pikkukuva

Pitääkö tietokoneviruksia pelätä?

Jokin aika sitten tuli uutinen, että Mikko Hyppönen ja Jason Scott ovat perustaneet nettiin The Malware Museumin, niin sanotun haittaohjelmamuseon.  F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppösen mukaan ”oli aika näyttää turvallisesti miltä tietokonevirukset aikoinaan näyttivät”.

Aikaisemmat haittaohjelmat tietokoneissa olivat pääasiassa ”jekkuilijoita”, jotka näyttäytyivät näyttöruudulla ja aiheuttivat samalla koneeseen jonkinlaisen saastunnan. Haittaohjelmat olivat aina salakavalia, huomaamattomia ja ei toivottuja. Aikaisemmat haittaohjelmat olivat yleensä teini-ikäisten tekemiä ja heidän motiivinaan oli yleensä uteliaisuus ohjelmien tekoon ja nuorten hauskanpito.

Nykyiset haittaohjelmat ovat aikaisempia vaarallisempia, sillä ne ovat joko täysin näkymättömiä tai ns. lunnastroijalaisia. Näkymättömät haittaohjelmat keräävät koneelta käyttäjän tietoja, esim. tunnuslukuja. Lunnastroijalaiset salaavat käyttäjän koneella olevat tiedot ja näyttävät lunnasvaatimuksen, jossa käyttäjältä vaaditaan rahaa, jotta salatut tiedot saisi takaisin. Ajantasalla oleva tietoturvaohjelmista pitää kyllä huolen, ettei tällaisia haittaohjelmia pääse koneelle.

Aikaisemmat haittaohjelmien tekijät eivät saaneet rahaa jekkuiluistaan, vaan se oli harmia tuottavaa pilantekoa ja tietotekniikan tuomaa uutta kokeilunhalua ohjelmoinnissa. Nykyiset haittaohjelmat ovat ihan eri luokkaa kuin aikaisemmat, tekijät tekevät bisnestä ohjelmillaan. Ohjelmien teko on järjestäytynyttä rikollisuutta ja sillä tehdään rahaa, miljoonia ja miljoonia sanoo Mikko Hyppönen.

Ensimmäinen PC-virus löydettiin 1986 eli 30 vuotta sitten. Haittaohjelmamuseon sivustoon on arkistoitu varhaisia tietokoneviruksia 1980- ja 1990-luvuilta. Museon sivustot ovat olleet hyvin suositut; museokävijöitä on ollut jo yli miljoona. Sivustojen avulla pystytään helposti ja turvallisesti näyttämään, miltä tietokonevirukset aikoinaan näyttivät. Näytillä olevia viruksia on käsitelty niin, että ne eivät aiheuta vahinkoa sivustolla vierailevien tietokoneisiin.

Haittaohjelmien kohdalla pitää tänä päivänä olla eri tavalla tarkkana kuin 1980-luvulla. Matkapuhelin ei ole enää pelkkä puhelin, sillä kommunikoidaan monipuolisesti. Matkapuhelimen käyttöön liittyvät tietoturvariskit ovat myös lisääntyneet. Mobiilivirus – haittaohjelma- on erikoistunut saastuttamaan matkapuhelimia ja kämmentietokoneita. Onnistuessaan ne kaappaavat matkapuhelimen haltuunsa ja käyttävät sitä itsensä levittämiseen uusiin matkapuhelimiin. Viruksia leviää älypuhelimiin samalla tavalla kuin tietokoneisiinkin.

Ole terveen epäluuloinen sähköpostien luotettavuudesta. Viesti voi tulla myös muualta kuin viestin lähettäjäkentässä näkyvältä taholta, koska lähettäjätiedot on helppo väärentää. Sähköpostissa ei ole itsessään mitään suojausta, vaan tiedot liikkuvat salaamattomana julkisessa verkossa. Keskeisimmät sosiaalisen median tietoturvauhat perustuvat sekä käyttäjän omaan toimintaan että ammattimaiseen ja suunniteltuun haittaohjelmien toimintaan. Suojaudut parhaiten huijauksilta suhtautumalla nettisisältöön kriittisesti. Ole varovainen syöttäessäsi henkilökohtaisia tietoja internettiin. Ilmoita ne ainoastaan silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä.

 

Museosta löytyy esimerkiksi tämä DOS:sille tehty haittaohjelma, jossa karttakepin kanssa ruudun poikki kulkee mieshahmo.

Museosta löytyy esimerkiksi tämä DOS:sille tehty haittaohjelma, jossa karttakepin kanssa ruudun poikki kulkee mieshahmo. (Kuvakaappaus museon sivuilta.)

