Ikäihmisten teknologiankäyttö on ollut paljon esillä mediassa viime vuosien aikana. Yleensä uutisointi on huolipuhetta vanhempien ikäluokkien pärjäämisestä yhä sähköistyvässä maailmassa. Paljon puhutaan siitä, että ikäihmiset turhautuvat laitteiden parissa, eivätkä siksi jaksa opetella käyttämään niitä. Käsi ylös siellä ruudun toisella puolella, jos et ole ikinä turhautunut tietotekniikkaan! Niinpä, yhtäkään kättä ei ole pystyssä, ei nuorilla eikä vanhoilla. Tunne turhautumisesta syntyy tilanteista, joihin laitteen käyttäjä ei kykene mukautumaan tai laite ei toimi odotetunlaisesti. Turhautumisen vastakohtana voidaan pitää kyvykkyyden tunnetta. Silloin laitteen käyttäjä tuntee olevansa tehokas ja laite itsessään tukee käyttäjää.


 Tietotekniikka turhauttaa, jos se ei toimi odotetunlaisesti

 

Tein pro gradu –tutkimukseni aiheesta ikäihmiset ja tietotekniikka. Tutkimuksellani hain niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat teknologian käyttötaitoihin, toisin sanoen kyvkkyyteen käyttää laitetteita. Tutkimukseni kohderyhmänä olivat yli 65-vuotiaat suomalaiset ikäihmiset ja verrokkiryhmänä alle 13-vuotiaat lapset. Lapsiin verrattuna ikäihmiset olivat hiukan hitaampia käyttämään tablettilaitetta, mutta tietokoneen käytössä ero ei ollut merkittävä. Ero nopeudessa selittyi osittain kokemuksella, suurin osa tutkittavista ikäihmisistä käytti tablettilaitetta ensimmäistä kertaa. Lapset saivat myös jonkin verran enemmän tehtyä heille annettuja tehtäviä. Ongelmanratkaisutaidot olivat yksi mittauksen kohde. Lapsilla oli paremmat ongelmanratkaisutaidot ja todennäköisesti siitä syystä he olivat määrätietoisempia käyttämään laitteita kuin ikäihmiset. Kysymys kuuluukin, olivatko lapset nopeampia ja saivat tehtäviä enemmän suoritettua, koska he uskoivat itseensä ja kokivat itsensä kyvykkäiksi? Jos kokemus kyvykkyydestä parantaa käyttötaitoja, miten siis voisimme tukea ikäihmisten kyvykkyyden tunnetta?

Ainakin huolipuheen voisi lopettaa ensimmäisenä. On hyvä, että pohditaan, miten ikäihmiset voivat oppia teknologiaa. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa, että oppimiseen vaikuttavat monenlaiset tekijät. Oppimista rajoittavat (ja motivoivat) käsitykset itsestä oppijana. Ympäristö saattaa odotuksillaan vaikeuttaa ja hidastaa oppimista. Huolipuheesta olisi päästävä kannustavaan puheeseen: Sinäkin voit oppia! Ikäihmisten tietotekniikkaan opastamisessa tulee huomioida iän tuomat fyysiset muutokset, kuten näön ja kuulon heikkeneminen. Myös kognitiiviset muutokset olisi syytä huomioida, tärkeimpänä reaktiokyvyn hidastuminen. Opetuksen tahdin olisi hyvä olla maltillinen. Konkreettiset ongelmanratkaisutaidot ovat hyödyksi teknologian käytössä. Näitä taitoja on esimerkiksi se, että osaa ratkaista eteen tulleen teknologisen ongelman ohjeista katsomalla. Epävarmuus ja turhautuminen seuraa tilanteista, joissa ei tiedetä mitä tehdä.

Turhautuvatko ikäihmiset tietotekniikkaan? Tutkimukseni mukaan eivät turhautuneet sen enempää kuin lapsetkaan. Oletitko muuta?

Maarit Nyqvist
Kirjoittaja on LähiVerkko-projektin verkkopalvelusuunnittelija, joka opiskelee työn ohella kognitiotiedettä Jyväskylän yliopistossa.

Haluatko lukea koko tutkimuksen? Löydät sen täältä.

Kommentit ja palaute:

7 kommenttia - Keskustele aiheesta