pikkukuva

”Kyllä tätä on odotettu” – nettiopastaja kertoo

Kolmessa kuukaudessa vapaaehtoiset nettiopastajat auttoivat Vammalan Eläkeliiton yhdistyksen jäseniä tietotekniikkaan liittyvissä pulmissa yli 150 tuntia. Mutta mitä oikeastaan tapahtui? Kysyin asiaa yhdeltä Vammalan yhdistyksen nettiopastajista, Seppo Nissiseltä (72).

”Vammalan yhdistyksessä päätettiin viime vuonna panostaa vuoden 2017 aikana nettiopastamiseen.” Seppo kertoi puhelimessa. ”Yhdistyksestä lähetettiin minut ja Marja-Leena Haapaviita LähiVerkko-projektin Satakunnassa järjestämään nettiopastajien perehdytyskoulutukseen.”

Helmikuun alun koulutuksen innoittamana Seppo ja Marja-Leena kertoivat tietotekniikan vertaistuellisen opastustoiminnan mahdollisuuksista heti seuraavassa yhdistyksen kuukausitapaamisessa. Salista tuli innostuneita kommentteja: ”Kyllä tätä on odotettu!” Tapaamisen osallistujista kartoitettiin kuka tarvitsisi apua tietotekniikan käytössä ja mistä asioista. Noin 50 yhdistyksen jäsentä halusi apua tietotekniikan käyttöön ja yhdistyksestä saatiin yhdeksän vertaisohjaajaa opastamaan.

Nettiopastatukseen keskittyneet: Tiukkaa keskittymistä nettiopastuksen alussa Alk. vas. takarivi: Eila Heinonen, Marja-Leena Haapapaviita (opastaja), Sirpa Knuutti, Matti Knuutti (opast.), Annikki Sivula, Eturivi: vas. Marjatta Rahko, Matti Lindroos (opast.), Tuula Peltonen, Kaarlo Maunu (opast.)
Kuva: Minna Isotalo/Alueviesti

”Seuraavalla viikolla kerättiin opastajaporukka koolle, istuttiin yksi iltapäivä ja mietittiin mitäs nyt tehdään.” naurahtaa Seppo Nissinen. Nopeasti aloitettiin maanantaisin ja perjantaisin kaksi tuntia kerrallaan tapaava alkeisryhmä. Nopeasti kuitenkin paljastui, että teemakerrat voisivat toimia paremmin kuin alkeisryhmä. Esimerkiksi valokuvakirjojen teko keräsi runsaammin väkeä.

”Kevään aiheita on ollut Omakanta, reseptien uusinta, laboratorion ajanvaraus… Yksi teema toteutettiin niin, että keräsin erilaiset sähköiset kirjautumistavat eli mobiilitunnistautuminen, verkkopankkitunnukset ja sähköinen henkilökortti. Sitten käytiin niistä diasarja läpi.” kertoo Seppo.

Digikurssi: Teemana kuvakirjan luominen. Vas. alk. Seppo Nissinen, Maire Leppäniemi (opast.), Matti Knuutti (takana, opast.), Marjatta Paunuvuori, Matti Lindroos (opast.,hankkeen vastuuhenkilö yhd.hallituksessa), Marjatta Bergin olkapää :-).
Kuva: Minna Isotalo/Alueviesti

Sepon mukaan onnistuneen opastustoiminnan aloituksen taustalla on ollut neljä asiaa:
1. Osa nettiopastajista on ollut jo aikaisemmin apunen-toiminnassa mukana. Auttavan vapaaehtoistoiminnan idea on olemassa. Se on sisäistetty perehdytysmateriaalin ja konkreettisen tekemisen kautta.
2. Omassa yhdistyksessä on hyvä porukkahenki.
3. Nettiopastajilta löytyy sen verran kykyä ja taitoja, ettei ole sormet suussa jouduttu istumaan.
4. Pedagogisista taidoista ei voi sanoa mitään… nettiopastajien peruskoulutuksesta on ollut apua ja Netikäs-verkkokurssilla mukana roikkumisesta.

Raili opastaa verkkopankin käyttöön. Vas. Marjatta Berg ja oik. Raili Nissinen.
Kuva: Minna Isotalo/Alueviesti

Nettiopastajia toimii Suomessa jo monilla paikkakunnilla niin Eläkeliiton, kuin myös muiden järjestöjen kautta. Toiminta koetaan tärkeäksi ja mielekkääksi vapaaehtoisten ja opastettavien mielestä. Tästä kertoo sekin, että LähiVerkon tekemässä kyselyssä 97 % opastajista suosittelisi toimintaa muillekin vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille.

Teksti: Ida-Maria Pankka, LähiVerkko

 

 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Mukavaa olla Murunen!

Jäin eläkkeelle viime vuoden syksyllä ja tiesin jo silloin, että minulla olisi oltava jotain tekemistä, mielellään jotain vapaaehtoistyötä, jossa voin hyödyntää työssä hankkimaani kokemusta. Matkustelen paljon, vietän talvella kuukausia ulkomailla ja kesällä asuntovaunulla Suomessa, siitä etsin toimintaa, joka ei vaadi yhdellä paikalla olemista.  Etsin netistä tietoa eläkeläisten toiminnasta ja varmaankin Facebook linkin kautta löysin kutsun liittyä Murusiin. Murusten toiminta sopii minulle, Muruset toimivat nimenomaan netissä.  Sitten löysinkin itseni jo täyttämästä hakulomaketta, enkä ole asiaa tarvinnut katua. Olen toiminut työelämässä aiemmin nuorisotyöntekijänä ohjaten paljon lapsia ja nuoria. Vaikka maailma olisi miten mennyt eteenpäin, uskon etteivät lasten ja nuorten jutut ole paljoakaan muuttuneet vuosikymmeninä. Viimeisen työtehtäväni tein aikuisten ja maahanmuuttajien parissa etsien heidän kanssaan työtä ja valmentaen heitä onnistumaan työn – tai koulutuspaikan haussa. Tässä työssä netin käyttö oli minulle jokapäiväistä. Itse olen mummi, minulla on kaksi aivan syötävän ihanaa lasteni lasta, tänä kesänä viisi ja kuusi vuotta täyttävät pojat. Heidän kanssaan kyllä oppii yhtä sun toista. Näillä edellä mainitsemillani edellytyksillä uskoin selviäväni hankalistakin tilanteista Murusten toiminnassa.

Meitä verkkoisovanhempia on koulutettu lähipäivien muodossa tuleviin tehtäviimme jo muutaman kerran. Teimme viime syksynä myös pilotointia ja kokeilimme, että miten Murusten ja lasten jutut sujuu chatissa. Teknisesti työ on helppoa, meiltä mukana olevilta on tähän mennessä vaadittu ehkä kaikkien eniten kärsivällisyyttä. Meidät löytää kahdesta eri paikasta, Muruset-chatista ja Habbo-hotellin Nettimummolasta. Itse olen varautunut olemaan joka maanantai kaksi tuntia klo 15 jälkeen Habbohotellissa, jolloin meillä on siellä päivystys. Lisäksi varaan ajanvarauksesta jonkun toisen myöhäisiltapäivän, jolloin olen vähintään tunnin Muruset chatissa. Tämä verran aikaa ei ole ollenkaan paljon käytettäväksi Muruset toimintaan. Habbohotellissa meillä käy paljon nuoria vieraita. Siellä riittää koko kahdeksi tunniksi keskustelun aiheita. Usein loppuajasta jää joku nuori ihan kahdenkeskiseen keskusteluun. Muruset – chatissa taas alussa kävi kovin vähän, tuskin ollenkaan lapsia tai nuoria. Nyt huhtikuun lopussa on toiminta vilkastunut, kun siellä yksin päivystää, niin 4-5 keskustelijaa on kyllä riittävä määrä. Kärsivällisyyttä tämä toiminta on vaatinut siksi, että ensinnäkin nuoret haastavat kyllä joskus rumaakin kieltä käyttäen meitä mummoja, on hillittävä itsensä ja pyrittävä osoittamaan, että olen täällä sinua varten, mutta edellytys on se, että jätämme haistattelut ja sopimattomat keskustelunaiheet pois. Kahdenkeskisessä chat-keskustelussa ei kovin kummosiakaan aiheita vielä ole ollut, lähinnä puhumme koulusta, harrastuksista, ehkä vähän unelmista. Jotta voi keskustella, on eduksi kuunnella monenmoista musiikkia, seurata peliuutisia ja tutustua eri lajeihin.  Pelaan lastenlasteni kanssa Pokemon Go peliä, siitä on etua chatissa, lähes kaikkien kanssa voi keskustella pelaamisesta. Myöhemmin kun luottamus kasvaa ja lapset oppivat tuntemaan nettimummot, niin voimme varmasti olla heille avuksi ihan syvällisemmissäkin asioissa. Habbohotellin mummolassa tulee sitä vastoin usein esille pahoinvointi, masennus, epäonnistumiset ja yksinäisyys. Uskon, että me isovanhemmat voimme tuoda heille apua kuuntelemalla ja läsnä olemalla. Itse tykkään olla tässä toiminnassa mukana. Lisämausteena on nämä aivan ihanan kollegani ympäri Suomea, joihin olen saanut tutustua.