 

Oli mielenkiintoista vierailla sähköisessä haittaohjelmamuseossa. Museossa käynti avarsi näkemystäni haittaohjelmien runsaudesta ja ihmisten kekseliäisyydestä tehdä niitä. Vaikka aikaisemmat ohjelmat eivät ole olleet haitoiltaan nykyisiin verrattuna kovinkaan vaarallisia, niin niistä on aiheutunut epämiellyttävää harmitusta tietokoneisiin ja varsinkin ihmisille itselleen. Tekijöillä on ollut intohimo ja luomisen mielikuvitusta saadessaan haittaohjelmat näyttämään kiinnostavilta kuvina ja teksteinä, jotta tietokoneen käyttäjä on ihastunut niihin. Visuaalinen näyttävyys varmaankin kiinnostaa ohjelmissa eniten, joka saa meidät avaamaan ohjelman ja sen myötä auttaa haittaohjelman leviämisen.

 

Matti Leinonen
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, joka otti innolla haasteen vastaan tutustua haittaohjelmamuseoon. 

Lue YLE:n artikkeli museosta täältä.

2 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Kuulumisia täältä uuden ääreltä

Ehtoota Lehmirannasta. Tulin sunnuntai-iltana ennen pimeää ja maanantaiaamuna alkoi ankara opiskelu sisältötutorien tapaamisessa. Maanantaina rakennettiin ankarasti Wikipedia-sivuja yhdistyksille. Pikkuisen jäi vajaaksi, kun Wikipedia vaatii ennen julkaisua erittäin kattavan toiminnan kuvauksen yhdistyksestä. Kyllä ne vielä tässä julkaistaan, meinaan meidän yhdistyksen Wikipedia-sivut.

Wikipediaan eli verkosta löytyvään tietosanakirjaan, opeteltiin tekemään uusia sivuja ja täydentämään vanhoja. Askolla seurasi tarkkaan mitä Ida-Maria kertoi.

Wikipediaan eli verkosta löytyvään tietosanakirjaan, opeteltiin tekemään uusia sivuja ja täydentämään vanhoja. Minä seurasi tarkkaan mitä Ida-Maria kertoi.

Tiistaina olikin sitten videoelokuvien teon vuoro. Kouluttaja Artun vahvalla esityksellä opiskelimme ihan oikeasti videoiden tekoa oikeaoppisesti elokuvamalliin ja voin vilpittömästi sanoa, että itsekin osaan tehdä ja jopa hieman leikata elokuvaa tai oikeastaan videota. Kiitos Idalle, että oli järkännyt Artun elokuva asioiden opettamiseen. Sana elokuvan teko tuntui maallikosta vieraalta ennen tiistaina, mutta ei enää.

Kaikki kuvaa -projektista Arttu Haglund oli kouluttamassa sisältötutoreita. Päivän aikana puhuttiin elokuvan teosta neljästä eri näkökulmasta. Jokaisen aiheen kohdalla päästiin myös itse kuvaamaan. Ulos lähdettiin, kun jokaisella oli tehtävänä kuvata 30 sekunttia liikettä ilman että kamera liikkuu. Arttu ja sisältötutoreista Touko keskustelivat kameran käyttöön liittyvistä asioista Lehmirannan pihalla.

Kaikki kuvaa -projektista Arttu Haglund oli kouluttamassa sisältötutoreita. Päivän aikana puhuttiin elokuvan teosta neljästä eri näkökulmasta. Jokaisen aiheen kohdalla päästiin myös itse kuvaamaan. Ulos lähdettiin, kun jokaisella oli tehtävänä kuvata 30 sekunttia liikettä ilman että kamera liikkuu. Arttu ja sisältötutoreista Touko keskustelivat kameran käyttöön liittyvistä asioista Lehmirannan pihalla.

 

Kaikki kuvaa -koulutuksessa tehtiin itse videoita, joita katsottiin yhdessä omilta laitteilta. Eeva näyttää Ritalle omaa videotaan ja Asko juttelee Eero P:n kanssa omasta videoistaan.

Itse tehtyjä videoita  katsottiin yhdessä omilta laitteilta. Eeva näyttää Ritalle omaa videotaan ja minä juttelin Eero P:n kanssa omasta videoistaan.

 

Päivän aikana sisältötutoreista kuvia ottanut Riikka tuli itsekin kuvatuksi. Eero T nappasi tabletillaan hänestä kuvan. Taustalla Matti, Rita, Anelma ja Touko katsovat toistensa tekemiä videoita.

Päivän aikana sisältötutoreista kuvia ottanut Riikka tuli itsekin kuvatuksi. Eero T. nappasi tabletillaan hänestä kuvan.
Taustalla Matti, Rita, Anelma ja Touko katsovat toistensa tekemiä videoita.

 

Syöty on, että vaaka näyttää täydet 125 kg, kun tullessa 121 kg. Aika saavutus vajaalle kolmelle päivälle. On saunottu, naurettu ja oltu oppivaisia ja ennen kaikkea harvinaisen positiivisesti ajattelevia oppilaita huumorilla höystettynä. Hienot vajaa kolme päivää. Vielä keskiviikko aamupäivällä opetellaan uusia tuulia tabletin käytössä Riikan ja Elinan opastuksella ja Ida-Maria vetää some työpajaa ajatuksella ”kysy, kokeile ja käytä”.

