Kuten kaikki hyvin tiedämme, Suomi-neito ikääntyy. Väestörakenteen muutos on meillä Euroopan nopeinta ja erityisesti yli 80-vuotiaiden osuus kasvaa. Tämän muutoksen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, eikä se myöskään ole pommi, kriisi tai haaste, joka kaipaa ratkaisua. Meitä kaikkia koskettava tosiasia on, että elämme ikääntyvässä maassa. Haaste ei ole se, että kansa ikääntyy vaan se, miten ikääntyminen ja ikäihminen huomioidaan kaikessa yhteiskunnan toiminnassa ja hyvinvoinnin rakentamisessa.

”Mitä kriteerejä tekniikan pitäisi täyttää eettiseltä ja esteettiseltä kannalta?”

Osallistuin taannoin tilaisuuteen, jossa koottiin suomalaista huippuasiantuntijuutta pohtimaan ikääntyvien tarvitsemaa teknologiaa. Edustettuna oli tutkimus professoreiden ja tutkijoiden kautta. Teknologian kehittäjiä oli paikalla erilaisista yrityksistä ja taisi mukana olla myös viranomaisia, sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntarjoajia. Työpajassa ideoitiin, miten ikääntyvän kotiin voitaisiin asentaa huomaamattomia antureita. Ne varoittaisivat kaatumisriskeistä, hälyttäisivät apua, kertoisivat omaiselle vanhuksen liikkeistä, keräisivät tietoa tutkijoille jne. Kuulostaako hyvältä? Kuulostaa toki, mutta mitä asukas tähän itse sanoisi? Miltä tällainen ”valvova” koti tuntuisi? Mitä kriteerejä tekniikan pitäisi täyttää eettiseltä ja esteettiseltä kannalta? Haluaisiko asukas tietoa kerättävän tutkimukselle? Tuntuisiko teknologia houkuttelevalta ja hyväksyttävältä? Näihin kysymyksiin ei ollut kukaan tilaisuudessa vastaamassa. Itsekin osasin vain kysyä.

Ikääntyvän näkökulman huomioimista teknologian suunnittelussa pidetään tärkeänä. Uskon, että sen huomioimista myös ansiokkaasti yritetään toteuttaa, jossain tapauksissa varmaan myös onnistuen. Mitä ikääntyvän huomioiminen sitten oikeastaan tarkoittaa? Lähteekö se aidosti liikkeelle ihmisten tarpeista ilman teknologiaa vai sittenkin teknologian ratkaisuista ja tarpeista? Lähteekö se elämänpiiristä, jossa ikääntyvä toimii? Lähteekö se kysymyksistä, miten ihmiset pyrkivät tyydyttämään tarpeitaan ja mitä me tavoittelemme?

”On vaikea kehittää teknologiaa ajatellen, että sitä luodaan homogeeniselle ryhmälle ikäihmiset”.

Yksi asia, joka tekee ikääntyvän näkökulman huomioimisesta haastavaa on varmaankin se tosiasia, että ikäihmiset ovat äärimmäisen erilaisia. Ajatella, siis todellakin aivan yksilöllisiä ihmisiä omine historioineen, taustoineen, luonteineen, kuntoineen jne. On vaikea kehittää teknologiaa ajatellen, että sitä luodaan homogeeniselle ryhmälle ”ikäihmiset”. Tiedetään, että yli 65-vuotiaat ovat jopa ryhmänä huomattavasti erilaisempia kuin parikymppisen nuoret. Joku 80-vuotias on samankaltainen kuin joku 21-vuotias. Joku kuusikymppinen kamppailee samojen fyysisten tai psyykkisten rajoitteiden kanssa kuin 90-vuotias. Toinen haaste ikääntyvän näkökulman huomioimiselle on mielestäni se, että lähes aina eri-ikäisten ihmisten kanssa jutellessa tai mediaa seuratessa ikäihmisistä puhutaan toisina. Kukaan ei oikeastaan ajattele olevansa kohderyhmää ”ikäihminen, ikääntyvä tai vanhus”, jolle ratkaisuja kehitetään.