Nettimummola virtuaalihotelli Habbossa

Muruset Lapsimessuilla

Murusten toimintaa lähdettiin tekemään tunnetuksi Lapsimessuille Messukeskukseen. Koska meitä ei netistä ole aivan helppo löytää, Muruset.fi sivu on ollut vasta muutaman kuukauden netissä, oli päätetty lähteä esittäytymään Messukeskukseen omana osastona. Nettimummola siis siirrettiin eläväksi osastoksi Lapsimessuille ja meitä mummoja oli mahdollisuus nähdä ja kuulla elävinä tuolla osastollamme. Itse en ollut aiemmin edes kuullut koko Lapsimessuista, siksi valmistauduin vierailemalla Messukeskuksen sivuilla. Latasin sovelluksen puhelimeen, ajattelin että ainakin löydän oman asemapaikkani, onhan messukeskus tämmöselle maalaiskaupungin mummille iso paikka. Totuus on, että vaikka oli kartat ja opasteet, niin hyvän aikaa kesti, että Murusten ständi löytyi. Ja joka kerta sama juttu, kun hetkeksi poistui syömään tai tauolle – aina sai kierrellä ja etsiä, kun ei suunnistustaitoa ole pätkääkään. Eilen hukkasin autoni pikkukaupungin parkkihallissa, näin sivumennen sanoen. Minulla oli messuilla ensimmäinen työvuoro perjantaina klo 11 alkaen, yllätyin sitä lastenvaunujen ja rattaiden määrää, jota siellä messukeskuksessa liikuteltiin. Aivan kohderyhmäämme sen päivän messuvieraat eivät olleet, mutta vanhemmat kävivät kuulemassa toiminnastamme ja hyväksi jutuksi asiaamme nimittivät. Lauantaina osastollamme kävi enemmän niitä, joita kiinnosti ainakin osastomme ässäkeksien lisäksi leikkiteltta ja malttoi joku kuunnella satujakin. Piirrostehtäviä tehtiin ja ”autotallin” ovien avaaminen kiinnosti. Meitä mummoja oli paljon osastolla, ainakin minusta tuntui, etteivät omat vuorot olleet kovin rasittavia. Itsekin ehti hyvin tutustumaan muuhun tarjontaan. Katseeni kiinnittyi vaippavarikkoon, jossa kymmenkunta vanhempaa vaihtoi rivissä hoitopöydillä kakkavaippoja ja tuoksu oli kyllä sen mukainen, joten käänsin äkkiä nokkani toiseen suuntaan. Murusten toiminnasta vastaava taho, Eläkeliitto ja Ehyt pitivät meidän mummojen tankkauksesta ja hyvinvoinnista huolta, oli mukavaa mennä läheiseen hotelliin huilimaan työvuoron päättyessä.

Maria Raute

Kirjoittaja on Muruset –vapaaehtoinen. Haluatko sinä Muruseksi? Haku on nyt käynnissä ja auki kesäkuun puoliväliin asti. Katso lisätietoja täältä!

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Näin ikäihmiset ottavat tablettitietokoneet haltuunsa

Kerron tässä blogikirjoituksessa miten Pudasjärvellä asuvat ikäihmiset ottavat tablettitietokoneen käyttöönsä. Leikillisyydellä, huumorilla ja luovuudella on siinä keskeinen rooli.

Pudasjärvi on kaupunki maaseudulla

Pudasjärvi on kaupunki maaseudulla, jossa lähimpään naapuriin on usein 20 kilometriä matkaa. Harvaan asutulla seudulla on jokapäiväisten asioiden hoitamiseen varattava runsaasti aikaa. Ouluun ja esimerkiksi lähimpään pankkiin on ”onnikalla” matkaa tunnin verran. Useat ikäihmiset asuvat yksin ja kaipaavat seuraa ja turvallisuutta.


Pudasjärvi muodostuu 17 kylästä, joissa pientaloja on harvakseltaan. Kaikkiin taloihin ei ole tietä perille saakka.

Pudasjärvi on poronhoitoaluetta. Pudasjärvi on tullut tunnetuksi myös mökkeilystä, turvetuotannosta sekä hirsirakentamisesta. Onhan siellä vasta avattu myös hirsistä rakennettu koulu.

Kaunista latomaisemaa

Kaupunki maaseudella voi näyttää tältä.

Projektin aloitus

Tästä se lähtee! Me onnistumme saamaan EU:lta elämänikäisen oppimiseen rahoituksen CoCreat-projektille, jossa tavoitteena on edistää ikäihmisten luovaa yhteisöllisyyttä ja digitaalisen teknologian käyttöä. Yli 65-vuotiaiden osuus pudasjärveläisistä on runsas neljännes. Hankimme projektille tablettitietokoneita ja otamme yhteyttä sellaisiin kunnassa toimiviin avainhenkilöihin, joilla on suora yhteys alueen ikäihmisiin. Avainhenkilöitä ovat muun muassa Kipinässä toimivan Niemitalon Juustolan kyläkauppias, Aki sekä kaupungin virastoissa sosiaali- ja terveyspalveluissa työskentelevät henkilöt. Kolmannen tärkeän avainryhmän muodostavat jo toteutetuista ja meneillään olevista projekteista vastaavat henkilöt. Heidän kauttaan saamme projektiimme kiinnostusta osoittaneiden ikääntyneiden yhteystietoja sekä muuta tarpeellista tietoa pudasjärveläisten elämästä. Ajelemme siis Niinan ja Tommin kanssa Pudasjärvelle ja siellä meidät viedään ajelulle, jolloin näemme itsekin, missä väestöä asuu ja minkälaista Lapin eteläpuolen pinta-alaltaan suurimmassa kunnassa on.  Kuvaan taloja, poroja, metsiä, vesistöjä ja postilaatikoita.  Kierroksen päätteeksi Aki tarjoaa meille ihanaa lämmitettyä leipäjuustoa ja lakkahilloa.

Ensikontakti puhelimella

Seuraavaksi on tarpeen kuulla päähenkilöiden eli ikäihmisten ääntä. Jokaiselle soitetaan erikseen ja kysellään kuulumisia, aiempia tietokoneiden käyttökokemuksia sekä tarpeita ja toiveita tulevalle ”koulutukselle”. Jutellaan myös odotuksista ja tuntemuksista. Kuulostaa siltä, että intoa piisaa, mutta samalla pelottaa se, että tuskin sitä enää tässä iässä voi oppia mitään uutta. Iältään osallistujat ovat 60–82-vuotiaita, mieleltään viriilejä ja huumorintajuisia naisia ja miehiä. He harrastavat pihatöitä ja puutarhanhoitoa, käsitöitä, lukemista, metsästystä, kalastusta, liikuntaa, yhdistystoimintoja sekä kodinhoitoon liittyviä tehtäviä. Puhelinkeskustelut ovat luonteeltaan ystävällistä rupattelua ja tutustumista puolin ja toisin. Yhteisestä päätöksestä sovimme että koulutus on nimeltään ”luova tupa”. Luova tupa kokoontuu kolme kertaa kahden viikon välein Niemitalon juustolan yläkerran tilassa. Neljäs kerta toteutetaan luokkaretken muodossa, mutta kerron siitä enemmän blogikirjoituksen lopussa.