Jäi vielä kertomatta, että tiistai iltana oli ankara pelisessio. jossa opettelimme ainakin minulle aivan uusia ihmeellisiä digitaalisia pelejä ja alan jopa vähän lämmitä tähän ikäihmisten pelaamisen tarpeellisuuteen (yksinäisyyden torjuntaan oiva konsti).

Riikka oli tuonut Xbox kinectin kokeiltavaksi. Rita päätti kokeilla miten kiipeily sujuu digitaalisessa pelissä.

LähiVerkon Riikka oli tuonut Xbox kinectin kokeiltavaksi. Rita päätti kokeilla miten kiipeily sujuu digitaalisessa pelissä.

 

Tablet- ja älypuhelimien peleihin pääsi myös tutustumaan. LähiVerkon harjoittelija Elina neuvoi pelien kanssa alkuun Eeroa ja Marja-Leenaa.

Tablet- ja älypuhelimien peleihin pääsi myös tutustumaan. LähiVerkon harjoittelija Elina neuvoi pelien kanssa alkuun Eeroa ja Marja-Leenaa.

 

Eeva ja Rita ottivat Xboxilla keilailumatsin aulassa....

Eeva ja Rita ottivat Xboxilla keilailumatsin aulassa….

 

... ja takkatuvan puolella PlayStationilla keilasivat Anelma ja Unto. Kisa oli kova.

… ja takkatuvan puolella PlayStationilla keilasivat Anelma ja Unto. Kisa oli totista puuhaa, mutta hauskaa oli.

 

PlayStationilla otettiinb myös golfturnaus. Touko antoi Ritvalle hyvän vastuksen.

PlayStationilla otettiin myös golfturnaus. Touko antoi Ritvalle hyvän vastuksen, vaikka lopulta Ritva kokeneena golfaajana päihitti kaikki. Onnea Ritva!

 

Loppukommentiksi meidän (sisältötutorien tapaamisen tämän kerran) iskulauseemme, että ”eikun sitten arpoja myyymään”.

 

Asko Alppi
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor. Sisältötutorien tapaaminen oli Lehmirannassa 1.-3.2.2016. Asko kiteytti päivän tapahtumat Yammer-ryhmään Muruset-pilotissa mukana oleville pilottilaisille. Hän antoi luvan jakaa kokemuksensa myös näin LähiVerkon blogissa. 

1 kommentti - Keskustele aiheesta

Lähes sata vuotta voimaa

Joulunalusaikana 1916 maailmaan keksittiin monia uusia asioita.  Keksittiin nyky­aikai­nen vetoketju ja myös merkittävä suklaa eli Da Capo, joka tarjoaa vielä 2015 makunautintoja suklaan ystäville.

Pikkujoulun aikaan 1916 syntyi äitini Kaisa (Kaija), ja myös keksittiin jotain, joka parhaiten kuvaa äitiäni, nimit­­täin ruostumaton teräs.  Äitini syntyi pieneen maalaiskylään Edvard Vähä­talon per­hee­seen, isänsä Edvard (1883-1952) ja äitinsä Olga (1888-1968) toisena lapsena kolmesta tyttärestä.  Perheessä asui myös isän kaksi veljeä, niin sanottuja vanhojapoikia, jotka eivät elämänsä aikana käy­neet esimerkiksi kertaakaan lääkärissä.  Äitini on varmaankin peri­nyt heiltä sanonnan: ”Eivät asiat valittamalla parane vaan tekemällä”.  Tätä ohjetta äitini nou­dattaa vieläkin vanhainkodissa asuessaan.  1916 tuli huonojakin keksintöjä, jos niin voi sanoa maailmansodasta, jonka seurauksena itsenäisty­väs­sä Suomessa alkoi valmistelu kansalais­sotaan.  Sotien jälkeen alkoi maailmanhistoriassa ja Suomessa aika, jolloin keksijät alkoivat värkätä mahdottomiakin laitteita, jotka yhä vaikuttavat elämäämme. Terveydenhoito kehittyi huimin askelin.  Saatiin nujerrettua monet pahimmat kansantaudit, joskin uusia tauteja tuli aika vauhtia elintason kohotessa.  Voin vain kuvi­tella minkälaisissa muutoksen syö­ve­reissä äitini ikäpolvi on ollut koko elämänsä ajan.

Askon äiti Kaisa rippikuvassa.

Askon äiti Kaisa rippikuvassa.

