Kolme vuotta sitten syksyllä tulin töihin LähiVerkko-projektiin. Karjalaiselle, vilkkaalle opettajalle tehtävä oli mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava alusta asti. Ensimmäisen puolen vuoden aikana eteeni tuli monta järkytystä. Suurin niistä oli yhteiskunnassa vallalla oleva välinpitämättömyys ikäihmisten media- ja tietotekniikkataitoja kohtaan. Jo tuolloin ympäri Suomea löytyi yli kuusikymppisiä, jotka olisivat halunneet oppia käyttämään tietokonetta ja internettiä turvallisesti ja monipuolisesti. Samaan aikaan kuitenkin päättäjät halusivat heidät vain virallisten sähköisten palvelujen pariin ja läheiset toitottivat ”et sinä älykännykkää tarvitse, koska olet jo noin vanha”. Ikäihmisetkin epäilivät omaa kykenemistään ja tarpeitaan, kun ympäröivä puhe oli pelottelevaa, väheksyvää ja vaativaa.

Nyt kolme vuotta myöhemmin huomaan kuulevani erilaista puhetta. Ikäihmiset itse ovat innoissaan kokeilemassa mukana erilaisia laitteita ja sosiaalisen median palveluita, ei vain pakollisia pankki- ja terveyspalveluja. Läheiset suhtautuvat positiivisemmin vanhempiensa ja isovanhempiensa laitehankintoihin, vaikka eivät edelleenkään kovinkaan hyvin tue niiden käyttöönottoa. Yhteiskunnassa päättäjät  alkavat vähitellen ymmärtää senioreiden olevan lähes samanlaisia somettajia kuin he itsekin, jos heille siihen vain annetaan mahdollisuus.

Netikäs-mediasivistysmateriaali on ollut oman työni yksi keskeisimmistä asioista alusta asti. Materiaalin teko oli minulle iso tiedollinen oppimisprosessi. Ikäihmisten mediasivistys jää varmaan sydämeeni pitkäksi aikaa.

Olen aina pitänyt jokaista työpaikkaani oppimisprosessina. LähiVerkko on avannut minulle mahdollisuuden tutustua erilaisiin yhdistyksiin ja järjestöihin. Olen alkanut ymmärtää paremmin RAY:n (nykyisen STEA:n) rahoituksen merkitystä ja haavoittuvaisuutta. Suurin oppimisprosessini on kuitenkin ollut niissä arkisissa koulutuskohtaamisissa, joissa eri ikäiset ikäihmiset ympäri Suomea ovat olleet läsnä, niin kasvokkain kuin verkossa. Ajatukset suomalaisten heimojen erilaisuudesta pitävät paikkansa, kuten myös näkemykset yksilön historian merkityksestä oppimiseen ja asenteisiin. Olen saanut tavata mitä uskomattomimpia yli kuusikymmenvuotiaita, joiden elämänhalu ja taistelutahto yhteiskunnassa aktiivisena kansalaisena pysymiseksi on ihailtavaa.

Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista. On ollut onnistumisia, innostumisia, löytöjä, mokia, epäonnistumisia, ymmärtämättömyyttä ja virhearviointeja. Eteenpäin on menty kiireellä ja suuntaa silmällä pitäen. On ollut hauskaa reissata ympäri maata hyvien työkaverien kanssa; yhteistä päämäärää tavoitellen.

Jouni, Riikka, Marja ja Maarit tammikuussa 2015.

Meillä on itse asiassa ollut todella hyvä tiimi, jossa on toisiaan täydentäviä ihmisiä.Tiimissä yhdistyy  Jounin rauhallinen ja kärsivällinen opastus- ja neuvomistaito, Riikan verkostoitumistaito ja taito löytää oikea kontakti eri tilanteisiin, Maaritin rauhallinen kyseenalaistaminen ”kuuluuko tämä projektiin?” ja Marjan arviointiherkkyys, joka sekoittuu innovointiin ja uuden luontiin. Ja sitten olen minä, joka pedagogina olen tunkenut hankkeeseen mediasivistystä, ajatusta elinikäisen oppimisen kehityksestä ja vaateen nopeammasta etenemisestä.  Unohtamatta tietenkään sijaisena ollutta innostavaa arvioitsija-fasilitijoija Hannaa.  Emme ole olleet täydellisiä, mutta ainakin kovasti tähdenneet onnistumiseen. Haikeudella jätän tämän tiimin, jossa on saanut olla oma itsensä.

Voin sanoa nyt, että olen työskennellyt tähänastisella työurallani kaikkien ikäryhmien kanssa vauvoista vaareihin. Ja samojen asioiden puolesta olen saanut puhua koko ajan: ”Sinulla on oikeus.”, ”Sinä opit.”, ”Sinä olet tämän arvoinen.” Näitä sanoja olen kantanut ohjenuorana koko projektin ajan ja tuntuu, että niiden voimalla olen myös rohkeasti kyseenalaistanut ihmisten käsityksiä ikäihmisistä tietotekniikan käyttäjinä, somettajina, pelaajina ja eläkeläisinä. Toivon, että vaikka LähiVerkko-projekti päättyy, molemmat taustaorganisaatioit, jatkohankkeemme, yhteistyötahomme ja kaikki kohtaamamme ikäihmiset uskaltaisivat rohkeammin kyseenalaista kuvaa tämän päivän eläkeläisestä. Hän on verkko-opiskelija, vertaisohjaaja, isovanhempi, puoliso, bloggaaja, tuleva tubettaja, runoilija, keksijä, taiturimainen sanankäyttäjä, läheinen, lähimmäinen, osaaja, oivaltaja, innostaja, aktiivinen kansalainen…

Lopuksi näistä kolmesta ihmeellisestä projektivuodesta haluan kiittää myös vanhempiani, jotka ovat tänä aikana jääneet eläkkeelle. Yhdessä projektissa kohtaamieni ihmisten kanssa, he ovat opettaneet minua näinä vuosina rauhallisemmaksi. Karjalainen energia vie tulevaisuudessakin eteenpäin, mutta lempeämmällä ja rauhallisemmalla lähestymisellä.

Kiitos!

Ida-Maria Tanhua
Kirjoittaja on LähiVerkko-projektisuunnittelija, joka on työskennellyt projektista 14.9.2015 alkaen ja on viimeistä työpäivää 14.12.2017. 

7 kommenttia - Keskustele aiheesta