Yliopiston opiskelijat tuutoreina

Opiskelijoillamme on tilaisuus toimia aktiivisesti luovan tuvan toiminnassa. He hoitavat puhelinkeskustelut osallistujien kanssa ennen ja jälkeen projektin ja he suunnittelevat kaksipuoliset aaneloset virikkeiksi luovan tuvan kokoontumisiin. Lehtisessä on kullekin kerralle vinkkejä niistä toiminnoista, joita osallistujat toivovat oppivansa. Ikäihmiset jakaantuvat pieniin ryhmiin ja jokaisessa ryhmässä on myös opiskelija. Opiskelijat kertovat osallistujille, että hekin ovat oppimassa, opitaan siis kaikki yhdessä. Sitähän se on luova yhteisöllisyys. On helppo nähdä miten opiskelijat ja tupalaiset löytävät heti yhteisen sävelen. iloinen puheensorina ja nauru kuuluvat. Me opettajat olemme ohjaamassa, mutta yritämme olla sekaantumatta toimintaan ellei meitä tarvita.  Ja tarvitaanhan meitä välillä. Jokaisen rooli tuntuu löytyvän mutkattomasti.

  
Kuvia työskentelystä

 

Tabletti ei mene rikki

Tuliterät tabletit avataan paketeista Tommin opastamana. Tommi esittelee laitteen ja lupaa, ettei se mene kovin helposti rikki. Laitteessa on vain yksi nappi. Se on hyvä se. Yksikään osallistujista ei ole aikaisemmin pitänyt tablettia kädessään, muutama on joskus työvuosinaan käyttänyt tietokonetta. Yksi osallistuja kertoo osaavansa tietokoneen käyttöä aika hyvin. Tässä kohtaa mietin aikuisten ja ikääntyneiden digitaalisen teknologian käyttöä laajemminkin. Kun vuonna 2014 ilmoitti 90 prosenttia 55–65-vuotiaista käyttäneensä internetiä viimeisen kolmen kuukauden aikana, oli 65–74-vuotiaiden osuus 68 % ja 75–89-vuotiaiden osuus 28 %. Vaikka useissa tutkimuksissa on osoitettu digitaalisen teknologian käytön lisäävän voimaantumista, osallistumista, hyvinvointia ja rikastavan vuorovaikutusta, on myös toisenlaisia tuloksia. Omassa tutkimuksessamme kollegani Päivi Rasin kanssa havaitsimme, että on myös ikääntyneitä, joiden olisi varallisuutensa ja terveydentilansa puolesta mahdollista käyttää digitaalisia teknologioita, mutta he valitsevat kieltäytymisen. Internetti on heille hyödytön ja jopa vaarallinen työkalu, joka uhkaa heidän elämäntapaansa, vapauttaan, terveyttään ja turvallisuuttaan.

Tabletti on käytössä luovassa tuvassa ja väliaikoina kotona

Jokainen tupakerta päättyy yhteiseen keskusteluun: mitä olemme tehneet, mikä on onnistunut, mitä olemme oivaltaneet, mikä vaatii vielä harjoittelua ja mitä teemme seuraavaksi. Tapaamisia on kahden viikon välein ja tapaamisten välillä osallistujat vievät tabletin kotiinsa ja käyttävät sitä siten kuin näkevät tarpeelliseksi. Myös luovan tuvan tapaaminen aloitetaan keskustelemalla siitä miten tuo kaksiviikkoinen on mennyt. Eihän siitä keskustelusta tule oikeastaan mitään, koska kaikilla on niin paljon kerrottavaa ja kysyttävää. Puhe ja nauru täyttää tuvan. Aivan mahtava juttu! Puhepyrähdyksen jälkeen työskentely ja löytöretkeily jatkuu pienryhmissä. Huomaan ajattelevani, että kyllä on ehdottomasti hyvä ratkaisu antaa tabletti käyttöön sinne oman arjen toimiin. Luovuus tarkoittaa sitä että kokeillaan, ideoidaan, testataan, ratkotaan ongelmia ja löydetään laitteesta uusia itselle sopivia käyttötarkoituksia. Luova yhteisöllisyys tarkoittaa sitä että tehdään noita kaikkia yhdessä, huumorilla, innolla ja ilolla, leikillisyydellä, jotka puolestaan aktivoivat ajattelutaitoja. Luovuus edellyttää emotionaalisesti turvalliseksi koettua ilmapiiriä ja tällöin on lupa ilmaista hassuja ja poikkeaviakin ajatuksia. Niinpä jopa pikkupikkutuhmat sanaleikit virittävät iloa ja ajattelua.

Mitä tabletilla tehdään

Kotona aamu alkaa yleensä niin että laitetaan kahvi tippasemaan, touhutaan kotitöitä ja siinä samalla rupatellaan Skypen avulla. Skype tuntuu muutenkin olevan varsin suosittu toiminto. Sitten selataan ja luetaan lehtiä. Iltasella luetaan kirjoja ”Luin kirjan Papin tytär ja ajattelin wow, tämä on hyvä, ei tarvitse edes laittaa valoja päälle.” Se vaan tuntuu harmittavan, kun osa lukemistosta on englanninkielistä. Skypen, lehtien ja kirjojen lisäksi käytössä ovat ainakin sähköposti, tiedonhaun sovellukset, kirjainmerkit, pankkisovellus, musiikkiin ja valokuvaukseen liittyvät ohjelmat sekä kartat, jotka mm. hirviporukan karttavastaavalle ovat tärkeitä. Pelejäkin testaillaan. Eräs osallistuja kertoo, että hän ei ole reuman takia voinut kirjoittaa 20 vuoteen, mutta nyt se on taas mahdollista – kiitos tabletin hipaisunäppäimistön.


Pelin testaus meneillään


Kevyt käyttöliittymä

Osallistujat innostavat toisiaan monella tavalla: tunnetasolla, sosiaalisesti ja kognitiivisesti. Innostuminen tarttuu. Sanoilla ja ideoilla leikitään ja nauretaan. Aina löytyy jotakin uutta. Jaetaan kokemuksia.

Yksi merkittävä käyttötapa on laajentaa ja syventää jo olemassa olevaa harrastusta. Esimerkiksi käsitöitä harrastavat ikäihmiset suunnittelevat neuleiden värejä ja malleja ja testaavat omia ideoitaan: ”Sen sijaan että minun pitäisi purkaa, jos se ei näytäkään hyvältä, voin testata erilaisia malleja, materiaaleja, kiviä tai mitä tahansa.” Matkailua voi harrastaa tabletilla eikä tarvitse pakata ja purkaa matkalaukkua: ”Menen eri kaupunkeihin ja katson mitä siellä tapahtuu.”  Tabletilla jatketaan myös sukututkimuksen, piirtämisen, valokuvauksen, kirjoittamisen ja metsästyksen harrastamista.

Toinen käyttöalue liittyy sosiaalisiin suhteisiin. Osa jo kadonneista suhteista saadaan elvytetyksi ja toisten ihmisten kanssa vuorovaikutusta syvennetään. ”Tällaiset kurssit (luova tupa) tuovat meidät ihmiset yhteen ja saavat vanhat tuttavuudet heräämään.” Kysyttäessä, että mitä teet nyt eri tavoin kuin ennen luovan tuvan projektia, vastaa yksi osallistuja näin: ”Kerran kuussa käyn leijonissa. Mutta nyt voin olla ajan tasalla siitä mitä tapahtuu ja mitä on tulossa. Voin katsoa kaiken netistä ennen kuukausittaista tapaamista. Meillä on uusia toimijoita, he vaihtuvat vuosittain. Joten, tiedän etukäteen keitä tulen tapaamaan illalla.”  Myös yhteydet sukulaisiin ja etenkin lastenlapsiin saavat uutta virtaa. Vuorovaikutus vilkastuu ja ystävyys syvenee myös meidän luovan tuvan ryhmässämme. Pertti Torstila Suomen Punaisesta Ristististä toteaakin kirjoituksessaan, että ystävyys suojaa ikääntyvää ja ikääntynyttä. (http://www.leikkipäivä.fi/ystavyys-suojaa-ikaantyvaa/)

Kolmanneksi, tabletti tarjoaa mahdollisuuden oppimiseen. Sitä tapahtuu kokeilemalla, usein yritysten ja erehdysten kautta. Yleensä sinnikkyys palkitaan. Oppiminen tuo vahvan tunteen siitä että oppimiskyky on tallella. Näin pohtii 82-vuotias osallistuja: ”Olin kyllä vähän huolissani, en luota itseeni kaikessa ja ajattelin etten ikinä opi. Ja kun näin laitteen ensimmäisen kerran, ajattelin, että en tule ikinä ymmärtämään sitä. Ja minä opin tosi nopeasti, ja nyt uskon, että voin oppia vaikka olen vanha mummi.”

