Tietotekniikka on läsnä nykyisin jokapäiväisessä elämässämme. Asioita voi hoitaa sähköisesti lähestulkoon tarvitsematta poistua kotoa. Kännykkä on aina mukana, paniikki lähes iskee, jos se unohtuu kotiin.  Nuorempien sukupolvien on varmaan vaikea ymmärtää, miten me vanhat ihmiset tulimme toimeen nuorina, kun ei ollut kännyköitä, tietokoneita, laskujen maksut hoidettiin pankissa jne.

Tutustuin tietotekniikkaan joskus kahdeksankymmentäluvun lopulla työpaikalla, kun työpöydälleni ilmestyi ihka uusi tietokone. Olin käynyt joitakin kursseja ennen sitä, joten ihan outo laite se ei ollut. Otin sen ilomielin käyttööni, en pelännyt tietokonetta niin kuin siihen aikaan moni ikääntynyt työntekijä teki. Helpottihan se toimistotyötä tekevää monin tavoin, kun pois jäivät monet ikävät rutiinit, jotka hoidettiin ennen ”käsipelillä”.  Toisaalta, kun työnteko helpottui, muuttui se ainakin minun mielestäni monimutkaisemmaksi. Kun teki itse alusta alkaen käsin, työ valmistui sitä nopeammin, mitä ahkerammin teki.  Kun mukaan tuli tietotekniikka, aikaa meni uusien tietojärjestelmien opetteluun, työnteko keskeytyi usein kun ohjelmat tai koneet eivät aina toimineet niin kuin piti.   Kun oppi käyttämään eri järjestelmiä ja työ sujui rutiininomaisesti, otettiinkin käyttöön uusi, jonka käytön opetteleminen vaati taas monia työtunteja. Onneksi työpaikalla oli Atk-tukihenkilöitä, jotka auttoivat ja neuvoivat auliisti.

Niitä tukihenkilöitä kaipaan monesti nykyisin, kun olen jo eläkkeellä ja taistelen oman temppuilevan kotitietokoneeni kanssa. Vaikka käytän aika paljon tietokonetta, en ole oppinut ymmärtämään sen ”sielunelämää”. Tyttäriltä ja vävyiltä saan jonkin verran apua. Aina oppii jotakin uutta, kun aikansa miettii että mikähän tässä koneessa on taas vikana kun ei toimi. Joskus saan selvitettyä jonkin asian ihan itse ja silloin tunnen suurta tyytyväisyyttä. Nyt olen ilokseni huomannut, että tyttärenpojat, 9-vuotiaat kaksoset käyttävät jo tietokonetta tottuneesti, heiltä olen saanut monia hyviä vinkkejä. Ehkäpä he ovat minun tulevat Atk-tukihenkilöni.

kuvitus

Hyötyä ja ajanvietettä. Mahdollisuuksia on loputtomasti!


Vaikka olen jo mummoikäinen ja eläkkeellä, täytyy tunnustaa, että vietän enemmän aikaa tietokoneen ääressä kuin käsitöiden parissa. Aamuisin luen nettilehdet, sähköpostin, Facebookin ja selailen vielä muitakin juttuja, huomaan että aikaa on vierähtänyt tunti, joskus kaksikin. Sähköisesti varaan ajan kampaajalle, laboratorioon, lääkäriin, uutuuskirjat kirjastosta, hoidan pankkiasiat.  Kannettava tietokone on mukana mökillä, reissussa.

En voi kuvitella elämää ilman tietokonetta. Asumme maalla tyhjenevässä kylässä, tietokone ja internet ovat tavallaan ikkuna ulkomaailmaan. Erityisesti syksyn ja talven pitkinä, pimeinä iltoina kun ei jaksa lähteä ajamaan autolla huonosti hoidettuja teitä pitkin tapaamaan muita ihmisiä. Totuuden nimessä on tunnustettava, että joskus ajattelen kaiholla entisiä aikoja, kun emme olleet näin riippuvaisia tietotekniikasta. Minä muistan hyvin ajan, jolloin ei ollut edes televisiota. Silloin elämä oli paljon yksinkertaisempaa, ei ollut ainakaan niin runsaasti käyttöohjeita luettavana kuin nyt. Elämää elettiin sen sijaan että tuijotettiin ruutua. Maailma muuttuu ja meidän pitää yrittää muuttua mukana.

Airi
Kirjoittaja on tyytyväinen eläkeläinen. Hän vastasi LähiVerkon ”Etsimme ikäihmisiä bloggaamaan” -ilmoitukseen EL-Sanomissa. 

1 kommentti - Keskustele aiheesta