Äitini avioitui isäni Aarnen kanssa 1938.  Perheeseen syntyi neljä lasta; kolme poikaa ja kaikil­la yksi sisko.  Lastenlapsia on tällä hetkellä 17.  Kotimme sijaitsi Vanhassa kauppalassa.  Asuimme Suomen vanhimmaksi eläneen Lempi Maria ”Maija” Rothoviuksen rajanaapurina.  Hän kuoli 112-vuotiaana vuonna 2000.   Itse olen ainoa perheestämme, joka asuu äitini lisäksi Ikaalisissa.  Äitini oli aikanaan Ikaalisten yhteiskoulun oppi­laita.  Hän on ollut erittäin aktiivinen vapaaehtoistyössä; MLL, SPR, Martat, Seurakunta, Partio ym.,  monta vuotta lottana rintamalla sekä käräjäoikeuden lautamiehenä, josta hän on saanut herrastuomarin arvonimen.

Äitini on ollut kolmen vuoden aikana vanhainkodissa useamman kerran lähdössä pilven reunalla, mutta kaikkien ihmetykseksi seuraavana aamuna hän on pyytänyt entistä teräväm­pänä aamukahvia.  Vanhain­kodin henkilökunta sanookin, että jopa Niskavuoren Heta kal­pe­nee äitini päättäväisyydestä ja sana­valmiu­desta.  Jos kysyy onko hän kipeä, hän ei koskaan ole kipeä – vaikka pää irtoaisi.

 

Äitini Abbedissan rukouksesta itselleen muovaama elämänohje

OLEN TULOSSA  VANHAKSI

Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä itse, että olen tulossa vanhaksi.
Suojele minua tulemasta puheliaaksi ja ajattelemasta,
että minun on sanottava painava sanani joka asiasta ja joka tilaisuudessa.
Vapauta minut halustani järjestellä kaikkien lähiomaisten asioita.
Tee minusta ajatteleva ihminen, ei ärtyisä eikä ylemmyydentuntoinen.

Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston,
on tosi sääli olla sitä kaikkea käyttämättä,
mutta tiedäthän Herra,
että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselleni loppuun saakka.

Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuista ja vaivoistani,
jotka ovat lisääntymässä,
ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää mitä pidemmälle vuodet vierivät.
Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi voimaa kuunnella muiden  vaivoja ja
kestävyyttä kuunnella niitä kärsivällisin mielin.

Pidä minut suhteellisen lempeänä.
En halua olla mikään pyhimys,
mutta hapan ihminen on paholaisen suurempia töitä.

Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus.
Ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää ainoatakaan niistä

Asko Alppi
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor ja aktiivinen kalamies.

 

5 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Joulutervehdys musiikin muodossa

Olen ollut jo  muutaman vuoden eläkkeellä. Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja olen ollut töissä eri puolella Suomea. Tunnen silti aina olevani kainuulainen;  Kajaanista, kun olen lähtöisin.

Vapaaehtoistyö on aina ollut mukana vapaa-ajassani,esim: sotilaskoti, SPR, nuorten leskien vertaistukitoiminta jne. Musiikki on yksi rakkaimmista harrastuksistani. Joulumusiikki, kauneimmat joululaulut ja konsertit luovat  joulutunnelmaa. Joulun tunnelmointini alkaa yhden orkesterin joulukonsertista ja toisen orkesterin säestämästä. Tässä muutama joulukappale Tikkurilan Soittokunnan eli Tixibandin esittämänä. Sen johtajana Kimmo Nurmi ja minä olen soittamassa mukana.

 

Oi jouluyö

Lapsuusjoulut

Maa on niin kaunis

Täällä Pohjantähden alla

Valkea joulu

Hoosianna

 

Jouluisin terveisin Anna-Maija

Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor ja mukana esimerkiksi Netikäs-materiaalin teossa sekä uudessa Muruset-pilotissa.

2 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Minä ja teknologia

Minä olen Eero T. Tammentie, syntynyt Kymenlaaksossa, Elimäellä syrjäkylällä ja kylän syrjällä, kaukana pahasta maailmasta. Tämä 55 vuotinen matka tänne Koskelle (ilman korvaa) on ollut monen mielestä värikäs, harmaanakin päivänä. Mitä teknologiaan tulee niin se kiinnosti jo pikkupoikana lapsuudenkodissani. Rakensimme naapurin pojan kanssa oman yksityisen puhelimen, jossa saimme jutella rauhassa. Samoin teimme kidekoneen, jolla kuuntelimme radiota. Tein myös sähkömoottorin säilykepurkista ja puretusta auton puolan käämistä.

Eeron lapsena itse tekemä sähkömoottori.

Eeron lapsena itse tekemä sähkömoottori.

Voisin kirjoittaa monikymmentonnisista maansiirtokoneista ja puuntyöstökoneista ja niiden käsittelystä paljon enemmän, mutta tämä varmaan koskee lähinnä tietokoneita. Se alkoi noin 30 vuotta sitten, kun aloimme ystäväni kanssa suunnitella robottia puukauhan pesän kaivamiseen. Hän oli tehnyt sellaisen minimaalisen pienen, täysin automaattisen, metallisorvin ammattikoulussa oppilaiden kanssa, jossa hän oli opettajana.