Ehkäpä johtuu elämänkokemuksesta, ikäihmiset osaavat käyttää erilaisia oppimisen strategioita tavoitteeseen päästäkseen. Ongelmanratkaisutilanteet ovatkin paras tapa oppia. Ensin yritetään itse ja ellei onnistu, niin laitetaan laite syrjään, luetaan manuaalia ja ajatellaan ja pohditaan.  Kun tulee taas sopiva hetki, niin laite avataan ja ongelma ratkaistaan. Toisaalta, voidaan ottaa Skypellä puhelu ja kysellä muilta. Eivätkä keinot lopu siihen: “Siinä sivulla oli joku tukihenkilön numero, niin soitin sille.” Suurimmat ongelmat näyttävät liittyvän verkon toimimattomuuteen.

Tablettikokemus tarjoaa tunteen olla tietoinen muusta maailmasta ja olla laajemminkin kontaktissa muun maailman kanssa. Pudasjärven rajat aukeavat ja tiedonjano tyydyttyy.  ”Olen aina ollut kiinnostunut kaikista tapahtumista, mutta lehtien tilaaminen on kallista. Mutta nyt se on mahdollista. Olen oppinut miten löydetään sanomalehtiä, joten käytän joka aamu aikaa uutisten lukemiseen (tabletilta).”

Kuulen jonkun sanovat että feisbuukkiin en ainakaan mene. Vaan niin käy että osa osallistujista rakentaa itselleen FB-profiilin ja seuraa myös sitä kautta sosiaalisen verkostonsa tapahtumia. Minäkin saan silloin tällöin FB:n kautta hyvän joulun tai juhannuksen toivotuksen. Yksi osallistujista kokee että, vaikka hän asuu harvaan asutulla seudulla, voi hän silti olla aktiivisesti yhteyksissä tuttaviinsa ja sukulaisiinsa: ”Lapsenlapseni näytti minulle miten voin olla yhteydessä (Facebookin kautta) ja tämä on tosi iloinen asia. Voin olla yhteyksissä ja tyydyttää uteliaisuuttani. Luen toisten ihmisten kirjoittamia kirjoituksia. Eilen, tulin johtopäätökseen (kun vierailin Helsingissä, Espoossa, Lohjalla ja Turussa) että ihmiset eivät ole kovin paljoa yhteyksissä. Olen tyytyväinen siitä, että asun täällä metsässä.”

Luokkaretki Ouluun

Viimeinen luovan tuvan tapaaminen toteutetaan luokkaretken muodossa. Osallistujia on kehotettu ottamaan mukaan valitsemansa ns. tukihenkilö tai seuralainen. Matka taittuu nettibussissa. Osallistujat ottavat matkan aikana kuvia, soittelevat Skypellä ja hoitavat verkossa asioitaan. Tutustumiskohteina ovat kauppahalli ja eläinmuseo, jonne saapuu myös Kalevan toimittaja kuulemaan ikäihmisten kokemuksista. Lehti julkaisee ison jutun.


Luokkaretkellä Oulun yliopistossa eläinmuseossa

Sitten siirrymme tiedekuntaan pöydän ääreen kahvittelemaan ja rupattelemaan. Tulemme siihen johtopäätökseen, että ikäihmiset oppivat lyhyessä ajassa käyttämään tablettitietokonetta omiin tarpeisiinsa ja laajentamaan emotionaalisia, sosiaalisia ja kognitiivisia kokemuksiaan. Tulemme myös siihen johtopäätökseen, että kivaa on ollut. Osallistujilla on mahdollisuus lunastaa tabletti omakseen ja moni tekeekin niin. ”Näillä perusjutuilla, voisin suositella ipadia vanhemmille ja nuoremmille ihmisille, jotka haluavat tehdä asioita nopeasti, haluavat etsiä asioita ja olla yhteyksissä.”

Aivan lopuksi opiskelijamme vielä koostavat ikäihmisten ottamien kuvien, heidän kommenttiensa ja kokemustensa pohjalta kivan kuvatarinan, joka jää kaikille muistoksi.

Valtakunnallista Leikkipäivä-tempausta vietetään lauantaina 13.5.2017. Leikkipäivä kannustaa meitä heittäytymään leikin vietäväksi. Niin tekivät myös projektiimme osallistuneet ikäihmiset. http://www.leikkipäivä.fi/

 

Pirkko Siklander (ent. Hyvönen)

Kirjoittaja on apulaisprofessori Lapin yliopistossa. Kuvat ovat kirjoittajan. 
pirkko.siklander@ulapland.fi

ps. Pudasjärven toteutus oli osa laajempaa CoCreat (Enabling Creative Collaboration through Supportive Technologies) –projektia. Sitä koordinoi Oulun yliopiston Oppimisen ja Koulutusteknologian Tutkimusyksikkö (LET). Partnerinamme projektissa olivat yliopistot Virosta, Norjasta, Romaniasta, Espanjasta, Ruotsista ja Englannista. Projektia rahoitti EU:n Lifelong Learning Programme.

 

5 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Putkiradiosta kelanauhurin kautta bluetooth-kaiuttimeen

Kyläämme tuli 1950-luvulla automaattinen puhelinkeskus. Se oli ensimmäisiä maalle perustettuja. Ei tarvittu enää sentraali-Santraa. Muutos tuntui uskomattomalta pienestä, juuri koulun aloittaneesta pojasta.  Seuraava vähintään yhtä suuri mullistus tapahtui, kun 10 vuotta myöhemmin vuonna 1966 hankin ensimmäisellä kesätyöpalkalla Hitachi-merkkisen kelanauhurin. Voi sitä juhlaa, kun voi nauhoittaa radiosta siihen musiikkia ja sai vielä asentaa sen isän auton kojelaudan alle. Virta auton akusta ja musiikin kuuntelu alkoi sujua autoillessakin. Autoradiot olivat silloin harvinaisia ja radioasemia ei montaakaan, eikä musiikin tarjonta ollut kummoistakaan.  Toki BBC:n suomenkielistä asemaa kuuntelin aktiivisesti ja varmaan niitä alkukielisiäkin lähetyksiä. Samoin jostain syystä, jota en muista, kuuntelin Tallinnan radion asemaa, suomea ja viroa. Luulin jopa ymmärtäväni viron kieltä. Kun 1990-luvulla ja 2010-luvulla kuljin vuosia Eestissä töissä, oli heidän kielensä aivan utopiaa. Kaikki yhteistyökumppanit osasivat hyvää suomea, joten sillä kaikki hoidettiin, harmi.

Ramin kelanauhuri 1960-luvulta.

Mietityttää ihan mihin johtaakaan nykyinen median ja tietotekniikan kehitys. Kun omistaa älypuhelimen ja tietokoneen/tabletin lähes kaikki jokapäiväiset asiat hoituvat vaikka kotisohvalta. Rapautuuko liikkuminen ja lähipalvelut, kun kaiken voi tehdä edellä kerrotulla tavalla. Toisaalta se myös helpottaa liikuntarajoitteisten varttuneiden elämää. Ennen, kun halusi matkustaa johonkin, piti soittaa tai mennä matkatoimistoon. Helposti kului aikaa jopa tunteja asuinpaikasta riippuen. Puhelimessa piti luottaa myyjän ammattitaitoon ja esitteiden tietojen laatuun. Nyt netistä löytyvät samat tiedot nopeasti ja helposti sekä paljon muuta lisätietoa. Matkan ja ajankohdan voi nyt itse helposti sovittaa omiin tarpeisiin. Samalla matkan maksaminen käy kädenkäänteessä ja taas kotisohvalta.

