Pistäydyin ensivisiitillä presidentti Donald J. Trumpin ja eräiden omien poliitikkojemme, piispojen sekä julkkisten twitter-tileillä. Vierailut olivat pettymys. En tullut hullua hurskaammaksi. Tuli vähän sama tunne kuin tyydyttäisi uutisnälkänsä lukemalla vain uutisotsikoita. Twitterissä varsinainen teksti voi sääntöjen mukaan olla vain muutaman lauseen mittainen. Se ei anna tilaa mielipiteiden vaihdolle. Kiinnostavinta olivatkin päivitysten linkit muille sivuille sekä valokuvat.

Olin ajatellut, että avaan oman twittersivuston. Sehän on kovin yksinkertaista. Luovuin ajatuksesta. En halua vain muutamalla sanalla sanoa töksäyttää, mitä kuuluu tai mitä mieltä olen jostakin asiasta. Haluan kirjoittaa vähän pitempiä päivityksiä. Niinpä käytän sosiaalisessa mediassa edelleen vain Facebookin mahdollisuuksia. Tutkimusten mukaan se onkin jäänyt lähinnä vanhemman väen foorumiksi.

Talvisodan päättymispäivänä tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun liityin Facebookiin. Samana päivänä päätin myös, että seuraavana vuonna jään eläkkeelle. Päätökset nivoutuivat toisiinsa. Työ tarjosi minulle runsaasti hyviä ja mielenkiintoisia yhteyksiä erilaisiin ihmisiin. Pelkäsin tämän rikkauden katoamista. Kuvittelin, että Facebook voisi tarjota edes pientä korviketta. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki voi tai halua toimia sosiaalisessa mediassa. Se ei vain sovi kaikille eikä kaikilla ole edes tietokonetta. Minulle se sopii. Olen kiitollinen, että saan yhdellä päivityksellä kertoa kuulumisistani yli 400 kaverilleni, asuivatpa he missä päin tahansa. Vastaavasti voin lukea myös heidän tarinoitaan.

Erityisen kiitollinen olen siitä, että Facebookissa voin osallistua useisiin kiinnostaviin keskusteluryhmiin. Tällaisia julkisia ryhmiä ovat esimerkiksi Suomen historian harrastajat, Harrastuksena sukututkimus tai Rautalampi voorumi. Olen liittynyt myös joihinkin suljettuihin keskusteluryhmiin, kuten Pastorit tai Kuopion postimerkkikerho. Yhden omankin ryhmän olen perustanut. Monilla yhdistyksillä ja jopa seurakunnilla on myös omat Facebook-sivunsa.

Vaarana on, että Facebookiin kuluu liikaa aikaa. Itsekuri on tarpeen. Suosittelen kuitenkin kaikille eläkeläisille – ja muillekin: Lähde rohkeasti mukaan! Löydät uuden maailman. Silti on syytä muistaa, että henkilökohtainen tapaaminen, puhelinsoitto, kirje tai kortti on paljon merkittävämpi.

Raimo Jalkanen
eläkevaari, Rautalampi
Teksti on alunperin julkaistu Sisä-Savo -lehdessä 16.2.2017.

Ei kommentteja - Keskustele aiheesta