Emme tienneet onneksi mihin nokkamme lykkäsimme. Lyhyesti sanottuna olimme auttamattomasti aikaamme edellä, kun kaverini oli minisorviinsa asentanut muutaman 10 watin askelmoottorit olisimme tarvinneet kauhasorviin muutaman 100 watin askelmoottorit niin niitä ei yksinkertaisesti vaan ollut olemassakaan. Hankimme tietokoneen ohjaamaan robottia, mutta kun robotti ei valmistunut niin ohjelmoin, sillä kaikenlaisia muita juttuja.   No, siinä meni ilta aamuun asti kun englanninkielisillä MS-Dos tekstikomennoilla yritti konetta ohjata ja kaiken lisäksi englannin opiskeluni oli jäänyt yhteen vuoteen kansalaisopistossa 10 vuotta aiemmin.

Robotti ei koskaan valmistunut, minä jouduin sairaseläkkeelle, mutta kaveri teki muutamaa vuotta myöhemmin robotin toiselle puusepälle samojen ideoiden pohjalta.

Missä nykyisin mennään?

Nykyisin tietokoneet lähes täyttää elämäni. Aamutoimien jälkeen avaan koneen ja katson kalenterini mitä siellä on, siellä voi olla vaikka tuutorointia, tai lukemattomia vapaaehtoistyön toimia, niihin nyt enempää puuttumatta. Joskus, liian harvoin, vapaapäiväkin. Sen jälkeen luen s-postit sekä 3-4 lehden + Ylen uutiset. Riippuen ajasta teenkö jotakin neljästä yhdistyksen tai piirin kirjanpidosta sisältäen budjetit tai tilinpäätökset vuodenajasta riippuen.

Tuutoroinnissa pidän tärkeimpänä asettua ”asiakkaan” asemaan tietotekniikan moninaisessa maailmassa. Ei sillä ole mitään merkitystä, jos osaan hienoja monimutkaisia kommervenkkeja, joilla voisin snoppailla ja sekoitta ”asiakkaan” täysin. Kuningas ajatukseni on ”asiakas” löytää uusia oivalluksia ja leventää maailman kuvaansa edes hiukan, tapauksesta riippuen hiukan enemmänkin.

Se onnistuu parhaiden kun asetun ”asiakkaan” tilanteeseen mahdollisimman hyvin, se ehkä onnistuu runoilijan sanoin: ”Älä tule juhlapuvussa, älä tule arkivaatteissa vaan tule sellaisena kuin olet”. Tällä elämänkokemuksella selviää alta aika yksikön, jos ”asiakas” esittää jotakin muuta kuin on, sama toimii varmaan myös toisinpäin tuutorin suhteen.

Joskus onnistuneen tuutoroinnin jälkeen tulee mieleen, että kumpi meistä oppi enemmän, mutta vastaus, oli se mikä tahansa, ei ole tärkeä, vaan se, että olemme oppineet toinen toisiltamme tietotekniikan vuorovaikutusta ja tästä on hyvä jatkaa. Oppimisen ilo on ilmeisesti se pointti joka saa asian parissa jatkamaan, vaikka sanonta ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana unohtaa” pitää liiankin hyvin paikkansa.

 

Minä ja 60 vuotta sitten itse rakennettu sähkömoottori.

Minä ja 60 vuotta sitten itse rakennettu sähkömoottori.

 

Kun joulu on tulossa, niin parhaan lahjan voit antaa sydämestäsi, silmiin katsoen ja sanoen Merkitset minulle paljon.

Hyvää joulua!


Eero Tammentie
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, nettiopastaja Varsinais-Suomessa sekä keksijä.

2 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Vääryys ja ajattelemattomuus

Kela ja virastot ilmoittavat katsokaa netistä. Vielä 1900-luvun alussa kirkko opetti kansaa lukemaan. Kun sanomalehtiä ilmestyi vähän, kirkkokuulutuksissa lukutaidottomille kerrottiin elämää koskevat tärkeät asiat. Tänään iäkkäille tietotekniikkaa osaamattomille ei kuulutuksia lueta, heidät vaietaan heitteille.

Mediatieto printataan laitteille, joiden lukutaito iäkkäiltä puuttuu. Olemme valinneet koulutushallintoon ehkä liikaa nuoria, jolloin ikäihmisten koulutusjatkuvuus ja asennemuokkaus teknologian hyväksymiseksi jää hoitamatta.

Vuosituhannen alku sisältää niin merkittävän tiedonkulun teknologiauudistuksen, että iäkkäiden mukaan saamiseksi kaikki tahot on haastettava asennemuokkaukseen.