Pankkipalvelut, sähköiset reseptit, ajanvaraukset, Kela ja muut viranomaisasiat ovat helposti saatavilla asuinpaikasta riippumatta. Tämä aiheuttaa valtavan koulutustarpeen ikäihmisten yhteisöille. Entä miten sitten ne lukuisat ihmiset, jotka eivät työelämässä ole tulleet tutuksi tietokoneiden kanssa. Tai tietokoneet eivät heitä lainkaan kiinnosta. Heistä muodostuu suurehko väliinputoajien ryhmä.  Kustannusten ja henkilöstön alasajo kun varmasti vain kiihtyy. Vanhat tutut ja turvalliset palvelut karkaavat kauemmaksi tai loppuvat täysin. Kustannusten alentaminen ja palvelujen kehittäminen tietojärjestelmien avulla on osa suurempaa rakennemuutosta.

Suoratoistopalvelut pelastivat minun, paljon liikkuvan, urheiluseurannan. Nyt voi peilata chromecastilla* formula- ja golflähetykset puhelimesta/tabletista/läppäristä isolle tv-ruudulle. Kun työskentelen tietokoneella tai mökillä pihatöissä niin aina soi taustalla radio. En pysty keskittymään ilman ”taustamelua”. Tai toisinpäin radiota kuunnellessa on kiva lukea jotain. Radiot.fi on mahtava palvelu, kun kaikki radioasemat ovat kuunneltavissa. Erillisen bluetoothkaiuttimen avulla kohtuu rahalla saa hyvän kuuntelukokemuksen. Itse kuuntelen, varsinkin viikonloppu-iltoina, eri paikallisradioita. Paikalliset murteet ja erilaiset musiikin valinnat kiinnostavat. Jos haluan hifistellä, kuuntelen tai katselen youtube-videoita puhelimella ja siirrän ne chromecastilla televisioon, ja joka taas on yhdistetty kotiteatteriin. Se se vasta on varttuneen laatuaikaa.

 

Raimo ”Rami” Välilä
Kirjoittaja on nettiaktivisti ja golfari Vantaalta

* Chromecast on laite, jolla voi siirtää puhelimen tai tabletlaitteen kuvaa televisioon.  Tällöin voit katsoa suuremmalta näytöltä mitä teet puhelimella tai tabletillasi. Laitteen hankkiminen maksaa, mutta siirtäminen ei.

 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Muruset ihastuttivat Lapsimessuilla

Muruset, eli vapaaehtoiset nettimummomme, ihastuttivat Lapsimessuilla Helsingin Messukeskuksessa 21. – 23. huhtikuuta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Muruset astuivat julkisuuden valokeilaan. Odotus kannatti, sillä messuosastomme keräsi paljon ihastelua ja kannustavia kommentteja. Osastomme oli kuin nettimummolamme – paitsi että nyt sinne pääsi kävelemään sisään ja istahtamaan pehmeälle sohvalle. Lapsille oli tarjolla monenlaista tekemistä: oli leluja leikittäväksi ja kirjoja luettavaksi. Piirtämistä varten oli paperia ja värikyniä kaikissa sateenkaaren väreissä. Suut saatiin makeaksi mummolan Ässä-kekseillä. Silti parasta osastollamme olivat oikeat mummot, jotka jaksoivat jutella jokaisen lapsen kanssa.

Osastomme juuri kasattuna odottamassa messukävijöitä

 

Tuulikki Murusen kädestä on mukava pitää kiinni

Tuulikki Murusen kädestä on mukava pitää kiinni

Kaiken kaikkiaan osastollamme vieraili kolmepäiväisten messujen aikana reilut 700 henkilöä, joista yli puolet oli lapsia.

”Aina se virkistää ja avartaa, kun lähtee liikkeelle omista ympyröistään. Näki, että Suomessa lapsia riittää ja kiittää saadaan siitäkin, millaisissa oloissa Suomessa eletään.” – Elina Murunen

Muruset-toiminta käynnistyi yli vuoden kestäneen koulutus- ja harjoittelujakson jälkeen helmikuun alussa 2017. Muruset ovat vapaaehtoisia verkkoisovanhempia, joiden tehtävänä on jutella netissä lasten ja nuorten kanssa. Nettimummolatoiminta on suunnattu pääasiassa alakouluikäisille. Muruset toimivat tällä hetkellä kahdessa eri paikassa: virtuaalihotelli Habbon Nettimummola-huoneessa sekä Murusten omassa Muruset-chatissa osoitteessa www.muruset.fi. Muruset ovat saaneet nimensä siitä, että he toimivat monessa eri paikassa, murusina pitkin nettiä. Ja ovatpa he oikeastikin melkoisia murusia!

”Meidän roolimme on olla se kuunteleva ihminen ja tarjota seuraa, kuunnella ne päivän mukavat ja välillä vähemmän mukavat kuulumiset.” – Maria Murunen

Uusia Murusia koulutetaan mukaan toimintaan syksyllä. Haku käynnistyy toukokuun puolivälissä ja siitä tiedotetaan EL-Sanomissa sekä LähiVerkon verkkosivuilla ja Facebookissa. Murusissa mukanaolo ei vaadi ihmeellisiä erityistaitoja. Ei tarvitse olla tietotekniikkaguru. Riittää, että on kiinnostunut juttelemaan lasten ja nuorten kanssa ja on avoin verkossa tehtävälle työlle.

Yhteiskuva

Muruset vasemmalta oikealle: Anna-Maija, Tuulikki, Elina, Anne, Anna-Liisa, Maria ja Marjatta

Maarit Nyqvist

Kirjoittaja on Lähiverkko-projektin verkkopalvelusuunnittelija

Yhteystiedot: maarit.nyqvist(at)ehyt.fi

 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Veteraanin iltahuuto

Prrr…
– Moi Eeva! Antti täällä. Mitä sinulle kuuluu?
– Kiitos, hyvin menee. Olen terveenä ja muutenkin ihan ok. Entä sinulla?
– Hyvin kaikki. Kuule minulla on sellaista asiaa, että Veikolle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun 1 luokan mitali ja hän ei itse sitä vielä tiedä. Juhlatilaisuus on Vihdin kirkossa, ja koska sinä olet hänen puhelinystävänsä niin pääsetkö mukaan? Sekin tulisi olemaan Veikolle yllätyksenä.
– Mielelläni tulen. Laitatko kännyyn kaikki tiedot paikasta, ajasta jne.
– Jos sinulla on kamera, niin voisitko ottaa sen mukaan? Laitan tarkemmat tiedot pikapuoliin.
– Otan mukaan.
– Soitellaan ja nähdään!
– Nähdään.
On kylmä. Kuvaan kirkkoa ulkoapäin. Mietin mistä kaikista ottaisin kuvia ja videoita. Haluaisin saada kauniin ja samalla koskettavan kuva- ja videosarjan Veikon juhlatilaisuudesta.

Asepuvussa olevat miehet harjoittelivat tuloaan ja esiintymistä. Pyysin lupaa saada videoida. He antoivat luvan mielellään.

Jään seisomaan hieman syrjemmälle. Tiedän, että Veikko tuodaan taksilla, koska hän liikkuu pyörätuolilla. Odotan. Autoja tulee. Ihmiset menevät kirkkoon. Nyt tulee isompi taksi. Otan iPadin esille ja alan videoida. Veikko ei huomaa minua, tuttu saattaja heilauttaa kättään tunnistaessaan minut. Käden heilautus jää mukavana yksityiskohtana videoon. Kuljen Veikon ja saattajan perässä. Kirkossa tervehdin Veikkoa. Hän katsoo hämmästyneenä ennen kuin tunnistaa minut – olen ulkovaatteissa, hattu päässä – erinäköinen.
Veikko jää käytävälle pyörätuolin kanssa. Minäkin siirryn käytävälle siinä vaiheessa, kun huomaan kuorolaisten asettuvan paikoilleen. He alkavat laulaa ”Veteraanin iltahuutoa”. Katson ja kuuntelen kuoroa ja katson Veikkoa. Videoin.

