Prrr…
– Moi Eeva! Antti täällä. Mitä sinulle kuuluu?
– Kiitos, hyvin menee. Olen terveenä ja muutenkin ihan ok. Entä sinulla?
– Hyvin kaikki. Kuule minulla on sellaista asiaa, että Veikolle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun 1 luokan mitali ja hän ei itse sitä vielä tiedä. Juhlatilaisuus on Vihdin kirkossa, ja koska sinä olet hänen puhelinystävänsä niin pääsetkö mukaan? Sekin tulisi olemaan Veikolle yllätyksenä.
– Mielelläni tulen. Laitatko kännyyn kaikki tiedot paikasta, ajasta jne.
– Jos sinulla on kamera, niin voisitko ottaa sen mukaan? Laitan tarkemmat tiedot pikapuoliin.
– Otan mukaan.
– Soitellaan ja nähdään!
– Nähdään.
On kylmä. Kuvaan kirkkoa ulkoapäin. Mietin mistä kaikista ottaisin kuvia ja videoita. Haluaisin saada kauniin ja samalla koskettavan kuva- ja videosarjan Veikon juhlatilaisuudesta.

Asepuvussa olevat miehet harjoittelivat tuloaan ja esiintymistä. Pyysin lupaa saada videoida. He antoivat luvan mielellään.

Jään seisomaan hieman syrjemmälle. Tiedän, että Veikko tuodaan taksilla, koska hän liikkuu pyörätuolilla. Odotan. Autoja tulee. Ihmiset menevät kirkkoon. Nyt tulee isompi taksi. Otan iPadin esille ja alan videoida. Veikko ei huomaa minua, tuttu saattaja heilauttaa kättään tunnistaessaan minut. Käden heilautus jää mukavana yksityiskohtana videoon. Kuljen Veikon ja saattajan perässä. Kirkossa tervehdin Veikkoa. Hän katsoo hämmästyneenä ennen kuin tunnistaa minut – olen ulkovaatteissa, hattu päässä – erinäköinen.
Veikko jää käytävälle pyörätuolin kanssa. Minäkin siirryn käytävälle siinä vaiheessa, kun huomaan kuorolaisten asettuvan paikoilleen. He alkavat laulaa ”Veteraanin iltahuutoa”. Katson ja kuuntelen kuoroa ja katson Veikkoa. Videoin.

 

 

Puheiden jälkeen kirkonmenot pikkuhiljaa loppuvat ja väki siirtyy sankarihaudoille. On juhlapuheiden vuoro. Veikko alkaa palella pyörätuolissa istuessaan. Yritän laittaa valahtaneen takin vähän paremmin häntä lämmittämään. Hän palelee yhä. Odotan
puheiden loppumista.
Ulkona eräs kuorolaisista tulee luokseni ja kysyy, voisinko laittaa heille kopion heidän kuorolaulusta. Haluaisivat nähdä ja kuulla, miltä heidän esityksensä kuulosti tuossa kirkossa. Lupasin ja suullisesti annoin sähköpostiosoitteeni, jonne hän voisi laittaa tarkemmin asiasta.
Juhlatilaisuus oli seurakuntasalissa. Syötiin lounas ja juotiin kakkukahvit. Pian alkoi kuulutus mitalien saajista. Veikko näytti yllättyneeltä kuultuaan nimensä mainittavan (epäilin hänen kuitenkin aavistaneet sen). Sain hämmästyksen videolle. Otin kuvia ja otin videoita.


Lopuksi saatoimme – kaihomielin – Veikon palvelutaloon. Hän oli onnellinen ja iloinen siitä, että olin tullut hänen juhlatilaisuuteensa ja hän myös näytti sen. Onnellisuus ja ilo täyttivät myös minut!


Kotona katsoin videoita ja kuvia. Ne olivat mielestäni onnistuneita, mutta videot turhan pitkiä. Pätkin niitä moneen kertaan. Ajattelin, että sitten kun menen Veikkoa tapaamaan seuraavan kerran, näyttäisin ne hänelle. Olin ylpeä niistä.
Kuitenkin, koska olimme harjoitelleet Veikon kanssa sähköpostiin tulleiden viestien avaamista ja lähettämistä, päätin yhtäkkiä lähettää kuvat ja videot hänelle hänen sähköpostiinsa. Tarkastin ne uudelleen, osaan tein pieniä viilauksia.
Halusin yllättää Veikon, tuon 97-vuotiaan puhelinystäväni! En kertonut hänelle ajatuksistani en laittanut tekstiviestiä, vaan ’napin’ painalluksella laitoin kuvat ja videot menemään hänelle.
Sitten tyytyväisen onnellisena jäin odottamaan, milloin Veikko soittaisi.

Olisin halunnut nähdä Veikon kasvot silloin, kun hän avasi sähköpostinsa ja näki ensimmäisen kerran nuo kuvat ja videot juhlapäivästään.

Nyt tiedän, että hän katseli niitä usein.

Veikko niin odotti syntymäpäiväänsä ja sitä, että pappi tulisi käymään. Hän odotti sitä siksi, että voisi näyttää papille ne kuvat ja videot Vihdin kirkosta, varsinkin sen videon, jossa kuoro lauloi hänelle ”Veteraanin iltahuudon”, kuten hän asian tulkitsi.

 

Suruvaipan tummat, lämpimät siivet kiedon nyt hellästi ympärillesi – ethän Veikko palele enää.

– – – –

Eeva Kanerva
Kirjoittaja on LähiVerkon sisältötutor, joka on tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä ikäihmisten parissa esimerkiksi puhelinystävänä. Veikko oli Eevan puhelinystävä usean vuoden ajan. Blogi on osa LähiVerkon Suomi100-blogikirjoituksia.
Kuvat ja videot ovat kirjoittajan.

4 kommenttia - Keskustele aiheesta