Me ikääntyvät tarvitsemme asennemuutosta. Kisälliopinperinne on hyvä, sen suunta on vain käännettävä päinvastaiseksi. Nuoremme osaavat monia asioita, mutta asenne estää iäkkäitä asettumasta nuorten kisälleiksi. Kun ja jos, kannustamme nuoria ja otamme heiltä älylaitteiden oppia, muuttuu kanssakäyminenkin yhteisöllisemmäksi ja ikäpolvienvälinen edunvalvontakuilu kapenee.

Kisälliperinne voisi tietotekniikassa kääntyä toisin päin. Mestari on lähipiirin nuori ja kisälli olen minä, ikäihminen.

Kisälliperinne voisi tietotekniikassa kääntyä toisin päin. Mestari on lähipiirin nuori ja kisälli olen minä, ikäihminen.

 

Eero Peltoniemi
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor.

9 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Kaksi kauppareissua

Helsingin Vallilassa äiti lähettää 7-vuotiaan tyttärensä kauppa-asioille.

Viiden litran maitokannu kädessään tyttö, kepeästi hyppien, kiiruhtaa maitokauppaan. Mummut juttelevat toistensa ja myyjän kanssa – ei ole kiirettä. Kun tulee tytön vuoro, hänelle mitataan viisi litraa irtomaitoa maitokannuun ja myyjä leikkaa valtavasta voikimpaleesta tytön pyytämän määrän voita ja käärii sen voipaperiin. Lisäksi hän ostaa kananmunia. Ne laitetaan paperipussiin. Pitää kantaa pussia varoen, etteivät munat kotimatkalla rikkoontuisi. Niiaten tyttö kiittää, maksaa ja lähtee viemään ostoksia kotiin. Enää ei hypitä, maito painaa ja munia täytyy varoa.

Sitten äiti lähettää hänet sekataravakauppaan ostamaan sokeria ja jauhoja. Taas jonotetaan – ei kenelläkään tunnu olevan kiirettä. Sokerit ja jauhot mitataan paperipusseihin suurista kaukaloista. Saatuaan ostokset hän maksaa ne ruokakupongeilla ja jälleen kotiin.

Enää kaksi kauppaa käymättä. Kaupat ovat aivan kävelymatkan päässä. Ensin hän menee Lihaa & Kött –kauppaan, pitää ostaa jauhelihaa. Ei nytkään ole kiirettä, mummut kertoilevat toisilleen kuulumisensa. Kun tulee tytön vuoro, myyjä leikkaa lihasta palasia ja laittaa ne lihamyllyyn, ajaa ne läpi kahteen kertaan. Hän on joskus nähnyt, että lihamylly puhdistetaan seuraavaa asiakasta varten jauhamalla myllyn läpi leipäpalasia. Nyt kun on näin vähäiset ostokset, niin voikin samalla kertaa mennä leipäkauppaan. On saatavilla ranskanleipää – voi sitä ihanaa tuoksua. Tyttö ei uskalla pitää puoliaan leipäjonossa, vaan kaksi mummua, kuin häntä huomaamatta, siirtyvät hänen edelleen. Molemmissa kaupoissa ostokset merkittiin kaupan muistivihkoon.

Nyt on kaikki kauppaostokset tehty – siihen kului aikaa, mutta aikaa jäi myös kivitalon pihalla kivojen kavereitten kanssa leikkimiseen.

Aika kului.

Nyt menen suureen markettiin, otan kärryn, luen kännykästä kauppalistaa ja vilkaisen vielä  ohjetta ruoasta, jonka olen aikonut valmistaa. Kerään kylmäkaapista maitotölkit. Otan voirasian, kanamunakennon ja jauhelihapaketin. Toisesta paikasta löydän kilon sokeria, kaksi kiloa erikoisvehnäjauhoja ja sitten kierrän keräämässä muutkin ruokaan tarvitsemat tarvikkeet. Sitten leipäosastolle – voi sitä erilaista leipämäärää – kymmeniä erilaatuisia leipiä.

Kassoille mennessä käsi nappaa mukaan vielä huulirasvan.

Mieheni soittaa ja lisäksi lähettää kuvan siitä partavedestä, joka häneltä juuri loppui ja pyytää tuomaan uuden sellaisen. Samalla kysäisen, voisiko hän tarkistaa jääkaapista, jäikö sitä kermaa vielä jäljelle. Pysähdyn samalla tutkimaan ihonhoitoaineita. En saa selvää tekstistä, joten otan kuvan, suurennan sen niin, että pystyn sen lukemaan. Hyvä juttu! Tämä sopii iholleni.

Kassoilla on jonoja. Katselen missä olisi pienin jono, kenellä vähiten ostoja. Miksi minun valitsemani jono kulkee tuskastuttavan hitaasti eteenpäin? Maksan pankkikortilla, kiitän kassaa, kun hän laittaa pikkutavarat omaan muovipussiin, eivät eksy kassin pohjalle.

Piip, piip – muistutustekstiviesti hammashoitolasta: ”Huomenna sinulla on aika varattuna…”

 

Eeva Kanerva
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor. Tämä blogipostaus on jatkoa LähiVerkon Marjan Olipa kerran palvelu -kirjoitukselle viime kuusta. 