 

 

Puheiden jälkeen kirkonmenot pikkuhiljaa loppuvat ja väki siirtyy sankarihaudoille. On juhlapuheiden vuoro. Veikko alkaa palella pyörätuolissa istuessaan. Yritän laittaa valahtaneen takin vähän paremmin häntä lämmittämään. Hän palelee yhä. Odotan
puheiden loppumista.
Ulkona eräs kuorolaisista tulee luokseni ja kysyy, voisinko laittaa heille kopion heidän kuorolaulusta. Haluaisivat nähdä ja kuulla, miltä heidän esityksensä kuulosti tuossa kirkossa. Lupasin ja suullisesti annoin sähköpostiosoitteeni, jonne hän voisi laittaa tarkemmin asiasta.
Juhlatilaisuus oli seurakuntasalissa. Syötiin lounas ja juotiin kakkukahvit. Pian alkoi kuulutus mitalien saajista. Veikko näytti yllättyneeltä kuultuaan nimensä mainittavan (epäilin hänen kuitenkin aavistaneet sen). Sain hämmästyksen videolle. Otin kuvia ja otin videoita.


Lopuksi saatoimme – kaihomielin – Veikon palvelutaloon. Hän oli onnellinen ja iloinen siitä, että olin tullut hänen juhlatilaisuuteensa ja hän myös näytti sen. Onnellisuus ja ilo täyttivät myös minut!


Kotona katsoin videoita ja kuvia. Ne olivat mielestäni onnistuneita, mutta videot turhan pitkiä. Pätkin niitä moneen kertaan. Ajattelin, että sitten kun menen Veikkoa tapaamaan seuraavan kerran, näyttäisin ne hänelle. Olin ylpeä niistä.
Kuitenkin, koska olimme harjoitelleet Veikon kanssa sähköpostiin tulleiden viestien avaamista ja lähettämistä, päätin yhtäkkiä lähettää kuvat ja videot hänelle hänen sähköpostiinsa. Tarkastin ne uudelleen, osaan tein pieniä viilauksia.
Halusin yllättää Veikon, tuon 97-vuotiaan puhelinystäväni! En kertonut hänelle ajatuksistani en laittanut tekstiviestiä, vaan ’napin’ painalluksella laitoin kuvat ja videot menemään hänelle.
Sitten tyytyväisen onnellisena jäin odottamaan, milloin Veikko soittaisi.

Olisin halunnut nähdä Veikon kasvot silloin, kun hän avasi sähköpostinsa ja näki ensimmäisen kerran nuo kuvat ja videot juhlapäivästään.

Nyt tiedän, että hän katseli niitä usein.

Veikko niin odotti syntymäpäiväänsä ja sitä, että pappi tulisi käymään. Hän odotti sitä siksi, että voisi näyttää papille ne kuvat ja videot Vihdin kirkosta, varsinkin sen videon, jossa kuoro lauloi hänelle ”Veteraanin iltahuudon”, kuten hän asian tulkitsi.

 

Suruvaipan tummat, lämpimät siivet kiedon nyt hellästi ympärillesi – ethän Veikko palele enää.

– – – –

Eeva Kanerva
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, joka on tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä ikäihmisten parissa esimerkiksi puhelinystävänä. Veikko oli Eevan puhelinystävä usean vuoden ajan. Blogi on osa LähiVerkon Suomi100-blogikirjoituksia.
Kuvat ja videot ovat kirjoittajan.

4 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Ylistysvirsi Facebookille

Pistäydyin ensivisiitillä presidentti Donald J. Trumpin ja eräiden omien poliitikkojemme, piispojen sekä julkkisten twitter-tileillä. Vierailut olivat pettymys. En tullut hullua hurskaammaksi. Tuli vähän sama tunne kuin tyydyttäisi uutisnälkänsä lukemalla vain uutisotsikoita. Twitterissä varsinainen teksti voi sääntöjen mukaan olla vain muutaman lauseen mittainen. Se ei anna tilaa mielipiteiden vaihdolle. Kiinnostavinta olivatkin päivitysten linkit muille sivuille sekä valokuvat.

Olin ajatellut, että avaan oman twittersivuston. Sehän on kovin yksinkertaista. Luovuin ajatuksesta. En halua vain muutamalla sanalla sanoa töksäyttää, mitä kuuluu tai mitä mieltä olen jostakin asiasta. Haluan kirjoittaa vähän pitempiä päivityksiä. Niinpä käytän sosiaalisessa mediassa edelleen vain Facebookin mahdollisuuksia. Tutkimusten mukaan se onkin jäänyt lähinnä vanhemman väen foorumiksi.

Talvisodan päättymispäivänä tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun liityin Facebookiin. Samana päivänä päätin myös, että seuraavana vuonna jään eläkkeelle. Päätökset nivoutuivat toisiinsa. Työ tarjosi minulle runsaasti hyviä ja mielenkiintoisia yhteyksiä erilaisiin ihmisiin. Pelkäsin tämän rikkauden katoamista. Kuvittelin, että Facebook voisi tarjota edes pientä korviketta. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki voi tai halua toimia sosiaalisessa mediassa. Se ei vain sovi kaikille eikä kaikilla ole edes tietokonetta. Minulle se sopii. Olen kiitollinen, että saan yhdellä päivityksellä kertoa kuulumisistani yli 400 kaverilleni, asuivatpa he missä päin tahansa. Vastaavasti voin lukea myös heidän tarinoitaan.

Erityisen kiitollinen olen siitä, että Facebookissa voin osallistua useisiin kiinnostaviin keskusteluryhmiin. Tällaisia julkisia ryhmiä ovat esimerkiksi Suomen historian harrastajat, Harrastuksena sukututkimus tai Rautalampi voorumi. Olen liittynyt myös joihinkin suljettuihin keskusteluryhmiin, kuten Pastorit tai Kuopion postimerkkikerho. Yhden omankin ryhmän olen perustanut. Monilla yhdistyksillä ja jopa seurakunnilla on myös omat Facebook-sivunsa.

Vaarana on, että Facebookiin kuluu liikaa aikaa. Itsekuri on tarpeen. Suosittelen kuitenkin kaikille eläkeläisille – ja muillekin: Lähde rohkeasti mukaan! Löydät uuden maailman. Silti on syytä muistaa, että henkilökohtainen tapaaminen, puhelinsoitto, kirje tai kortti on paljon merkittävämpi.

Raimo Jalkanen
eläkevaari, Rautalampi
Teksti on alunperin julkaistu Sisä-Savo -lehdessä 16.2.2017.

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Ikäihmisten digiloikka opettajien tietoisuuteen

”Taito toimia arvostavalla tavalla erilaisissa somekeskusteluissa on osa mediasivistystä.”
ENTER ry:n vertaisopastaja tiedusteltaessa opastajien näkemyksiä mediasivistyksestä. 

Ikäihmisten mediasivistys oli ENTER ry:n Tiina Etelämäen ja LähiVerkon Marja Pakarisen sekä Ida-Maria Pankan aiheena torstaina 6.4. ITK-konferenssissa. Lyhenne ITK tulee sanoista Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa. Se on opetusalan ammattilaisten konferenssi, joka järjestetään joka kevät Hämeenlinnassa.

Seminaaridiasta napattu kuva. Oletko samaa mieltä?

 

Viime syksynä tuli ajatus opetusalan herättelystä huomaamaan ikäihmiset yhtenä kohderyhmänä, kun puhutaan digiloikasta ja mediakasvatuksesta. Idea johti teemaseminaarin hakemiseen ITK:sta ja ennen joulua tuli iloinen tieto, että pääsemme puhumaan otsikolla ”Teknologia, mediasivistys, ikäihminen  – Digiloikkaa ne mummotkin!” Otsikolla halusimme herätellä opettajia huomaamaan, etteivät he ja koulut ole yksin digiloikassa, vaan itse asiassa koko Suomi loikkaa ja erityisesti sen vanhimmat jäsenet, joilla ei ole välttämättä ollenkaan kosketuspintaa teknologiaan.

Heti seminaarin alussa saimme kritiikkiä pappoja syrjivästä otsikoinnista. Marja myönsi, että yritimme otsikoinnilla saada porukkaa paikalle. Digiloikka koskee kaikkia yli 60-vuotiaita, mutta heille ei ole tarjolla mediakasvatusta suunnitellusti. Hän myös avasi ikäihmisten tietoteknisten taitojen todellisuutta ja määritteli mediasivistystä sekä sen tarpeellisuutta: ”Medialukutaito mahdollistaa osallisuuden ja demokratian kokemusta.”