Teknologian kehittämisessä lähdetään usein siitä, miten ikääntyvä pysyisi aktiivisesti mukana yhteiskunnassa, voisi hoitaa asioitaan, saisi turvallisuutta ja hoivaa kotiin tai terveydenhuollon palveluita edullisemmin ja joustavammin. Tämä hyötynäkökulma näyttää varsin itsestään selvältä ja hyväksyttävältä, mutta kenen lähtökohdista teknologiaa kehitetään. Onko riskinä välillä unohtaa ikääntyvä ihminen tarpeineen ja toiveineen? Kohderyhmän voi nimittäin löytää lähempää kuin uskotkaan: juuri sieltä ruudun toiselta puolelta. Ikäihminen olen minä ja sinä, jos ei nyt ihan vielä, niin viimeistään muutaman kymmenen vuoden kuluttua.

”Ja millainen oikeastaan on hyvä vanhuus ja hyvä elämä?”

Teknologiaa suunniteltaessa meidän tulisi toteuttaa ratkaisuja, joita haluaisimme itsellemme ikääntyneinä. Miten sinä käytät teknologiaa hyvinvointisi edistämiseen? Mitä arvostat teknologiassa, jota valitset käyttöösi? Miten tärkeää teknologiassa sinulle on viihtyminen ja viihdyttävyys, ilo, sosiaalisuus, kauneus, imago ja sosiaalinen hyväksyttävyys, turvallisuus, mielikuvat, esteettömyys? Miten itse toivoisit teknologian olevan läsnä omassa arjessasi? Nämä samat näkökulmat pätevät myös silloin, kun suunnitellaan ratkaisuja ikääntyvälle. Siis minulle, sinulle ja meille.

Jaana Leikas on todennut erinomaisesti: Kun kehitämme teknisiä tuotteita ja palveluita, otamme samalla kantaa siihen, millaista tulevaisuuden maailmaa rakennamme itsellemme ja muille. Mitä ajattelemme ihmisistä ja ihmisyydestä? Mitä ajattelemme vanhuudesta ja vanhenemisesta? Onko teknologia väline, joka tukee hyvää elämää ja hyvää vanhuutta? Ja millainen oikeastaan on hyvä vanhuus ja hyvä elämä? Sitä määrittelevät monet muutkin tekijät, kuin vain fyysinen toimintakyky.

Jotta voimme nähdä arvon ikääntyvässä Suomi-neidossa ja meissä harmaantuvissa kansalaisissa, meidän tulee nähdä itsemme arvostettuina vanhuksina. Kun teknologian suunnittelussa otetaan huomioon ikäihmiset, hyötyvät siitä todennäköisesti monet muutkin. Itse asiassa siitä hyödymme me kaikki, viimeistään jossain vaiheessa elämäämme.

 

Kirjoittaja on Marja Pakarinen, LähiVerkko-projektin projektipäällikkö
Innoitusta kirjoitukseen on antanut Jaana Leikas (2008). Ikääntyvät, teknologia ja etiikka. Näkökulmia ihmisen ja teknologian vuorovaikutustutkimukseen ja –suunnitteluun. VTT Working papers 110.

LähiVerkko-projekti on mukana Hyvinvointihackathon 21.-22.10.2016 -tapahtuman suunnittelussa. Hackathon-sana muodostuu sanoista hack ja marathon. Se tarkoittaa tiivistä, yleensä pari päivää kestävää tapahtumaa. Hackathoniin kokoontuvat eri taustoista tulevat ihmiset, jotka suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä erilaisia, aidosti hyödyllisiä teknologisia sovelluksia. Hackathoneissa työskennellään yhdessä, opitaan uutta ja tutustutaan muihin samasta asiasta kiinnostuneisiin ihmisiin. Tutustu tarkemmin www.hyvinvointihack.fi tai www.facebook.com/hyvinvointihack ja tule mukaan!

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta