Helsingin Vallilassa äiti lähettää 7-vuotiaan tyttärensä kauppa-asioille.

Viiden litran maitokannu kädessään tyttö, kepeästi hyppien, kiiruhtaa maitokauppaan. Mummut juttelevat toistensa ja myyjän kanssa – ei ole kiirettä. Kun tulee tytön vuoro, hänelle mitataan viisi litraa irtomaitoa maitokannuun ja myyjä leikkaa valtavasta voikimpaleesta tytön pyytämän määrän voita ja käärii sen voipaperiin. Lisäksi hän ostaa kananmunia. Ne laitetaan paperipussiin. Pitää kantaa pussia varoen, etteivät munat kotimatkalla rikkoontuisi. Niiaten tyttö kiittää, maksaa ja lähtee viemään ostoksia kotiin. Enää ei hypitä, maito painaa ja munia täytyy varoa.

Sitten äiti lähettää hänet sekataravakauppaan ostamaan sokeria ja jauhoja. Taas jonotetaan – ei kenelläkään tunnu olevan kiirettä. Sokerit ja jauhot mitataan paperipusseihin suurista kaukaloista. Saatuaan ostokset hän maksaa ne ruokakupongeilla ja jälleen kotiin.

Enää kaksi kauppaa käymättä. Kaupat ovat aivan kävelymatkan päässä. Ensin hän menee Lihaa & Kött –kauppaan, pitää ostaa jauhelihaa. Ei nytkään ole kiirettä, mummut kertoilevat toisilleen kuulumisensa. Kun tulee tytön vuoro, myyjä leikkaa lihasta palasia ja laittaa ne lihamyllyyn, ajaa ne läpi kahteen kertaan. Hän on joskus nähnyt, että lihamylly puhdistetaan seuraavaa asiakasta varten jauhamalla myllyn läpi leipäpalasia. Nyt kun on näin vähäiset ostokset, niin voikin samalla kertaa mennä leipäkauppaan. On saatavilla ranskanleipää – voi sitä ihanaa tuoksua. Tyttö ei uskalla pitää puoliaan leipäjonossa, vaan kaksi mummua, kuin häntä huomaamatta, siirtyvät hänen edelleen. Molemmissa kaupoissa ostokset merkittiin kaupan muistivihkoon.

Nyt on kaikki kauppaostokset tehty – siihen kului aikaa, mutta aikaa jäi myös kivitalon pihalla kivojen kavereitten kanssa leikkimiseen.

Aika kului.

Nyt menen suureen markettiin, otan kärryn, luen kännykästä kauppalistaa ja vilkaisen vielä  ohjetta ruoasta, jonka olen aikonut valmistaa. Kerään kylmäkaapista maitotölkit. Otan voirasian, kanamunakennon ja jauhelihapaketin. Toisesta paikasta löydän kilon sokeria, kaksi kiloa erikoisvehnäjauhoja ja sitten kierrän keräämässä muutkin ruokaan tarvitsemat tarvikkeet. Sitten leipäosastolle – voi sitä erilaista leipämäärää – kymmeniä erilaatuisia leipiä.

Kassoille mennessä käsi nappaa mukaan vielä huulirasvan.

Mieheni soittaa ja lisäksi lähettää kuvan siitä partavedestä, joka häneltä juuri loppui ja pyytää tuomaan uuden sellaisen. Samalla kysäisen, voisiko hän tarkistaa jääkaapista, jäikö sitä kermaa vielä jäljelle. Pysähdyn samalla tutkimaan ihonhoitoaineita. En saa selvää tekstistä, joten otan kuvan, suurennan sen niin, että pystyn sen lukemaan. Hyvä juttu! Tämä sopii iholleni.

Kassoilla on jonoja. Katselen missä olisi pienin jono, kenellä vähiten ostoja. Miksi minun valitsemani jono kulkee tuskastuttavan hitaasti eteenpäin? Maksan pankkikortilla, kiitän kassaa, kun hän laittaa pikkutavarat omaan muovipussiin, eivät eksy kassin pohjalle.

Piip, piip – muistutustekstiviesti hammashoitolasta: ”Huomenna sinulla on aika varattuna…”

 

Eeva Kanerva
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor. Tämä blogipostaus on jatkoa LähiVerkon Marjan Olipa kerran palvelu -kirjoitukselle viime kuusta. 

7 kommenttia - Keskustele aiheesta