7 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Some, ystäväni

”Tutustuimme jo muutama vuosi sitten, mutta varsinainen ystävyytemme taitaa olla vain n. kolmen vuoden ikäinen. Silloin aloimme tapaamaan useammin ja pitämään yhteyttä melkeinpä päivittäin. Olen viettänyt seurassasi mukavia hetkiä ja sinun kauttasi tiedän paremmin kuin ennen mitä muille ystävilleni kuuluu. Saan nähdä heidän lomakuvansa jo heidän  matkansa aikana. Voin olla heihin yhteydessä kellon ajasta riippumatta, silloin kun itselleni sopii. Mukana on ollut tietysti hieman hankaluuksiakin. En saa aina lähettämiäsi videoita katsotuksi ja se minua tietysti harmittaa.

Viime aikoina olen oppinut kauttasi jotain uutta. Aikaisemmin en ole pelannut nettipelejä kanssasi, mutta nyt olen tutustunut siihen ja iloitsen saadessani ystäviltäni elämiä ja heidän pyyntöjään.  Voin myös seurata heidän edistymistään peleissä ja yrittää tavoittaa heidän tasojaan ja pisteitään.

 

Suljetussa ryhmässä suunnittelimme naisten iltoja. Kerran kuussa teemme yhdessä jotain kivaa. Kasvokkain kohtaaminen on verkkoystävyyden osa.

Suljetussa ryhmässä suunnittelimme naisten iltoja. Kerran kuussa teemme yhdessä jotain kivaa. Kasvokkain kohtaaminen on verkkoystävyyden osa.

Siinä on lisäohjelmaa päivieni piristykseksi. Olen tietoisesti kauttasi yhteydessä vain sellaisten henkilöiden kanssa jotka todella tunnen.

Olet ollut minulle monen yksinäisen illan pelastaja, ystäväni Facebook.

Nimimerkki yksinäinen leski”

Anna-Maija Muromaa
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor.

2 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

Haluan tulla onnelliseksi

Lähiseudullani ei ole näkynyt ilmoitusta, että täällä jaettaisiin onnellisuutta. Täytynee siis pyrkiä onnelliseksi jotain muuta reittiä.

Vanha viisaus on, että onni tulee eläen. Miten siis elää, että tulee onnelliseksi? Kysyttäessä ikäihmisiltä, mikä vaikuttaa heidän onnellisuuteen, vastauksia tulee useita; terveys, ystävät, varallisuus, eri vuodenajat ym. Itse  voi liikunnalla vaikuttaa varsin paljon terveyteen. Ei kuitenkaan enää, jos se on menetetty. Kuntoilulla voidaan saada kuitenkin ihmeitä aikaan.

UKK sanoi aikanaan:”Kaikki ne syyt, jotka estävät liikkumista, ovat tekosyitä”. Tästä ovat useat samaa mieltä. Kyllä liikkuminen ja varsinkin ulkoliikunta ovat vaaraksi sairauksille ja hyväksi terveydelle. Siis liikutaan.

Nyt on fyysiseen liikunta valjastettu myös tekniikka. On kehitetty tietokoneohjelmia, joiden tarkoituksena on parantaa fyysistä kuntoa. Terveyteen vaikuttaa kuitenkin psyykkinen kunto erittäin paljon. Yksin jo tietokoneen tai älypuhelimen käyttö on hyvää aivovoimistelua. Myös tietokoneen käyttö yleistyy, kun jatkuvasti tulee uusia alueita, jotka siirtyvät tietotekniikan käyttöön.

Jo nyt on meille ikäihmisille tärkeitä toimintoja paljon hoidettavissa internetin välityksellä.  Tietokoneella voi hoitaa pankkiasiat, matkalippujen tilaukset, monet pääsyliput, sähköpostin, hankkia tietoja hakukoneista, katsoa eri yhdistysten toimintakalentereita, soitella vaikka näköpuheluita ja paljon muuta tarpeellista ja hyödyllistä. Pian varmaan myös terveyskeskukset laajentavat Kanta-tiedostoa hyvinvointi- ja terveyspalveluiden tietojen keräilyssä. Sinne annetuista tiedoista on suurta hyötyä pitkäaikaissairauksien hoidossa.

Myös huvipuoli on merkittävä. Pelit, tehtävät, musiikki ym. viihdyttävät käyttäjää samalla kun tietotekniikan tuntemus lisääntyy. Luonnossa liikkumiseen voi hyvin yhdistyy mobiililaitteen tarjoamat mahdollisuudet, kuten sisältötutorkaverini Eeva kirjoitti aiemmin täällä blogissa.

Kaikki ne syyt, jotka estävät opettelemasta tietotekniikan käyttöä, ovat tekosyitä.  Onnelliseksi voi tulla tietotekniikan avulla, jos uskaltaa elää ja opetella uutta.