Tiina oli ennakolta tiedustellut ENTER ry:n nettiopastajilta heidän ajatuksiaan mediasivistyksestä erityisesti opastajan roolissa. Vastauksia tuli nopeasti monelta opastajalta:

”Ikäihmisten mediasivistäjän roolissa koen isoimmaksi asiaksi innostamisen.”

”Saatamme opastettavia mediaan useimmiten median käyttäjiksi.”

”On ikäihmisiä, jotka haluavat osallistua keskusteluun, ei pelkästään muiden ajatusten kommentoijina vaan myös keskustelun avaajina.”

Tiina avasi seminaariväelle vertaisopastusta ja miten opastajat toimivat mediasivistäjinä kohtaamistilanteissa. Hän painotti, ettei mediasivistystä (mediakasvatusta) tarjota suunnitellusti opastustilanteissa vaan se tulee tilanteissa pieninä huomioina, keskusteluina ja opastettavan rohkaisemisena.

Seminaarin viimeisessä osioissa Ida-Maria kertoi Netikäs-materiaalista ja -verkkokurssista. Ilmainen materiaali on vapaasti opettajien, opastajien ja läheisten käytettävissä mediasivistyksen parantamiseksi. Netikäs-verkkokurssin kautta ikäihmiset ovat saaneet varmuutta toimia verkossa ja sosiaalisessa mediassa sekä oli opittu paljon uutta esimerkiksi tekijänoikeuksista. Palautteissa kurssilaiset olivat todenneen rohkeuden kasvaneen sekä verkossa toimimiseen että muille ikäihmisille asiasta puhumiseen. Ida-Maria kannusti ihmisiä veraistuelliseen mediasivistämiseen ja huomioimaan esimerkiksi omia tapojaan ilmaista asioita liittyen sosiaaliseen mediaan.

Yleisöltä tuli paljon kysymyksiä ja kommentteja. Erityisesti oltiin huolissaan miten pärjäävät ne ikäihmiset ja vanhukset, joilla ei ole omia laitteita eikä osaamista. Mediasivistykseen suhtauduttiin kiinnostuksella ja kannustettiin kouluttamaan nettiopastajia toimimaan aktiivisesti mediasivistäjinä ja aiheeseen liittyvien verkkokurssien vetäjinä. Ja tätähän on jo luvassa.

Herättely jatkuu konferenssissa saatujen kontaktien kautta. Hienoja uusia ideoita ja yhteistyöaloituksia on ilmassa.

Kuvassa etupenkillä Tiina, Marja ja takapenkillä Ida-Maria ja Riikka palaamassa ITK- konferenssista. Innostava päivä ja eteenpäin katsovia kohtaamisia. Riikka piti ylisukupolvisesta pelaamisesta puheenvuoron aamupäivällä ja muut iltapäivällä teemaseminaaria ikäihmisten mediasivistyksestä. Paluumatkalla kirjoitettiin yhdessä blogia.

 

Tämä blogi on julkaistu myös ENTER ry:n Ikinörtti-blogissa. ENTER ry:n nettisivuilta saat lisätietoa yhdistyksen toiminnasta pääkaupunkiseudulla ja sen lähikunnissa.

ITK-seminaari järjestetään taas ensi vuonna. Tämän vuoden parhaita paloja voi hakea esim. Twitteristä hashtagilla #ITK2017.

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Demokratiapalkinto 2017: Viisi vinkkiämme kumppanuuteen

Oikeusministeriön Demokratiapalkinto jaettiin tänä vuonna kumppanuutta edistäville toimijoille. Digiverkostomme voitti yleisöäänestyksen 52 %:lla äänistä ja oli yksi palkituista kumppanuuksista. Lämpimät kiitokset äänestäjille! Ja erityisesti kaikille vapaaehtoisille, jotka opastavat ja tukevat ikäihmisiä tietotekniikan käyttöön, kiitos ja palkinto kuuluu teille.

Mistä sitten syntyy hyvä verkosto ja kumppanuus?

Kaikki alkoi puolivahingossa syntyneistä kohtaamisista, jotka muuttuivat satunnaisiksi vertaistuellisiksi aamupalatapaamisiksi. Lopulta päädyimme siihen, että olimme muodostaneet aidon yhteistyöverkoston. Miksi ei jopa toimintamallin, jonka kokemuksista voisivat hyötyä muutkin.

Pienen verkostomme ”Virtapiirin” ydinryhmän muodostavat Enter ry, Senioriverkko-projekti, LähiVerkko-projekti, Seniorit surffaa-projekti sekä Verkosta Virtaa! –projekti. Vuoden alkupuolella veimme verkoston toimintaa hiukan suunnitelmallisemmalle tasolle ja määrittelimme sille tavoitteita, keinoja sekä yhteistyön arvioinnin käytänteitä. Verkostoamme voisi luonnehtia määräaikaiseksi, koska se muodostuu 2-5 vuotta kestävistä projekteista. Poikkeuksen muodostaa Enter ry, jonka toiminta on pysyvää.

Verkostoaamiaisella. Alhaalla vasemmalta: Juulia Andersson (Enter ry), Margit Granberg (EKL, Verkosta Virtaa!). Takana vasemmalta: Nina Ziessler (Enter ry), Teija Saarinen (Senioriverkko), Tiina Etelämäki (Enter ry), Liisa Tiainen (VTKL, Seniorit Surffaa). Mukana myös (ei näy kuvassa): Satu Sveltheim (SenioriVerkko) ja Marja Pakarinen (LähiVerkko).

 

Eräässä tapaamisessamme kävimme keskustelua siitä, mistä syntyy hyvä verkosto? Miksi meillä kaikilla on hyvä kokemus ja tunne yhteistyöstämme? Moni kokee verkostoitumisen ja verkostoissa toimimisen raskaana ja resursseja vievänä toimintana. Meille taas yhteiset tapaamiset antavat energiaa ja virtaa. Miksi?

  1. Yhteinen tavoite

Verkostomme toimijat jakavat saman tavoitteen: lisätä ikäihmisten osallisuutta digitaalistuvassa yhteiskunnassa. Osittain meillä on myös samankaltaisia keinoja ja toimintatapoja tavoitteeseen pääsemiseksi. Tavoitteen lisäksi meitä yhdistää ikäihmisten vahva osallistuminen ja huomioiminen kaikessa toiminnassa ja kehittämisessä.

Somevaari 021

Somevaaria eli Aku Erosta tapaamassa

  1. Luottamus

Koemme olevamme tasa-arvoisessa ja luottamuksellisessa suhteessa toisiimme. Verkostolla ei ole puheenjohtajaa tai koordinaattoria, vaan jokainen sitoutuu edistämään yhdessä sovittuja asioita tilanteensa mukaan. Tämän toimintatavan mahdollistaa verkoston pieni koko ja jo pari vuotta jatkunut yhteistyö verkoston jäsenten välillä. Olemme oppineet tuntemaan toisiamme. Kokemukset hyvästä yhteistyöstä ja tuttuus rakentavat luottamusta. Innovointi ja ideointi verkostossa on luontevaa ja turvallista, koska emme ole kilpailijoita vaan pelaamme samaan maaliin.

  1. Yhteiskehittäminen

Tapaamme varsin säännöllisesti ja yleensä ilman asialistaa tai aihetta. Keskustelemme kuulumiset projekteissa ja teemme samalla yhteistä analyysiä toimintaympäristöstämme, kentän kuulumisista ja siinä tapahtuvista ajankohtaisista asioista. Nämä vapaat keskustelut synnyttävät yleensä runsaasti ideoita ja ajatuksia mahdollisen yhteistyön paikoiksi tai projekteissa toteutettaviksi toimiksi. Keskustelun kautta havaitsemme myös aiheeseemme liittyviä ilmiöitä, joiden ympärille suunnitellaan esim. yhteistä viestintää ulospäin.

