”Aika ihmeellistähän se on, että tuodaan niin todentuntuiseksi. Mahtavaa, että taivas näkyi, pilvet ja kaikki. Kanjonit ja kaikkea, oli niin korkealla, että piti pitää penkistä kiinni, kun oli niin tuulista”, kommentoi 80-vuotias osallistuja luontoaiheisesta virtuaalitodellisuussovelluksesta.

Vr-lasit1

Riku auttaa kuulokkeiden kanssa.

LähiVerkko toteutti SenioriVerkon ja Virtual Reality Finland ry:n kanssa yhteistyössä keväällä 2016 sarjan työpajoja ikäihmisten palvelutaloissa. Työpajoissa kokeiltiin virtuaalitodellisuuden antamia mahdollisuuksia ikäihmisille viihteen välineenä ja hyötykäytössä. Ikäihmisiltä kysyttiin myös suosituksia virtuaalitodellisuuden hyödyntämiseen. Työpajoissa kokeiltiin viittä erilaista ja erihintaista lasia (Google Cardboard, Fincloud.tv-vr-lasit, Homido, Spectra sekä Samsung VR Gear) sovelluksineen.

Työpajojen osallistujien ikähaarukka vaihteli 69:tä vuodesta 97:ään vuoteen. Myös osallistujien fyysinen kunto vaihteli. Osa oli pyörätuolissa tai oli muita fyysisiä rajoitteita esimerkiksi käden liikkuvuuteen. Muutamalla oli myös muistisairauksia. Virtuaalitodellisuus oli useimmille täysin tuntematon käsite. Älypuhelinta ei omistanut kuin yksi osallistuja. Työpajoissa saatujen kokemusten mukaan kokemuksellisuus ja elämyksellisyys olivat tärkeitä myös ikäihmisille. Yleisesti ottaen hinta korreloi käyttömukavuuden kanssa. Parhaimpina laseina yleisesti pidettiin kokeilluista laseista Samsungin VR Gear –laseja, sillä niihin mahtui silmälasit, ne pysyivät päässä ilman pitelemistä käsissä sekä sovellusten laatu ei aiheuttanut huonovointisuutta.

”Se oli niin todellisuuden tuntuinen, että säikähti! Siinä sitä sai tuijottaa silmästä silmään. Hämmästyttävän todellisuudentuntuinen suorastaan”, kuvaili 74-vuotias Samsung VR Gear –laitteilla katsottavaa Dinosaurus-sovellusta. Halvimmissa laseissa silmälasit tai heikko näkökyky saattoivat haitata kokemusta, etenkin jos silmälasit eivät mahtuneet sisälle laseihin. Kokeilluista laseista Homidossa mahdollisuus säätää linssejä liki- ja kaukonäköisille sopiviksi. Halvimpia laseja piti myös itse pidellä käsillä, mikä tuntui osallistujista pidemmän päälle raskaalta ja haittasi liikkumista.

Vr-lasit2

Jotain hauskaa näyttäisi tapahtvan virtuaalitodellisuudessa.

Mihin sovelluksia voisi sitten käyttää esimerkiksi palvelutaloissa? Virtuaalisovelluksista uskottiin tuovan vaihtelua erityisesti vuodepotilaille tai niiden avulla voisi kokea jotain sellaista, mihin ei fyysisesti ei enää kyetä. Tällaisiksi osallistujat arvioivat erityisesti matkat tai taide-elämykset kuten konsertit. ”Täällä on paljon sellaisia jotka ovat vain vuoteessa, joten heille se voisi tuoda vaihtelua, jos tällaisia voisi joskus täällä vaikka lainata”, arvioi nainen, 69. Harva osallistuja uskoi, että hankkisi itse älypuhelimen ja virtuaalilasit. Sellaisia kuitenkin mielellään käytettäisiin toistekin, jos palvelutaloissa olisi esimerkiksi mahdollisuus lainata laitteita omaan käyttöön.

Ohjattuja kokeilutilaisuuksia pidettiin välttämättöminä, että laitteita uskaltaa ottaa käyttöön. Kaikkiaan virtuaalitodellisuutta pidettiin palvelutalon arjessa piristävänä kokemuksena. ”Olihan se elämyksellinen. Urheilupelejä tykkäisin seurata. Olisi varmaan elämys katsoa niitä tällaisilla laseilla. Jääkiekkoa tai jalkapalloa”, kommentoi 82-vuotias miesosallistuja. Virtuaalilasit sopivat työpajojen perusteella hyvinkin myös palvelutaloihin ja niille löytyisi monipuolisia käyttömahdollisuuksia. Palvelutalot voisivat kokemuksen perusteella aloittaa esimerkiksi hankkimalla yhden puhelimen ja laitteen, jota voisi sitten kokeilla ja lainata. Myös ikäihmiset haluavat pysyä uudessa tekniikassa mukana! Kuten 86-vuotias Anne kiteyttää: ”Me ikäihmisetkin haluamme olla uudessa maailmassa kiinni, vaikka me vanhoja ollaankin.”

Pauliina Grönholm, mediakasvattaja
Kirjoittaja opiskelee Tampereen  Yliopistossa ja VR-pajojen suunnittelu ja toteutus yhteistyössä LähiVerkon kanssa oli osa kansainvälisiä mediakasvatuksen maisteriopintoja.  

LähiVerkko-projektissa (2015-2017) kehitetään ikäihmisten parissa tapoja osallistua ja olla vuorovaikutuksessa tietotekniikan avulla. Projekti on Eläkeliiton ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n yhteinen kehittämisprojekti. Projektia rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.

 LähiVerkko järjestää marraskuussa ikäihmisten peliseminaarin Helsingin Kuntatalolla. Tervetuloa mukaan!

 

2 kommenttia - Keskustele aiheesta