Unto Rauhala
Kirjoittaja on vielä hetken EL:n liittovaltuutettu ja LähiVerkon sisältötutor.

 

Unto Rauhala (kuvassa oikealla) oli muiden LähiVerkon sisältötutorien kanssa testaamassa ActionTrrack-nimistä mobiilipeliä Lehmirannassa helmikuussa. Joukkueen kanssa oli hauska etsiä uusia rasteja ja ratkoa visaisia tehtäviä.

Unto Rauhala (kuvassa oikealla) oli muiden LähiVerkon sisältötutorien kanssa testaamassa ActionTrack-nimistä mobiilipeliä Lehmirannassa helmikuussa. Joukkueen kanssa oli hauska etsiä uusia rasteja ja ratkoa visaisia tehtäviä.

2 kommenttia - Keskustele aiheesta

pikkukuva

”Ei se pelaa, joka pelekää”- sanottihin ennen vanhaan Etelä-Pohojammaalla.

No, se oli sitä aikaa.
Istutpa junassa, odotushuoneessa, uimarannalla tai missä vain, aina jollakin on älypuhelin kädessä ja joku peli menossa. Lapset pelaa, koululaiset pelaa ja me varttuneet pelataan. Miksi? Koska se on hauskaa. Täytyy kyllä tunnustaa, että koukuttavaakin.

Itse innostuin digi-peleistä nuoremman työkaverini lievästä painostuksesta. Työkaveri  sanoi, että kyllä sinun täytyy pelata, että hän saa minulta elämiä, kun omat elämät loppuvat. ”No pakkohan se sitten on, jos voin sulle elämän lähettää tietsikalla”, nauroin.

”Pet Rescue saga”-oli peli, joka minun tuli ”heti” laittaa läppäriini. Ristikkojen ratkomista harrastavana huomasin,että tässä saa vähän käyttää päätänsäkin; mitä tästä siirrosta seuraa jne. Toinen hyvä syy oli lapsenlapseni. Hän oli silloin alakouluikäinen ja aika hyvä jo tietokoneen kanssa. Olin hiljakseen moittinut miten monet pelit olivat jatkuvaa räiskimistä ja tuhoamista. Tässä pelissä pelastetaan lemmikkejä, joilla on aivan nautittavan hauskoja ilmeitä ja eleitä ratkaisuistani riippuen. Niinpä meille tuli Janne-pojan kanssa yhteinen harrastus ja kommunikointimuoto. Mukava oli tavatessamme keskustella miten vaikean tason nyt olimme selvittäneet jne. Janne on nyt jo siirtynyt peleihin, joissa tarvitaan kielitaitoa, mutta mumma jatkaa. Pelejä on tullut valikoimaan lisää. Joitakin pelaan silloin tällöin, joitakin jopa päivittäin.

Jopa asiantuntijatkin ovat sitä mieltä, että nämä pelit lisäävät muun muassa keskittymis-ja havaintokykyä. Yksin asuvana ne ovat itselleni lähinnä ajanvietettä. Samalla kiva yhteydenpitomuoto ystäviin. Mukava on yksinäisenä iltana huomata viesti ”ystäväsi lähetti sinulle elämän”. Väliin se on sitä ihan oikeasti ja saa hyvälle tuulelle. Tiedän, että joku toinenkin nauttii samanaikaisesti näiden viehättävien vekkulien pelastamisesta. Peli on siitä mukava, jos vaikka meneillään oleva kirja tuntuu puuduttavalta, voi välillä vähän näpytellä kevyempää ja jatkaa taas. Jopa junassa huomasin kuinka joku herrasmies työskenteli tietokoneellaan. Ilmeistä ja puhelinsoitoista päätellen työ oli vaativaa. Sivusilmällä huomasin kuinka tämä insinöörin näköinen herra otti puhelimen esille ja pelasi hetken samaa Pet Rescueta, jota itsekin olin pelannut ja jatkoi sitten taas hommiaan. En tiedä oliko hänen kohdallaan ajatusten nollaamista vai keskittymisharjoitusta, mutta työ näytti jälleen sujuvan.

Anelma pelaa aktiivisesti Pet Rescue Saga -digipeliä. Tasolla 37 pelastetaan siilejä, koiranpentuja ja pikkupossuja.

Anelma pelaa aktiivisesti Pet Rescue Saga -digipeliä. Tasolla 37 pelastetaan siilejä, koiranpentuja ja pikkupossuja.

Ei se ole siis  iästä kiinni. Eikä pelosta. Pelaillaan,viihdytään ja lähetellään elämiä ystäville.

 

Anelma Kantola
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, joka pelaa digitaalisia pelejä. LähiVerkon sisältötutorit ovat yli 60-vuotiaita eläkeläisiä, jotka ovat kiinnostuneet tietotekniikasta ja teknologiasta. 

2 kommenttia - Keskustele aiheesta

Lataa lisää