä taivaalta.

Huomaan ymmärtäväni aika paljon espanjaa. Kahdeksan kuukauden tiivis yksinään lukeminen vai sanoisinko opiskeleminen on tuottanut tulosta. Hyötyä on ollut myös opiskelussa iPadin käyttö, Kääntäjä-ohjelmassa kun kuulee, miten mikin lause lausutaan. Vieraan kielen lausuminen Kääntäjällä on hyvää, mutta tekstin se kääntää joskus aivan kummallisesti – käännökseen ei siis parane luottaa. Ilokseni huomaan, että pystyn siis oppimaan melko hyvin vielä tässäkin iässä.

Askeleet hiekassa

Ja sitten rutiiniin. Noin pari tuntia kävelyä päivittäin välillä kovassa ja välillä upottavan pehmeässä rantahiekassa paljain varpain. Tunti tuonnepäin, pieni luku-tai lepotauko ja sitten takaisin.

Katselimme jossakin vaiheessa jalanjälkiämme. Minä kävelen melko suoraan – kuin intiaanit – sanoo mieheni, hänen tyylinsä on toisenlainen.

Tottakai kävimme markkinoilla. Ostin valkoisen rannekellon 10€. Kestää sen ajan kuin kestää. Olenko turhamaisen tuhlaavainen? Välillä olen.

”Päivän laskiessa tähdet kirkkaat hohtaa ja meren ylle taas nousee täysikuu..”

Nyt vaahtokylpyyn – ihanaa – kotona kun ei ole ammetta!

Ja aamulla lähdemme Oasis Park –eläinpuistoon.

Continuará la próxima semana.

 

Eeva Kanerva

Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, joka karkasi talvella etelän lämpöön. Matkablogi jatkuu myöhemmin LähiVerkon blogissa. 

Eviva España, suom. Vexi Salmi.

Huomautus Pratsam Readerin äänikirjasta Eviva Espanja (2/2) lopussa.

7 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

He lähtevät

 

 

He lähtevät,

menevät  meren  yli  eivätkä  enää  palaa, me  katselemme  heidän  askelten jälkiä,  muistelemme  heitä,  ikävöimme

joskus  tuuli  kääntyy,

kuivaa  kasvot,

silloin  pilvet  valahtavat  pois

ja  meri  on  kirkkaan  sininen.

 

Meri Madeiralla

 

Eeva Nyman
Kirjoittaja on runoja kokeileva omaishoitaja. Hän vastasi LähiVerkon ”Etsimme ikäihmisiä bloggaamaan” -ilmoitukseen EL-Sanomissa. Hänen erityisenä toiveena oli julkaista blogissa runo. 

2 kommenttia - Keskustele aiheesta