Verkoston laajojen viestintäkanavien kautta asiat saavat näkyvyyttä ja jaamme toistemme tuotoksia aktiivisesti mm. sosiaalisen median kanavilla. Verkoston keskustelua ja tiedottamista tehdään tapaamisten lisäksi Facebook –ryhmässä ja pilvipalvelujen (mm. Google, Padlet) avulla. Kesäkuussa osallistumme yhteisellä posterilla Pohjoismaiseen Gerontologikongressiin.

  1. Vertaistuki

Verkostomme on kuin pieni tiimi, joka toimii vertaistukena ja yhdenlaisena työyhteisönä. Erityisen merkittäväksi tämän ovat kokeneet ne, jotka työskentelevät 1-2 henkilön voimin. Verkoston tiimistä saa myös lisäresursseja pienen projektin toimintaan, kun voimavaroja yhdistetään sopivissa kohdissa.

  1. Kun jokainen antaa vähän, kaikki saavat paljon

Yhdeksi verkostoitumisen suurimmista hyödyistä olemme kokeneet ehdottomasti resurssien käytön tehostamisen. Pystymme välttämään päällekkäistä toimintaa ja toisaalta yhdistämään ja keskittämään resurssejamme sopivissa kohdissa. Teemme myös yhteistyön arviointia ja voimme toimia toistemme vertaisarvioijina yhteisten toimintatapojen kehittämisessä. Kaikkien meidän toimintaa rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla.

Usein verkoston kautta tavataan ja tehdään yhteistyötä myös muiden aihetta lähellä olevien projektien, toimijoiden tai asiantuntijoiden, kuten Ikäteknologiakeskuksen kanssa.

Ja tosiaan, tämäkin teksti on yhteisen pohdinnan tulos.

Verkoston ajatukset blogiin koonnut:
LähiVerkko, projektipäällikkö Marja Pakarinen

2 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Demokratiapalkinto 2017: Viisi vinkkiämme kumppanuuteen

Oikeusministeriön Demokratiapalkinto jaettiin tänä vuonna kumppanuutta edistäville toimijoille. Digiverkostomme voitti yleisöäänestyksen 52 %:lla äänistä ja oli yksi palkituista kumppanuuksista. Lämpimät kiitokset äänestäjille! Ja erityisesti kaikille vapaaehtoisille, jotka opastavat ja tukevat ikäihmisiä tietotekniikan käyttöön. Suurin kiitos ja palkinto kuuluu teille!

Mistä sitten syntyy hyvä verkosto ja kumppanuus?

Meidän verkostomme toiminta alkoi puolivahingossa syntyneistä kohtaamisista, jotka muuttuivat satunnaisiksi vertaistuellisiksi aamupalatapaamisiksi. Lopulta päädyimme siihen, että olimme muodostaneet aidon yhteistyöverkoston. Miksi ei jopa toimintamallin, jonka kokemuksista voisivat hyötyä muutkin.

Pienen digiverkostomme ydinryhmän muodostavat Enter ry, Senioriverkko-projekti, LähiVerkko-projekti, Seniorit surffaa sekä Verkosta Virtaa! –projekti. Pikkuhiljaa olemme vieneet verkoston toimintaa hiukan suunnitelmallisemmalle tasolle ja määrittelimme sille tavoitteita, keinoja sekä yhteistyön arvioinnin käytänteitä. Verkostoamme voisi luonnehtia määräaikaiseksi, koska se muodostuu 2-5 vuotta kestävistä projekteista. Poikkeuksen muodostavat pysyvämmällä rahoituksella toimivat Enter ry ja Seniorit Surffaa -toiminta.

Verkostoaamiaisella. Alhaalla vasemmalta: Juulia Andersson (Enter ry), Margit Granberg (EKL, Verkosta Virtaa!). Takana vasemmalta: Nina Ziessler (Enter ry), Teija Saarinen (Senioriverkko), Tiina Etelämäki (VTKL, Seniorit Surffaa), Liisa Tiainen (VTKL). Mukana myös (ei kuvassa): Satu Sveltheim (SenioriVerkko), Riikka Aminoff (EKL, Verkosta Virtaa!)

 

Eräässä tapaamisessamme kävimme keskustelua siitä, mistä syntyy hyvä verkosto? Miksi meillä kaikilla on hyvä kokemus ja tunne yhteistyöstämme? Moni kokee verkostoitumisen ja verkostoissa toimimisen raskaana ja resursseja vievänä toimintana. Meille taas yhteiset tapaamiset antavat energiaa ja virtaa. Miksi?

  1. Yhteinen tavoite

Verkostomme toimijat jakavat saman tavoitteen: lisätä ikäihmisten osallisuutta digitaalistuvassa yhteiskunnassa. Osittain meillä on myös samankaltaisia keinoja ja toimintatapoja tavoitteeseen pääsemiseksi. Tavoitteen lisäksi meitä yhdistää ikäihmisten vahva osallistuminen ja huomioiminen kaikessa toiminnassa ja kehittämisessä.

Somevaari 021

Somevaaria eli Aku Erosta tapaamassa

  1. Luottamus

Koemme olevamme tasa-arvoisessa ja luottamuksellisessa suhteessa toisiimme. Verkostolla ei ole puheenjohtajaa tai koordinaattoria, vaan jokainen sitoutuu edistämään yhdessä sovittuja asioita tilanteensa mukaan. Tämän toimintatavan mahdollistaa verkoston pieni koko ja jo pari vuotta jatkunut yhteistyö verkoston jäsenten välillä. Olemme oppineet tuntemaan toisiamme. Kokemukset hyvästä yhteistyöstä ja tuttuus rakentavat luottamusta. Innovointi ja ideointi verkostossa on luontevaa ja turvallista, koska emme ole kilpailijoita vaan pelaamme samaan maaliin.

  1. Yhteiskehittäminen

Tapaamme varsin säännöllisesti ja yleensä ilman asialistaa tai aihetta. Keskustelemme kuulumiset projekteissa ja teemme samalla yhteistä analyysiä toimintaympäristöstämme, kentän kuulumisista ja siinä tapahtuvista ajankohtaisista asioista. Nämä vapaat keskustelut synnyttävät yleensä runsaasti ideoita ja ajatuksia mahdollisen yhteistyön paikoiksi tai projekteissa toteutettaviksi toimiksi. Keskustelun kautta havaitsemme myös aiheeseemme liittyviä ilmiöitä, joiden ympärille suunnitellaan esim. yhteistä viestintää ulospäin.

Verkoston laajojen viestintäkanavien kautta asiat saavat näkyvyyttä ja jaamme toistemme tuotoksia aktiivisesti mm. sosiaalisen median kanavilla. Verkoston keskustelua ja tiedottamista tehdään tapaamisten lisäksi Facebook –ryhmässä ja pilvipalvelujen (mm. Google, Padlet) avulla. Kesäkuussa 2016 osallistumme yhteisellä posterilla Pohjoismaiseen Gerontologikongressiin.

  1. Vertaistuki

Verkostomme on kuin pieni tiimi, joka toimii vertaistukena ja yhdenlaisena työyhteisönä. Erityisen merkittäväksi tämän ovat kokeneet ne, jotka työskentelevät 1-2 henkilön voimin. Verkoston tiimistä saa myös lisäresursseja pienen projektin toimintaan, kun voimavaroja yhdistetään sopivissa kohdissa.

  1. Kun jokainen antaa vähän, kaikki saavat paljon

Yhdeksi verkostoitumisen suurimmista hyödyistä olemme kokeneetray_tukee_hyvia_tekoja ehdottomasti resurssien käytön tehostamisen. Pystymme välttämään päällekkäistä toimintaa ja toisaalta yhdistämään ja keskittämään resurssejamme sopivissa kohdissa. Teemme myös yhteistyön arviointia ja voimme toimia toistemme vertaisarvioijina yhteisten toimintatapojen kehittämisessä. Kaikkien meidän toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.

Usein verkoston kautta tavataan ja tehdään yhteistyötä myös muiden aihetta lähellä olevien projektien, toimijoiden tai asiantuntijoiden, kuten Ikäteknologiakeskuksen kanssa.

Ja tosiaan, tämäkin teksti on yhteisen pohdinnan tulos.

Verkoston ajatukset blogiin koonnut:
LähiVerkko, projektipäällikkö Marja Pakarinen

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta

Lataa lisää